Kuusi miljoonaa pariisilaista lepää liikkumatta maan alla pimeässä, kalkinhajuisessa kosteassa manalassa, katakombeissa. Vuosisatojen aikana kaivettujen käytävien lisäksi Pariisin alla kulkee ristiin rastiin pari tuhatta kilometriä viemäreitä ja viisisataa kilometriä metrotunneleita.
Maanalaista myyräntyötä tehtiin Pariisissa jo roomalaisten aikana. Kasvava kaupunki tarvitsi rakennusmateriaalia ja sitä saatiin louhimalla kalkkikiveä kaupungin alta. Maanalaisia käytäviä ehdittiin kaivaa 300 km, kunnes 1700-luvulla kiven louhiminen lakkautettiin.
Ensimmäiset Pariisin maanalaiset viemärit rakennettiin jo 1300-luvulla. Vuosisatojen aikana viemäriverkostoa on laajennettu niin, että nyt sen yhteispituus ulottuisi Pariisista Helsinkiin.
Myös tavallinen turisti voi tutustua katujen alla sijaitsevan Pariisin ”sisäkaluihin”. Sateinen tai kuuma päiväkään eivät haittaa, sillä maan alla on tasainen ilmasto: 11-13 astetta läpi vuoden. Samalla pääsee eroon turistimassoista, sillä kaikkia eivät mystiset manalat ja tuoksuvat viemärit kiinnosta. Ja ahtaan paikan kammoiset älkööt edes vaivautuko.
Shokkiturismia Pariisin uumenissa
Vaikka nykyisin maanalaiseen verkostoon voi tutustua laillisesti ja turvallisesti, monet tunkeutuvat laittomasti viemäriaukkojen kautta Pariisin uumeniin. Nämä katafiilit saattavat taskulampun ja kynttilän valossa viihtyä onkaloissaan useitakin päiviä peräkkäin, mikäli onnistuvat välttämään ”luolamiliisin” tarkastuskierrokset.
Pariisin katakombit risteilevät kaupungin alla sikin sokin. Ne eivät ole olleet Rooman katakombien lailla vainottujen kristittyjen pakopaikkoja. Kalkkikivikäytävien todellinen uusiokäyttö alkoi jo 1700-luvulla, jolloin niihin sijoitettiin arviolta kuuden miljoonan pariisilaisen maalliset jäännökset, koska kaupungin hautausmaat kärsivät tilanahtaudesta. Vainajat nostettiin ylös haudoistaan ja kuljettiin uuteen maanalaiseen lepopaikkaansa.
Ranskan vallankumouksen aikana tasavaltalaiset piirittivät ja surmasivat käytävissä lymyäviä kuningasmielisiä. Toisen maailmansodan aikana vastarintaliike toimi kirjaimellisesti maan alla käyttäen katakombeja piiloinaan. Vastaavasti saksalaiset miehittäjät rakensivat maan alle omia bunkkereitaan.
1800-luvulla kiinnostus katakombeihin lisääntyi. Niissä alettiin järjestää erilaisia alamaailman kekkereitä, konsertteja, opastettuja kierroksia ym. Vuonna 1870 käytävät suljettiin yleisöltä kokonaan. Nykyisin 1,5 km osuus on taas avattu yleisölle.
Katakombien kalmantuoksuinen tunnelma
Vaikka pääkallot ja luurangot eivät ole turistien suosituimpia nähtävyyksiä, on Pariisin katakombien sisäänpääsyn yhteydessä aina jonoa. Alas pimeään maailmaan voidaan päästää kerrallaan vain rajoitettu määrä ihmisiä. Kierreportaita pitkin laskeudutaan alas kosteisiin tunneleihin. Seinään ripustettu kyltti kieltää valokuvaamisen.
Maan alla kuljetaan eteenpäin pitkää kapeaa ja kosteaa käytävää pitkin hiljaisuudessa. Matalalla sijaitsevasta katosta tippuu vesipisaroita paidankauluksen sisäpuolelle. Pitkältä tuntuvan ajan kuluttua saavutaan vielä pimeämmän käytävän alkuun. Sen sisäänkäynnin yläpuolella on kyltti, jossa lukee: ”Seis! Tästä alkaa Kuoleman valtakunta”.
Kuuden miljoonan vainajan luut on asetettu siististi pinoon. Sääri- ja reisiluut on pakattu tiiviisti vieri viereen. Siellä täällä on välissä pääkalloja. Vallankumouksen ajan nimettömät uhrit, herrat ja narrit, köyhät ja rikkaat lepäävät sulassa sovussa. Vain pieni vuosiluvulla ja hautausmaan nimellä varustettu kyltti kertoo mistä luut ovat peräisin.
Uloskäynnin yhteydessä on poikkeuksellisen tiukka kassien tarkastus. Jospa jollakin olisi sattunut tulemaan mukaan katakombeista makaaberi matkamuisto.
Pariisilaiset ovat ylpeitä viemäreistään
Useimpien Pariisin katujen alle on louhittu toinen ”katu”, viemärikanava. Suurimmat tunnelit ovat kuin metrotunneleita. Maan alle rakennettu verkosto on nimetty yllä kulkevien katujen nimien mukaan. Jokaisen talon viemäriliittymä on myös merkitty erikseen. Näin viemäreissä kulkevat työntekijät tietävät tarkkaan sijaintinsa.
Pariisin viemäriverkosto perustuu insinööri Eugène Belgrandin tarkkoihin suunnitelmiin. Vuoteen 1878 mennessä oli saatu valmiiksi jo 600 km viemäriverkostoa. Nykyisin on valmiina 2100 km maanalaisia kanavia. Jätevesikanavien lisäksi maan alla on omat putket juoma- ja talousvedelle ja puhelinkaapeleille. Myös ilmanpaineella toimiva putkipostikin on yhä käytössä.
Visiitille viemäriin, hajuhaitoista huolimatta
Tämä on mahdollista Pariisissa, sillä pieni osa viemärijärjestelmää on avoinna myös yleisölle. Katutasolta laskeudutaan alas tiloihin, joissa esitellään havainnollisesti viemärijärjestelmän toimintaa.
Koska kävijä liikkuu oikeissa viemäreissä, tulvahtaa sieraimiin heti sisään astuessa epämiellyttävä haju. Siihen tottuu kuitenkin nopeasti. Lasivitriinissä oleva rotta muistuttaa, että viemäreissä elää kaksi rottaa jokaista pariisilaista kohti eli yhteensä noin 4 miljoonaa yksilöä.
Itse viemärijärjestelmän toimintaan voi tutustua oppaan johdolla tai omatoimisesti. Eksymisen vaaraa ei ole. Lipunmyynnin yhteydessä saadun esitteen ja kartan avulla voi viemäreissä seikkailla täysin turvallisesti. Yleisölle auki olevissa tiloissa esitellään erittäin kiinnostavasti viemäritekniikan kehittymistä viimeisen 150 vuoden ajalta.
Luvattomat tunkeilijat työllistävät viemäripoliisia
Olisiko sinulla rohkeutta laskeutua salaa avatusta viemäriaukosta pimeään tuntemattomuuteen? Näin monet katafiileiksi kutsutut pariisilaiset tekevät. Liikkuminen yleisölle suljetuissa maanalaisissa käytävissä on uhkarohkeaa, ja juuri siksi se viehättää monia. Se on kuitenkin laitonta. Kiinnijääneelle rapsahtaa 100 euron pikavoitto.
Ranskan televisiossa näytettiin 1980-luvulla kiehtova dokumentti katafiileistä, mikä aiheutti valtavan ryntäyksen Pariisin uumeniin. Nykyisin etenkin koulujen ja yliopistojen päättyessä väkeä tungeksii katakombeihin. Suurin osa kävijöistä on tavallista jännitystä hakevaa nuorisoa. Osa viettää erilaista koti-iltaa tai kaverin polttarijuhlia. Mukaan otetaan hyvää ruokaa ja pullo viiniä. Tietysti maanalainen mystiikka houkuttelee myös huumehörhöjä hassissätkineen.
Vielä 1800-luvulla moni pariisilainen asui viemäreissä ja katakombeissa. Ranskassa oli kovin levotonta ja moni katsoi parhaimmaksi piileskellä maan alla. Kirjailija Victor Hugo oli viemäreiden ja katakombien asiantuntija. Romaanissaan Kurjat hän kertoi tarkasti katakombien ja viemäreiden sijainnista.
Katakombit
Osoite: 1 av du colonel Henri Rol-Tanguy.
Metro: Denfert-Rochereau.
Viemärit (Les Egouts)
Osoite: Ponte de l’Alma, 93 Quai d’Orsay.
Metro: Alma-Marceau.
