Tallinna-Narva -maantiellä ilmassa leijuu öljyinen katku. Palava kivi tuoksuu ja näkyy, sillä Itä-Virumaan teollisuuskaupunkien tuhkavuoret nousevat yli sadan metrin korkeuteen. Mutta maa alla, kaivosmuseon synkissä käytävissä voi kokea huikean elämyksen.
Virolainen Aarne Tito on eläkkeellä oleva entinen mainari. Hän on viettänyt 47 vuotta elämästään maan alla Kohtlan palavan kiven kaivoksessa. Nykyisin hän toimii suositun Kohtla Kaevandus Muuseumin oppaana. Parempaa asiantuntijaa ei siis voi saada, kun tutustuu Viron tärkeimpään luonnonvaraan.
Voisi kuvitella, että mies, joka on viettänyt lähes puolet elämästään kaivoksen uumenissa, ei haluaisi enää eläkepäivillään astua askeltakaan tunkkaiseen ja märkään kaivoskuiluun. Aarne kuitenkin eläytyy täydellisesti rooliinsa. Inkerinsuomalaisen olemuksesta huokuu ylpeys, kun hän saa kertoa kaivosmiehen rankasta ja vaarallisesta työstä.
On selvää, että nuorimmasta miehistä ei nykyään olisi ainesta samoihin hommiin. Onneksi ei ole tarvettakaan, sen verran epäterveelliset ja ankeat olosuhteet Aarnen aikaisilla kaivosmiehillä olivat.
Maan alla on kilometreittäin käytäviä
Kohtlan kaivosmuseon opastettu kierros alkaa näyttelytilasta, jossa Aarnen avulla selviää palavan kiven eli virolaisittain kukersiitin historia. Neuvostovallan aikana Virossa oli kymmenen kaivosta, mutta niistä vain kaksi on enää toiminnassa. Kohtlan kaivos suljettiin kannattamattomana vuonna 2001. Viron vanhin kaivos ehti toimia 64 vuotta. Nyt pieni osa maanalaisista käytävistä toimii museona.
Vuonna 1931 alkanut louhinta tapahtui aluksi avolouhoksena, sillä palavan kiven kerrostumat ulottuivat maan pintaan asti. Muutaman vuoden kuluttua jouduttiin jo kaivautumaan maan alle. Joka vuosi käytävät ulottuivat yhä kauemmaksi. Pääkäytävä oli lopulta kuuden kilometrin pituinen. Työpaikalle sen päähän matka kesti maanalaisella junalla 45 minuuttia. Kahden kilometrin pituisia sivukäytäviäkin on useita.
Hylätyt käytävät täynnä vettä
Pohjavesi oli alituisena ongelmana, sillä sitä tihkui huokoisen kiven läpi käytäviin. Kilometrin välein rakennetut pumppuasemat nostivat veden pinnalle. Kun kaivos suljettiin, poistettiin käytävistä koneet ja kiskot sekä lopulta pumppuasematkin.
– Hylätyt tunnelit täyttyivät pohjavedellä nopeasti, kolmessa kuukaudessa, kertoo opas Aarne Tito.
Aarne kyllä vakuuttaa, että museon käytävillä ei ole vaaraa, sillä hylätyt käytävät suljettiin kuuden metrin paksuisilla betoniseinillä. Hänen vakuutteluistaan huolimatta muuttamalta asiakkaalta menee pupu pöksyyn jo ennen maan alle siirtymistä.
Rohkeimmille annetaan kypärä, lamppu ja suojatakki. Ne ovatkin tarpeen, sillä käytävissä on hämärää ja kosteaa. Vesi lorottaa paikoitellen pelottavasti tukirakenteiden lomasta. Välillä kypärä kopsahtaa kevyesti johonkin tuntemattomaan. Lämpöä on kahdeksan astetta kaikkina vuodenaikoina.
Vaarallista työtä
Syvimmillään palavan kiven kaivokset sijaitsevat 70 metrin syvyydessä. Kohtlan kaivosmuseon käytävät ovat ”vain” kahdeksan metriä maan alla. Tovin kuljettuamme Aarne pysäyttää ryhmän työasemalle louhintakoneen äärelle.
– Töitä tehtiin kerrallaan seitsemän tuntia kolmessa vuorossa. Homma oli urakkatyötä. Palkka maksettiin sen mukaan kuinka paljon ehti työvuoron aikana louhia kiveä.
Opas käynnistää jyrsijän, jonka eläimellinen ääni vihloo korvissa. Kaivosmiehillä oli kuulosuojaimet taukoamatta suojanaan, meillä ei.
Ennen konevoimaisia jyrsijöitä kiveä louhittiin räjäyttämällä. Aarne esittelee käytössä ollutta räjähdystekniikkaa pari dynamiittipötköä kädessään. Vaistomaisesti tulee otetuksi pari askelta taaksepäin.
– Seinään piti porata yli kahdenmetrin syvyisiä reikiä vieri viereen. Jokaiseen reikään laitettiin puolitoista kiloa räjähdysainetta sekä nalli, joka laukaistiin sähköisesti 70 metrin suojaetäisyyden päästä.
Seinää sortui yhteensä 50 kilon paukulla runsaanlaisesti. Louhitusta kivestä kertyi 45 vaunullista arvotavaraa ylös vietäväksi. Räjähdyskaasut ohjattiin maan pinnalle puhaltimien avulla. Sen jälkeen käytävän katto tuli tukea romahtamisen estämiseksi.
Noin tunnin kestävä kierros päättyy ikimuistoiseen juna-ajeluun. Vieraat ”tungetaan” neljän hengen suljettuihin teräsvaunukoppeihin, jotka eivät ole koolla pilattu. Kuin sillit purkissa teemme ikuiselta tuntuvan pyrähdyksen maanalaisen kaivoskäytävän kiskoja pitkin. Elämystä rikkaampina palaamme lopulta takaisin ylös kirkkaaseen päivän valoon, jossa seuraava innokas suomalaisryhmä odottaa pääsyä Aarne Titon eksoottiseen elämysmaailmaan.
Kohtla Kaevandus Muuseum
Miten sinne löytää: Kohtla-Järven keskustasta on viitoitus kaivosmuseolle, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä Kohtla-Nommen kylässä.
Palava kivi on Viron onni ja onnettomuus
Virossa kerrotaan tarinaa, jonka mukaan muinoin Itä-Virumaan miehet yllättyivät, kun nuotio jatkoi palamistaan, vaikka puut olivat jo loppuneet. Tarina lienee totta, sillä palava kivi nimensä mukaisesti syttyy palamaan, ja tietyillä paikoilla kerrostumat ulottuvat maan pintaan asti.
Palava kivi eli öljyliuske on fossiilista polttoainetta, joka on syntynyt kivihiilen tapaan miljoonia vuosia sitten maan alle puristuksiin jäänneistä orgaanisista aineksista. Itä-Virumaan kerrokset ovat 3-150 metrin paksuisia. Kerrostuman pituus on yli 200 kilometriä ulottuen Pohjois-Virosta Rakveren alueelta aina Venäjän puolelle asti. Pohjois-eteläsuunnassa kerrostumien leveys on noin 40 km.
Viron tärkein luonnonvara on tuottanut eestiläisille sähkövoimaa jo vuodesta 1918. Aluksi siitä tislattiin myös öljyä asuntojen lämmittämistä varten. Narvan lämpövoimalaitoksissa tuotettu sähkö on nykyisin palavan kiven tärkein käyttömuoto.
Vaikka huonon lämpöarvon omaavalla öljyliuskeella on runsaasti epäkohtia, eivät virolaiset ole asiasta aikaisemmin suuremmin protestoineet. Neuvostoaikana se oli ollut mahdotontakin. Palava kivi on ollut merkittävä työllistäjä.
Öljyliuske palaa vain osittain jättäen jälkeensä suuret kuonakasat, joille ei toistaiseksi ole löydetty taloudellista jatkokäyttöä. Kaivoskäytävien kaivaminen on aiheuttanut monin paikoin maanpinnan romahtamisen. Tämän takia kaivoksia ei kaivettu pääteiden, asuntojen ja sähkölinjojen alle. Vanhat hylätyt kaivokset ovat monin paikoin luhistuneet. Useista kaivoistakin on vesi loppunut pohjaveden virratessa tyhjiin kaivoskäytäviin.
