Amalfin rannikkoa myötäilevä tie on Italian kauneimpia reittejä. Vastaavaa on vaikea löytää koko Euroopasta. Korkeanpaikankammoiset älköön vaivautuko.
Jatkan matkaani Sorrentosta niemimaan toiselle puolelle Amalfin rannikolle. Tiedossa on elämys, jota on sanoin ja kuvin liki mahdotonta selittää. Se pitää itse kokea. Sininen nauhatie, Nastro Azzurro kulkee lähes 50 kilometrin matkan vuorenseinämää pitkin Sorrentosta Salernoon. Tie on saanut nimensä sinisenä kimmeltävästä merestä, joka seuraa tietä koko matkan ajan.
Nastro Azzurro kiemurtelee. Tie on louhittu jyrkkään vuorenseinämään. Välillä oikaistaan uusien ja taas uusien tunnelien läpi. Tovin päästä tie kulkee kallionkielekkeen päällä. Vain matala suojakaide varoittaa tien reunan takana vaanivasta satojen metrien pudotuksesta. Jokaisen mutkan ja tunnelin jälkeen avautuu toinen toistaan upeampia maisemia.
Sinistä tietä on ylistetty kaikilla mahdollisilla adjektiiveillä. Ne eivät kuitenkaan riitä, sillä reitti on kauneudeltaan paljon enemmän. Tietä ajettaessa syntyy jumalallinen tunnelma, tie on lähempänä taivasta kuin rantaa.
Runsas 100 vuotta sitten rannikolle pääsi kulkemaan vain muulipolkuja pitkin. 1800-luvulla valmistunutta rantatietä pitkin kuljettiin jo hevoskärryillä. Mutta eipä ollut siihen aikaan vielä suurta tarvettakaan. 1900-luvun alussa taiteilijat ja kirjailijat oivalsivat syrjäiset seudut. Toisen maailmansodan jälkeen alkoi turismi. Nykyään yhden päivän aikana tuhannet matkailijat kulkevat pitkin Sinistä tietä ja poikkeavat idyllisiin rantakyliin. On vaikea kuvitella romanttisempaa häämatkakohdetta kuin Amalfin rannikon kauniit kylät.
Ajo vaatii totuttelua
Tie on hyväpintainen, mutta kapea. Se ei kuitenkaan estä paikallisia kaahaamasta. Hitaammin ajava turisti saa nopeasti ruuhkan aikaiseksi. Mitä todennäköisemmin takana ajava porhaltaa ohi jyrkässä kurvissa.
On ihailtava isojen linja-autojen kuljettajia, jotka suoriutuvat taitavasti kiemurtelevasta tiestä. Tapana on, että mutkan takaa tuleva ison auton kuljettaja varoittaa äänimerkillä. Toisinaan joutuu peruuttamaan väistääkseen vastaan tulevaa linja- tai kuorma-autoa.
Valitettavasti kuljettaja ei juurikaan ehdi ihailla maisemia. Onneksi tien varressa on tasaisin välein pieniä pysähdyspaikkoja. Kamerani muistikorttiin tallentuu suuri määrä valokuvia, koska eteen tulee aina vaan kauniimpia maisemia.
Onneksi aurinko paistaa takaa. Olisi häikäisyn takia jopa vaarallista ajaa vasten laskevaa aurinkoa. Kylien välimatkat ovat lyhyet, mutta kurvit ja näköalapaikoille pysähtyminen hidastavat matkantekoa.
Romanttinen Positano
Positanon kaupungin yläpuolella sijaitsevalle parkkipaikalle pysähtyvät kaikki turistibussit. Näkymä alas kaupunkiin on häkellyttävä. Postitanossa on rakennettu enemmän pystysuoraan kuin vaakasuoraan. Jos portaat tuntuvat vastenmielisiltä, ei Positanoon kannata poiketa. Kaupungissa on vain kaksi varsinaista katua, miltei kaikki poikkikadut ovat portaita. Alhaalta rannalta ylös vuoristotielle on 600 porrasta. Täällä ei kävellä, vaan kiivetään.
Nyky-Positano on varakkaiden ihmisten lomapaikka. Entinen kapusiiniluostari, nykyinen Pyhä Pietarin hotelli voi ylpeillä komealla vieraslistallaan: Elisabeth Taylor, Richard Burton, John Steinbeck, Peer Gynt, Henrik Ibsen jne. Myös varakkaat pohjoisitalialaiset poliitikot ja julkkikset viihtyvät Positanossa.
Amalfiin ihastuu heti – turistilaumoista huolimatta
Seuraava pysähdyspaikkani Amalfi on Nastro Azzurron merkittävän lomakohde. Sillä on takana mahtava menneisyys. Amalfi oli tuhat vuotta sitten eräs Italian tärkeimmistä meritasavalloista Venetsian, Genovan ja Pisan kanssa. 1100-luvulla alkoi taantuminen ja sen jälkeen Amalfi oli vuosisatojen ajan pieni kalastajakylä. Nykyisin matkailu on tärkein tulonlähde.
Parkkipaikoista on ainainen pula. Moni jättää autonsa ylös päätienvarteen. Minua onnistaa ja löydän itselleni parkkipaikan läheltä rantaa. Vaikka lomakausi on jo päättymäisillään, on parkkipaikalla parikymmentä turistibussia.
Aivan keskustassa on mukava uimaranta. Sen tuntumassa on Piazza Flavio Gioia patsaineen. Paikalliset väittävät miestä kompassin keksijäksi. Porta della Marinan kautta pääsee vanhaankaupunkiin. Sitä ennen kannattaa huomata portin pielessä oleva värikäs keramiikkataulu, joka esittää Amalfin merivaltaa laajimmillaan.
Väki kerääntyy Piazza del Duomolle. Sitä reunustavat matkamuistomyymälät ja katukahvilat. Aukion reunasta johtaa jyrkät portaat Sant’ Andrean kirkolle. Kaupungin suojelupyhimys Pyhä Andrea oli Pietarin veli. Marttyyrikuoleman kokeneen Andreaan maalliset jäännökset tuotiin tänne neljännen ristiretken jälkeen vuonna 1208. Hän lepää kirkon kryptassa.
Amalfilaiset muistelevat yhä lämmöllä Pyhä Andreaa, sillä hän pelasi kerran kaupungin varmalta tuholta. Legendan mukaan saraseenien hyökätessä kaupunkiin Andrea nostatti myrskyn. Suurin osa vihollisen laivoista upposi.
Poikkea Ravelloon
Amalfista voi jatkaa Nastro Azzurroa pitkin Salernoon asti. Vaihtoehtoisesti voi nousta kiemuraiselle vuoristotielle, joka vie Lattarivuorten yli Napolin seudulle. Joka tapauksessa kannattaa poiketa hienostuneessa vuoristokylässä Ravellossa. Se sijaitsee kauniilla paikalla suoraan Amalfin yläpuolella. Ravellosta avautuu upea näköala kauas Salernonlahdelle.
Ravello tunnetaan säveltäjä Richard Wagnerista. Hän saapui vaimonsa Cosiman kanssa sattumalta tänne ja ihastui pikkukylän rauhallisuuteen ja puutarhoihin. Wagner sävelsi Ravellossa oopperaansa Parsifalia. Rikkaan kyläläisen liikemiehen palatsissa Villa Rudolfossa pidetään yhä kesäisin konsertteja Richard Wagnerin muistoksi.
Italian maakunnat ovat erilaisia
Suomalaisten mielikuvat Italiasta ja italialaisuudesta ovat hyvin stereotyyppiset. Todellisuudessa Italia muodostuu 20 maakunnasta, jotka ovat luonteeltaan hyvin erilaisia. Siihen vaikuttaa alueiden erilainen historia ja ilmasto.
Ennen Italian yhdistymistä (v.1860) maa muodostui vahvoista kaupunkivaltioista ja pienistä herttua- ja kuningaskunnista. Rikkonainen historia kuvastaa hyvin myös nykypäivää. Jokainen maakunta on erilainen kulttuuriltaan ja elintavoiltaan. Jokaisella maakunnalla on omat keittiöperinteensä. Ei voida puhua vain yhdestä italialaisesta keittiöstä. Pohjoisessa syödään erilaista ruokaan kuin etelässä. Siihen vaikuttaa jo esimerkiksi ilmasto.
Pohjois-Italian maakunnat ovat vauraita. Siellä asuu Italian ja koko Euroopan rikkaimmat yksityishenkilöt. Keski-Italian maakunnat ovat kohtuullisesti toimeentulevia. Etelä-Italia on köyhintä aluetta, jossa espanjalaiset varakuninkaat olivat pitkään vallassa. Heitä kiinnosti vain verojen kerääminen, ei olojen kehittäminen. 1500-luvun lopulla veronkantajien hirmuvaltaa vastaan syntyi suojelujoukot eli mafia.
Köyhän Campania-maakunnan pääkaupunki on Napoli. Ympäröivä, osittain tuliperäinen maaperä, on erittäin hedelmällinen. Maatalous on hyvin kehittynyttä. Alue tuottaa hedelmiä, vihanneksia, rypäleitä ja viljaa. Viininviljely on tärkeä elinkeino, koska vuoden ympäri on sopiva ilmasto. Campanian tunnetuin punaviini on täyteläinen Taurasi ja hienot valkoviinit Greco di Tufo ja Fiano di Avellino.
Campanian suurin ongelma on suuri työttömyys ja järjestäytynyt rikollisuus, Camorra. Mafian olemassaoloa ei tavallinen matkailija huomaa.
