PÄIJÄT-HÄME / ASIKKALA – Kaikki sai alkunsa Vesivehmaalla, kun Suomi valmistautui sotaan. Vesivehmaan lentokentän rakentaminen aloitettiin kesällä 1939. Vuotta myöhemmin lentokenttiä oli rakennettu maahamme jo useita. Toukokuussa 1940 laskeutui Vesivehmaan kentälle ensimmäinen ilmavoiminen lentokone Fieseler Storch ST-113.
Lentokenttä pyrittiin saamaan valmiiksi siihen mennessä, kun ensimmäinen laivue saapuisi. Brewstereistä muodostunut Lentolaivue 24 siirtyi Malmilta Vesivehmaalle elokuussa 1940. Välirauhan loppumisen myötä Brewsterien hopeanharmaa väri muuttui maastoväriseksi. Ohjaajat olivat kentällä jatkuvassa valmiudessa. Brewsterit osallistuivatkin heti jatkosodan alettua torjuntatoimintaan. Lentotoiminta jatkui tiiviinä koko sodan ajan.
Kun sodan jälkeen ilmavoimat lopetti kentän käytön, alkoi alue nopeasti metsittymään. Vuonna 1948 ilmavoimat päätti kerätä käytöstä poistettavia koneita Vesivehmaan tyhjäksi jääneisiin konehalleihin. Osa vietiin romutettavaksi. Koneiden entisöinti museotoimintaa varten ei vielä tuossa vaiheessa arvostettu. Silti Vesivehmaalle siirretty kalusto muodosti myöhemmin tulevan ilmailumuseon perusmateriaalin. Museotta ylläpitää Lahden Ilmasilta ry.
1970-luvulla varastoidut museokoneet siirrettiin nykyiseen halliin. Osa koneista on viety kunnostettavaksi. Sodanaikaisten koneiden lisäksi Vesivehmaalle on tuotu uudempaa, mutta käytöstä poistettua kalustoa, kuten Fouga Magister, Folland Gnat, MIG-21 ja Saab 35S Draken ja omin voimin kentälle lentänyt helikopteri Mi-8P HS-5.
Museon harvinaisuus on ainoa maailmassa säilynyt englantilainen meritiedustelu- ja torpedopommikone Blackburn Ripon IIF, jota Suomen ilmavoimat käytti lähes sodan loppumiseen asti. Koska kone on ainoa säilynyt tyyppinsä edustaja maailmassa, sitä tullaan katsomaan ulkomailta asti.
PÄIJÄT-HÄMEEN ILMAILUMUSEO
Osoite: Lentotie 89, Vesivehmaa, Asikkala.