PIRKANMAA / LEMPÄÄLÄ – Kuokkalan Museoraitin erikoisin museo on Parturi-kampaamomuseo. Kauppamuseon vieressä sijaitsevaan rakennukseen kätkeytyykin todellinen helmi. Parturi-kampaamomuseon tarkoituksena on kertoa, kuinka Suomessa on leikattu hiuksia ja käherretty vuosien 1910-1950 välisenä aikana.
Sisäänkäynnin yläpuolelle on ripustettu parturien tunnus, verilautanen. Terävillä veitsillä oli kätevä poistaa syyliä tai laskea ”pahaa verta” verilautaselle. Sisäpuolen sisustus työvälineineen on saatu lahjoituksina. Esimerkiksi parturituolit ovat palvelleet Tampereen rautatieaseman parturiliikkeessä. Biisonin nahalla päällystetyt hydrauliset tuolit on valmistettu Yhdysvalloissa 1910.
Parturiosastolla on nähtävänä 1900-luvun alun matkafööni, tosin laitteella on painoa 27 kiloa. Koneessa on kaksi puhallusyksikköä, joilla voitiin palvella kahta asiakasta yhtä aikaa. Miesten parta ajettiin partaveitsillä. Veitsi teroitettiin hiomalla terää ensin teroituskiveä vasten ja sitten viimeistelemällä liippausnahkaan vedellen.
Kampaamopuolen hiustenkuivaajat kertovat teknisestä kehityksestä. Museon vanhin on luurankokuivain. Sen taakse kiinnitetty fööni puhalsi putkien pienten reikien kautta kuumaa ilmaa asiakkaan hiuksiin. Kiharoiden tekemiseen tarvittavaa välineistöä on esillä liekeillä kuumennettavista käherrysraudoista sähköisiin piippaussaksiin.
Wellan sähköpermanenttikoneen avulla saatiin sähkövirta kulkemaan päässä olevien rullien kautta. Rullan sisällä oleva metalli toimi lämpövastuksena. Kiharoiden tekeminen kesti useita tunteja. Lämpöpermanenttikone on sähköpermanenttikoneen kehittyneempi muoto. Rullat lämmitettiin niin kuumiksi, että ne saivat asiakkaan hiukset kiharalle. Hiukset pestiin niskanoja-altaissa. Vanhimmat ovat metallisia, uudemmat pakeliittialtaita.
PARTURI-KAMPAAMOMUSEO
Osoite: Kuokkalantie 14, Lempäälä.