Normandia – nykyisin rauhallinen kolkka Atlantin rannalla

Mitä tulee ensimmäiseksi mieleen sanasta Normandia? Eittämättä suurimmalle osalle toinen maailmansota. Vuoden 1944 maihinnousu on kuitenkin vain lyhyt episodi Normandian värikkäässä historiassa. Alueella on taisteltu vuosisatojen ajan aina pohjoisesta saapuneiden viikinkien ajoista alkaen. Nykypäivänä sitä on vaikea uskoa, sillä Normandia vaikuttaa rauhan tyyssijalta.

Upeat uimarannat, historialliset hyvin säilyneet kylät kukkaistuksineen ja keltaisina lainehtivat pellot eivät synnytä vaikutelmaa väkivaltaisista kahakoista ja häikäilemättömästä vallantavoittelusta.

Englannin kuningatar Elisabeth II on yhä nimellisesti Normandian herttuatar. Erikoinen arvonimi perustuu kaukaisiin historiallisiin tapahtumiin, sillä Ranskan kanaalinrannan kolkka Normandia oli aina vuoteen 1453 asti englantilaisten omistuksessa.

Pohjoisten asukkaiden normannien mukaan nimetty alue laajeni viikinkien tekemien valloitusretkien ansiosta Englantiin. Vallanperimysriidat johtivat jatkuviin riitoihin, jotka huipentuivat ranskalaisten ja brittien sata vuotta kestäneeseen sotaan. Ennen liittymistä Ranskan kuningaskuntaan Normandia oli pitkään itsenäinen herttuakunta.

Pariisilaisten lomakohde

Normandia on onnistunut säilyttämään identiteettinsä. Yhä nykyisinkin isänmaallinen normandialainen on ensisijaisesti normandialainen, vasta sitten ranskalainen. Iso muutos tapahtui 1800-luvun puolessa välissä, kun Pariisin ja Normandian rannikkokaupunkien välille saatiin rautatieyhteys. Näin Pariisin varakas eliitti pääsi vaivattomasti nauttimaan lomastaan merenrannalle. Deauvillen tapaiset rantakohteet kukoistivat jo silloin aivan samalla tavoin kuin nykyisinkin.

Ison lisän Normandian tunnettavuuteen toivat uuden tyylisuunnan, impressionismin, taidemaalarit. Claude Monet’n johdolla maisemamaalarit ikuistivat Normandian maalauksellisia näkymiä. Osa heistä muutti pysyvästi Atlantin rantamaisemiin.

Vaikka Normandia on nimenä tuttu, on se silti suomalaisille melko tuntematon matkakohde. Useimmat lomalaiset saapuvat tänne autolla tai junalla. Pariisista ajaa Normandiaan parissa tunnissa. Britit saapuvat sankoin joukoin Englannin kanaalin yli laivalla tai nykyisin yhä useammin halpalentoyhtiöiden kuljettamana. Brittien ohella Normandiaan tulee paljon myös amerikkalaisia ja kanadalaisia matkailijoita. Heitä kiinnostaa yli 60 vuotta sitten tapahtunut maihinnousu ja siihen liittyvät paikat sekä museot.

Normandiaan ei kannata matkustaa ilman etukäteissuunnitelmaa. Nähtävää on paljon ja toisaalta tietyt kohteet eivät ole näkemisarvoisia. Esimerkiksi isoja satamakaupunkeja, kuten Le Havrea ja Cherbourgia, pommitettiin sodassa rankasti. Tilalle rakennettiin tylsää betoniarkkitehtuuria. Sen sijaan monet pikkukaupungit ja -kylät ovat säilyttäneet viehättävyytensä. Niissä voi vaivattomasti siirtyä ajassa taaksepäin.

Normandian suosituimmat kohteet

Mont-St-Michel on suosituin

Unescon kohde, kalliosaarelle rakennettu Mont-St-Michel on Normandian suosituin kohde. Turistilaumoista huolimatta kohde on häkellyttävä, vastaavaa ei ole muualla maailmassa. Keskiaikaisen benediktiiniläisluostarin sijainti vuoroveden ympäröimällä saarella on erikoinen. Laskuveden aikana merivesi katoaa satojen metrien päähän. Nousuveden aikana meri ympäröi kalliosaarta. Varoituskyltit varoittavat lähtemästä vaeltamaan mutarannoille. Petollinen juoksuhiekka on vaarallinen.

Deauville, rikkaiden lomapaikka

Normandian rannikko muodostuu korkeista kalkkikivitörmistä. Niiden väliin jää mukavia lahdenpoukamia uimarantoineen. Normandian pohjoisosan rannat ovat pikkukivisiä muuttuen etelää kohti kullankeltaisiksi hiekkarannoiksi. Deauvillesta tuli jo vuosisata sitten rikkaiden pariisilaisten lomaviettopaikka. Yhä nykyisinkin kaupunki huokuu glamouria. Syyskuussa pidettävä filmifestivaali kerää paikalle kuuluisia Hollywood-tähtiä

Étretatin kalkkikivitörmät

Éretat oli pitkään pieni kalastajakylä, kunnes taiteilijat alkoivat 1800-luvulla ikuistaa kylän maisemia, etenkin Albasterirannikoksi kutsutun alueen komeita kalkkikivitörmiä. Impressionistien innoittamana pariisilaiset saapuivat myös tänne viettämään lomaansa. Éretat on yhä eräs Normandian rannikon suosituimmista rantakaupungeista.

Bayeuxin seinävaate

Vaikka Normandian rannikko houkuttelee eniten matkailijoita, löytyy myös sisämaasta mielenkiintoisia kohteita. Eräs niistä on tunnelmallinen keskiaikainen Bayeuxin. Vaikka Normandian taisteluista kertova museo on tasokas, kaupungin ykkösnähtävyys on kuuluisa seinävaate, maailman arvokkain kudontatyö. 70 metriä pitkään, mutta vain puoli metriä korkeaan verhoon on taidokkaasti ikuistettu historiallisia tapahtumia.

Maihinnousurannikko

Normandian rannikolla on useita toisen maailmasodan taisteluihin liittyviä paikkoja, museoita ja vaikuttavia sotilashautausmaita. Niitä mainostetaan näkyvästi sekä tienvarsiopasteet ovat selkeitä. Kun tietää maihinnousuun liittyvät perusasiat etukäteen, saa kohteista enemmän irti. Salon Seudun Sanomien Viikonvaihde esittelee maihinnousuun liittyvät kohteet myöhemmin erikseen.

SISÄLLYSLUETTELO

ETUSIVU