Olympiavoittaja Kaarlo Kangasniemen syntymäkoti on avoinna yleisölle

SATAKUNTA / KULLAA – ”Kulta-Kalle” on pienen Kullaan suuri poika. Vuonan 1941 syntynyt Kaarlo Kangasniemi pelasti Suomen maineen vuoden 1968 Meksikon olympialaisissa, voittamalla maamme ainoan kultamitalin. Se oli samalla Suomen ensimmäinen painonnoston olympiakulta ja toistaiseksi ainoa.

Kaarlo Kangasniemen mukaan ei ole nimetty katuja ja aukioita, mutta onneksi eräs Kallen elämään oleellisesti liittynyt paikka on säilynyt. Kulta-Kallen syntymäkoti Kullaan Leineperin ruukkialueella on avoinna yleisölle.

Kullaan kotiseutu- ja museoyhdistys oli huolissaan Leineperin ruukin alueesta. Alue oli päässyt pahasti ränsistymään. Kallen koti oli ensimmäisen kohde, mitä lähdettiin kunnostamaan vuonna 1988. Rakennus oli ilkivallan jälkeen huonossa kunnossa. Kangasniemi oli itse aktiivisesti mukana auttamassa. Hän muassa lahjoitti palkintonsa Kullaan kunnalle. Lapsuudenkoti saatiin kunnostettua ja ovet avattiin yleisölle vuonna 1993.

Kallen ura painonnostajana ei ollut sattumaa. Helsingin vuoden 1952 tiedetään olleen Kaarlolle suuri urheiluinnostuksen sytyttäjä. Juho ja Alma Kangasniemen monilapsisen perheen viisi poikaa nostelivat painoja. Kotimuseon seinällä olevasta perhepotretista voi nähdä, miten painonnostajan geeniperimä on pojilla kohdillaan.

Perheen isä oli Leineperin ruukin seppä. Myös pojat saivat olla usein pajalla isänsä apuna. Rauta tuli näin tutuksi monilla tavoin vahvoille pojille ja voimaakin tuli hankittua siinä samalla. Perheen pojista viisi harrasti painonnostoa. Isä teki pojilleen ensimmäiset painot valamalla sementistä painot ja kiinnittämällä ne toisiinsa rautatangolla.

Aluksi Porin Pyrintöä edustaen Kaarlo teki ennätystuloksia jo nuorena. Helsingin olympiakisoja radiosta kuunnellessaan pieni poika haaveili itsekin pääsevänsä joskus arvokisoihin. Kallen oma olympiaura alkoi Tokiosta vuonna 1964 ilman isoa menestystä. Seitsemännen sijan tuonut tulos oli kuitenkin Suomen ennätys. Tästä palkintona oli kultakello ja näin nimitys Kulta-Kalle oli syntynyt. Meksikon voiton jälkeen Münchenissä Kaarlo oli kuudes.

Kangasniemi on valittu kahdesti Suomen parhaaksi urheilijaksi. Hän voitti myös Suosituin suomalainen -äänestyksen vuosina 1968 ja 1969.

Kangasniemen koti on täyttynyt Kaarlon mitaleista ja pokaaleista. Se kuuluisin, Meksikon kultamitali, on myös esillä, tosin alkuperäinen on kassakaapissa. Kaarlon vaimon Kaarinan tallentama leikekirja miehensä urasta on nostalginen lukumatka monille urheiluromantikoille. Museon huonekalut ja sisustus ovat museotoimintaan lahjoitettuja.

Kangasniemen koti oli toki käytössä jo ennen heitä. Rakennus kertoo, miten rautaruukin työläiset ovat asuneet 1800-luvun puolivälin jälkeen. Tilaa ei ollut isommin monilapsiselle perheelle.

KAARLO KANGASNIEMEN SYNTYMÄKOTI

Osoite: Pitkäjärventie 8, Leineperin ruukki, Kullaa (Ulvila).

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Jalomäen umpipiha on nimensä veroinen

LUE MYÖS: Leineperin ruukin suosio pysyy vuodesta toiseen

LUE MYÖS: Taattolan ulkomuseoalue sijaitsee kauniissa maalaismaisemassa

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.