Mustialan maanviljelysopiston suljetusta alueesta on tullut vilkas kesäisten tapahtumien paikka

KANTA-HÄME / TAMMELA – Paljon vanhaa on säilynyt, mutta paljon on myös viime vuosina muuttunut. Mustialan maanviljelyopiston suljetusta alueesta on tullut vilkas kylä. Hakkapeliitta-markkinat eivät ole alueen ainoa yleisötapahtuma ja maatalouden historiaan liittyvä museo on vain pieni osa Mustialan nykytarjonnasta.

Mustialan historia ulottuu vuosisatoja taaksepäin. Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa läänitti alueen Jokioisten kartanon ohella Klaus Kristerinpoika Hornille 1563. Seuraavalla vuosisadalla kartanosta tuli Uudenmaan-Hämeen rakuunarykmentin virkatalo. 1800-luvulla Mustialassa aloitettiin maatalousalan opetus.

Maanviljelyopiston perusti Suomen Talousseura vuonna 1840. Opiston rakennusten suunnittelusta vastasivat aikakauden kuuluisat arkkitehdit, kuten Pehr Johan Gylich ja George Theodor von Chiewitz. Jälkimmäisen suunnittelema empiretyylinen Vanhala oli Suomen maaseudun ensimmäinen postitoimisto. Mustiala on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.

Opiston tehtävänä oli kouluttaa muun muassa karjahoitajia ja työnjohtajia, vouteja, kartanoihin. Mustialassa annettiin maan korkeinta maanviljelyopetusta kouluttamalla agronomeja. Opetustoimen ohella Mustiala oli koetila, jossa testattiin tuntemattomia eläin- ja kasvilajeja. Nykyisin täällä sijaitsee Hämeen ammattikorkeakoulun ja ammatti-instituutin yksiköt.

Professori Gösta Grotenfelt perusti Mustialaan maataloushistoriallisen museon 1900-luvun alussa. Hän keräsi sinne eri puolilta Suomea laajan kokoelman vanhoja maatalous- ja kotitalousvälineitä. Vain osa mahtuu kerrallaan esille. Nykyinen tiilinen museorakennus valmistui 1935. Vanha museorakennus toimii museon varastorakennuksena. Museo on avoinna vain sopimuksesta.

Mustialassa on myös Kuninkaankartanon panimo ja ravintola Iso Piippu. Opiston alue on niin viehättävä, että tänne kannattaa poiketa nautiskelemaan entisaikojen tunnelmasta.

MUSTIALAN MAANVILJELYSOPISTON ALUE MUSEOINEEN

Osoite: Mustialantie 105, Tammela.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Hakkapeliittapatsas – hakkapeliitat saivat myyttisen ja romanttisen maineen

LUE MYÖS: Hämeen Härkätie oli aikoinaan Suomen tärkeimpiä teitä

LUE MYÖS: Hämeen luontokeskus on lapsiperheiden ja koululaisryhmien suosiossa

LUE MYÖS: Korteniemen perinnetilalla aika on pysähtynyt

LUE MYÖS: Lounais-Hämeen pirtissä muistellaan 30-vuotisen sodan sankareita

LUE MYÖS: Vierailu Portaan Nahkuriverstaalla on ikimuistoinen kokemus

LUE MYÖS: Tammelan Sotaveteraanimuseon kokoelma on karttunut lahjoituksin

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.