Kupittaan palloiluhallin lehtereillä istuu naamionsa takana tutun näköinen mies muistilehtiöineen. Naisten maajoukkueen päävalmentaja Lasse Kurronen on saapunut Turkuun paikan päälle seuraamaan naisten F-liigan pudotuspelejä.
Tilanne on erityinen, sillä viimeksi liigan pudotuspelejä pelattiin pari vuotta sitten koronan päättäessä viime keväänä kauden. Kaksi vuotta on pitkä aika naisten salibandyssä. Nuorempi sukupolvi on nyt kaksi vuotta kokeneempi. Kurrosella riittänee tavallista enemmän pähkäiltävää MM-kisavalintoja tehdessään.
Poikkeuksellinen koronavuosi on tuonut muutenkin lisähaasteita. Maajoukkuetoiminta on ollut vaikeaa, kun matkustusrajoituksetkin naapurimaahan Ruotsiin ovat osaltaan hankaloittaneet tilannetta. Naisten maajoukkueen runko pelaa muualla kuin Suomessa.
Käytetään tilaisuus hyväksi ja nykäistään Turkuun saapunutta päävalmentaja Kurrosta hihasta haastattelua varten.
Miltä ottelut ovat vaikuttaneet verrattuna parin vuoden takaisiin pudotuspeleihin?
– Isoin huomio on siinä, että nyt pudotuspelien alusta alkaen ottelut ovat olleet hyvin tasaisia. Pitkään on ollut se haaste, että puolivälierissä on ollut liikaa läpihuutopelejä. Nyt jokainen joukkue laittaa täydet tulet uuniin heti alusta alkaen. Eron näkee selvästi runkosarjapeleihin. Taistellaan tilanteet loppuun asti ja voitontahto paistaa läpi. Niinpä pudotuspelielementit tunnistaa helposti.
Illan ottelussa ennakkoon altavastaaja TPS pistää ottelusarjan suosikin, SB-Pron, ahtaalle.
– SB-Pro meni vasta loppumetreillä TPS:n ohi. Ottelu meni Tepsin suunnitelmien mukaan – loppua lukuun ottamatta. Joukkue pystyi pitämään vastustajan poissa pallosta. Helsingissä EräViigingit tasoitti ottelut Ankkoja vastaan. Molemmat, TPS ja ErVi, olivat ennen pudotuspelejä pelaamassa karsintoja alaspäin.
Naisten F-liigassa pelaajien keski-ikä on pudonnut. Uusi sukupolvi on tulossa. Kurrosella lienee nyt enemmän valinnanvaraa.
Kuinka uusi tilanne ”vaikeuttaa” naisten maajoukkueen valintaprosessia?
– Enemmän kuin mielelläni otan vastaan uuden ja taitavan sekä pelirohkean sukupolven. Esimerkiksi ilolla olen seurannut FBC Loiston esiinmarssia ja murtautumista liigan kärkijoukkueisiin. Isossa kuvassa pitää muistaa, että naisten maajoukkueessa tapahtui sukupolvenvaihdos pari vuotta sitten. Viime MM-kisoissa olimme mukana keltanokkaporukalla. Joukkueessa oli toistakymmentä ensikertalaista.
Kuinka suuri vaikutus kokemuksella on kisavalinnoissa?
– Ei ole sattumaa, miksi esimerkiksi Petteri Nykky valitsee kokeneita ”kehäraakkeja” kisoihin. Siinä on taustalla viisas ajatus. MM-kisamaailma on kova. Naisten seuraavissa Uppsalan kisoissa ei tule olemaan niin montaa ensikertalaista kuin viimeksi. Vaikka pärjää kotimaisessa liigassa, MM-kisoihin on vielä iso tasoero. Mutta osa nuoremmista pääsee varmasti näyttämään aikuisten maaotteluissa, miten kestää mukana.
Tämä kausi on mennyt koronan ansiosta naisten maajoukkueen kannalta pitkälti ilman yhteistä aikaa. Ensi kesä maajoukkueleirityksineen tulee olemaan tärkeä ja kiireinen. Syksyn MM-kisat edellyttävät huolellisen valmistelun. Suomi on viimeksi voittanut naisissa maailmanmestaruuden 20 vuotta sitten.
Kuinka suuren ryhmän valitset kesän leirityksiin ja miltä pohjalta lopulliset valinnat tehdään?
– Toukokuun lopulla on ensimmäinen leiri. Mukana on silloin 25-27 pelaajaa maalivahteineen. Juhannuksen alla on ensimmäisiä maaotteluita. Siellä on jo kapeampi ryhmä. Muutenkin mennään pienemmällä ringillä kuin aikaisempina vuosina. Itse kisoihin saan nimetä 20 pelaajaa.
Onko mahdollista, että osa U19-joukkueen pelaajista pelaa myös naisten MM-kisoissa Uppsalassa?
– Toki se on mahdollista. Näin oli jo viime kisoissakin. Tarkasti olen seurannut tiettyjen pelaajien kehittymistä tällä kaudella.
Seurasin alkutalvesta Eerikkilässä U19 ja naisten maajoukkueen keskinäisiä harjoitusotteluita. Itselleni syntyi mielikuva, että naiset jäivät pahasti alakynteen esimerkiksi liikkeessä. Tosin leiriltä puuttuivat muun muassa kaikki ulkomailla pelaavat maajoukkuenaiset.
Oliko havaintoni oikea?
– Näin siinä kävi. Hieman hämää se, kun U19 on harjoitellut jo pidempään yhdessä. Heillä viisikkopelaaminen toimii. Naisilla oli takana vasta yhdet harjoitukset ja siitä mentiin suoraan pelille. Nuoremmalla sukupolvella lajiliikkuminen ja suunnanmuutokset pallon kanssa ovat tosi hyvällä tasolla. Emmekä pärjänneet jalalla. Aika usein junnutyttö meni ohi.
Kuinka paljon on sellaisia pelaajia, jotka ilmoittavat, että eivät ole käytettävissä tai eivät ole kiinnostuneita, mutta mahtuisivat maajoukkueeseen?
– Se ei ole tällä hetkellä ajankohtainen ongelma. Bratislavan kisojen jälkeen pari pelaajaa ilmoitti, että eivät halua sitoutua sillä tasolla, mitä se vaatii. Arjen haasteet vaikuttavat, sillä maajoukkuetoiminta vaatii paljon sitoutumista. Esimerkiksi kesäohjelmat ovat tosi tiiviitä. Jos tähtää MM-kisoihin, joutuu pitämään itsensä kovemmassa kunnossa kuin, mitä F-liigassa vaaditaan. Hyvässä hengessä päätöksiä on kuitenkin tehty. Jos ovi menee kiinni, se ei mene lukkoon. Aina voi soittaa, jos mieli muuttuu.
Olet puhunut arkitekemisen tärkeydestä eli miten urheilu tulisi laittaa edelle monia muita arjen asioita.
Onko merkkejä ilmassa, että siinä olisi menty naisten kohdalla eteenpäin?
– Kyllä olen sen huomannut. Monella paikkakunnalla esimerkiksi aamuharjoittelu on tullut akatemioiden myötä mahdolliseksi. Yhä enemmän on pelaajia, jotka pyrkivät järjestämään arkeaan niin, että pystyisivät harjoittelemaan laadukkaammin. Muun muassa Ruotsiin lähteneet pelaajat pelaavat siellä samanlaisilla sopimuksilla, mutta haluavat kehittyä urheilijoina. Käytännössä se ei ole mitään glamouria, vaan tiukalla nuudeli- ja tonnikalabudjeteilla elämistä.
Olemmeko menossa naisissa kohti tilannetta, että pelaajan pitää pelata Ruotsissa yltääkseen maajoukkueeseen?
– Ei missään tapauksessa pidä. Hyvä kun kysyit, kun sellaisia huhuja on ollut liikkeellä, että olisin itse näin väittänyt. Emmekä halua edes profiloitua siihen suuntaan. Monelle muulle lajille se on mittari, että halutaan pelaajia ulkomaille. Salibandyssä se ei ole näin. Maajoukkueelle on nyt ihan hyvä, että parhaat pelaajat ovat lähteneet kokeilemaan rajojaan. Yhtä lailla me pystymme kehittämää pelaajia myös Suomessa, mutta kunnianhimon tasoa pitää pyrkiä nostamaan. Myös urheilijoiden pitää osata vaatia seuraympäristöltään enemmän.
Miten kotimaisten naispelaajien tasoa voidaan nostaa ja samalla kuroa umpeen ruotsalaisten etumatkaa?
– Parhaimpien naispelaajien pitäisi päästä harjoittelemaan poikajunioreiden kanssa, jolloin tempo on ihan eri kuin naisten otteluissa. Tämä on käyttämätön voimavara, mikä kannattaisi ottaa naisten F-liigassa paremmin hyötykäyttöön. Esimerkiksi Jonna Mäkelä, ehkä kaikkien aikojen paras maalivahti naissalibandyssä, harjoitteli NST:n miesten liigajoukkueen mukana.
– Kiersin syksyllä kaikki naisten F-liigajoukkueet paikan päällä. Yhdelläkään joukkueella ei ollut kahtakymmentä pelaajaa harjoituksissa, jotta pystyisivät järkevästi pelaamaan viisi vastaan viisi. Jos ei ole täysiä treeniryhmiä, otetaan täydennystä poikapuolelta. Näin F-liigan tasoa saataisiin helposti nousemaan.
Kuinka hyvin olet pystynyt seuraamaan ulkomailla pelaavien suomalaisten otteluita?
– Ruotsissa kaikki ottelut striimataan. Lähetysten taso on paljon Suomea edellä. On hyvät selostukset ja kuvanlaatukin on hyvä.
Missä ruotsalaiset ovat meitä edellä?
– Helppo vastaus on toteamalla, että Ruotsissa pelaajamäärä on kymmenkertainen. Siellä on massaa, mistä valita. Meillä pelaajamateriaali on paljon kapeampi. Sen taakse ei kannata kuitenkaan liikaa mennä. Tällä hetkellä olemme olleet taitotasossa ja vähän fyysisestikin perässä. Jälkimmäisen meidän tulee ainakin kuroa kiinni. Hyvää on se, että meidän parhaimmat pelaajat ovat myös Ruotsin liigan parhaimpia.
Millä eväin Suomi voittaa Ruotsin MM-kisoissa?
– Meille tärkeintä on löytää oikeat pelaajat maajoukkueeseen. Pitää olla taitoa ja ratkaisukykyä, mutta ryhmän koheesiokin tulee olla kohdillaan. Sitten meidän pitää osua taktisesti ihan nappiin. Tietysti myös maalivahtipelin täytyy onnistua.
