VARSINAIS-SUOMI / TURKU – Autioituneella Turun päärautatieasemalla käy melkoinen vilske. Ei, kyse ei ole Tampereelle reissaavista junamatkustajista, vaan aseman yläkerran tiloissa toimivan tanssistudio All-Starin harjoituksista. Paljon on siis muuttunut niistä ajoista, kun kaupungin vilkkain asema kuhisi junamatkustajista.
Nykyinen vauhdilla nuhjaantunut Turun päärautatieasema on alakuloinen näky.
Eikä funkkisrakennuksen tulevaisuuskaan suojelupäätöksestä huolimatta – tai ehkä juuri sen takia – näytä yhtään valoisammalta. Asema on myynnissä, mutta ostajaehdokkaita ei ole jonoksi asti. Kenelle olisi käyttöjä tiloista, jotka puupaneloituja lipunmyyntikioskeja myöten on ympäristöministeriön toimesta suojeltu…
Viimeinen juna tältä asemalta lähti maanantaiaamuna (5.8.2024) Tampereelle. Sen jälkeen rautatieaseman ovet menivät säppiin. Tampereen suuntaan kulkevat junat siirtyivät Turun rautatieasemalta Logomonsillalle.
Turku tarvitsi aikoinaan asemarakennuksen, kun Toijala-Turku-rata valmistui vuonna 1876. Näin junalla pääsi aina Tampereelle asti. Yhteys Karjaalle oli mahdollista kolme vuotta myöhemmin ja vasta vuonna 1903 rantaradan valmistuessa lopullisesti pääsi junalla Turusta Helsinkiin. Uuteenkaupunkiin matkustettiin junalla ensimmäisen kerran vuonna 1924.
Turkuun rakennettiin asemia yhteensä neljä, kun pääasema sai seurakseen Kupittaan, sataman ja Räntämäen asemat. Viimeksi mainittu poistui käytöstä ensimmäisenä.
Alkuperäisen kaksikerroksisen koristeellisen asemarakennuksen suunnitteli ruotsalainen arkkitehti Pehr Erik Degenaer. Komea rakennus kuitenkin purettiin jo vuonna 1938, kun Suomi oli valmistautumassa olympialaisiin ja Turkuun odotettiin paljon kansainvälisiä vieraita. Osa kilpailuista oli tarkoitus järjestää Turussa. Uusi juna-asema tuli valmiiksi, mutta olympiakisat siirtyivät vuoteen 1952.
Nykyisen asemarakennuksen suunnittelijoiksi mainitaan kaksi henkilöä, arkkitehdit Martti Välikangas ja Väinö Vähäkallio. Funkkistyyliin suunniteltu asemarakennus valmistui vuonna 1940.
Asemarakennuksen alkuperäinen ulkoverhoilu oli keltaista klinkkeriä. 1970-luvun lopulla seinästä irtoava materiaali vaihtui tiileksi. Aseman nykyinen kellertävä tiilinen ulkoverhoilu vaikuttaa arkiselta, mutta sisätiloissa on aito funkkistunnelma. Odotussalia kiertää molemmin puolin portaikko, jonka puukaide on selkeälinjaista funkista. Samoin katosta roikkuvat valaisimet, jotka tosin eivät ole alkuperäisiä, sopivat valittuun tyyliin.
Aseman alakerrassa olivat lipunmyyntitilat, odotushalli, matkatavaratilat ja kahvila. Moni turkulainen muistaa Postinkin, sillä se poistui asemalta vasta 1980-luvulla. Yläkerta oli ravintolakäytössä niin, että toisella puolella oli ykkösluokan ravintola ja toisella puolella ”karvalakkipuoli”. Anniskelua jatkettiin aina vuoteen 2004 asti.
Asemahallin portaikon ylle on ripustettu Turun alkuperäisen rautatieaseman kello sekä entisen kahvilan peräseinältä löytyy Turun kartta vuodelta 1954. Lopulta R-kioski ja VR:n lipunmyyntikin poistuivat paikalta. Vain yksinäinen autovuokraamo toimi loppuun asti odotusaulan perällä. Vuonna 2022 alkanut raideremontti Kupittaan ja päärautatieaseman välissä hiljensi Turun ykkösaseman, vaikka Toijalan radan liikenteeseen työmaa ei vaikutakaan.
VR myy Turun päärautatieaseman lisäksi myös Kupittaan vanhan puisen asemarakennuksen. Kun raideremontti on valmis, vuonna 1940 valmistuneeseen asemarakennukseen ei ole enää paluuta. Uusi omistaja saa pähkäillä kiinteistöille korvaavaa käyttöä.
Väylävirasto on ilmoittanut, että korvaavana asemana toimisi Logomonsilta, kunnes Aninkaisten matkakeskus on valmis. Tosin siitä ei ole tehty lopullisia päätöksiä. Logomossa ovat nyt väliaikaiset odotus- ja wc-tilat, kahvila sekä lounasravintola. Alueen ja liikenteen palveluiden kehittäminen jatkuu pitkälle tulevaisuuteen. Lopullinen sijoitus asemapalveluille tulee matkakeskukseen, jonka on tarkoitus yhdistää rautatie- ja linja-autoliikenteen palvelut. Se valmistuminen kestää vielä vuosia.
Jotain hyvääkin. Asemarakennuksen yläkerrassa toimiva tanssistudio All-Star voi jatkaa toistaiseksi toimintaansa – kunnes jostain ilmestyy asemalle ostaja.
TURUN PÄÄRAUTATIEASEMA (entinen)
Osoite: Ratapihankatu 37, Turku.