TPS 100 vuotta. Pekka piti isällistä kuria ja vaatimustason korkeana. Näin muistelee kiekkolegenda Tomi Kallio, yksi Pekka Karapuun luotsaamista helmistä. ”Tomppa” ei ole ainoa, joka saa olla kiitollinen niistä eväistä, mitä hän on nuoruusvuosina saanut valmentajaltaan.
Karapuu ei suostu ottamaan yksin kunniaa, mutta hänen valmennusoppinsa mahdollisti monelle turkulaiselle pelaajalle uran jääkiekkoilijana, osalle jopa kohtuullisen hyvän toimeentulonkin.
Pelkästään TPS:n 1977-syntyneiden pelaajien meriitit ovat kovat. Karapuun valmennuksessa D-junnuiästä yhdessä pelanneet pikkupojat keräsivät yhteensä Aki Bergin johdolla 748 NHL-ottelua, voittivat yhden AHL-mestaruuden, yksitoista SM-kultaa, kolme Elitserienin mestaruutta, viisi MM-hopeaa, neljä MM-pronssia, yhden olympiahopean ja olympiapronssin.
C-junioreiden Suomen mestaruuden keväällä 1993 voittaneen joukkueen valokuvasta erottuu yksi ylitse muiden, jo pelkästään kokonsa ansiosta. Ei ihme, että tämä nuori raisiolainen varattiin NHL:n kaukaloihin perin alhaisella varausnumerolla.
– Aki-Petteri oli tietysti kookas, mutta myös hyvä luistelija, kertoo Karapuu.
Kesän 1995 NHL:n varaustilaisuus oli turkulaisittain poikkeuksellinen. Peräti viisi varattua pelaajaa oli Karapuun 77-syntyneiden joukkueesta. Bergin lisäksi varatuiksi tulivat Tomi Kallio, Miika Elomo, Marko Mäkinen ja Mikko Markkanen. Karapuu oli mukana jo 74-syntyneiden valmennuksessa. Siitäkin ryhmästä moni ylsi ammattilaiseksi, esimerkiksi Saku Koivu.
Karapuun menestyksellinen ura kiekkovalmentajana ei ole ollut sattumaa. Pekan oma kiekkoharrastus kesti A-juniori-ikäiseksi. Myöhemmin squash valikoitui Karapuun lajiksi. Siinä hän menestyi hyvin sekä pelaajana että valmentajana. Jääkiekko tuli uudestaan kuvioihin, kun omat pojat aloittivat lajin harrastamisen. Isä lähti mukaan valmentajaroolissa.
Insinöörikoulutuksen pieteetillä Karapuu suoritti kaikki mahdolliset tarjolla olleet jääkiekkoon liittyvät valmentajakurssit. Sekään ei riittänyt, sillä työkalupakkiin kertyi oppia myös psykologisesta valmentamisesta. Pelkkä urheilullinen menestys ei ollutkaan ainoa tavoite. Karapuun periaatteen mukaan tupakka ja alkoholi eivät sovi urheilijaelämään. Ja pitää osata myös käytyä aina pöytätavoista alkaen.
– Urheilullisuus oli tärkeä, mutta niin oli myös ylipäätään elämässä selviäminen. Valmennus oli kokonaisvaltaista. Siksi halusin ryhmän valmennettavaksi mahdollisimman nuorena. Sain tehdä heidän kanssaan pitkäjännitteisesti töitä useamman vuoden. Vaikka olimme joukkue, pelaajia ohjattiin myös yksilöllisesti.
Jotain kertoo saavutetuista tavoitteista sekin, kun vanhat pelimiehet yhä kunnioittavat oppi-isänsä ajatuksia. Vaikka vuosikymmenet ovat vierineet, yhtä pidetään yhä tiiviisti.
Karapuu toteutti nykyaikana hyväksi koettuja metodeja jo 1990-luvulla.
– Emme harjoitelleet määrällisesti enempää kuin toisetkaan, mutta laatu oli mahdollisimman korkea. Panostimme luistelunopeuteen ja kimmoisuuteen, eli olimme jo silloin lähempänä nykykiekon vaatimuksia. Sitoutuminenkin harjoitteluun oli hyvää, sillä liki kaikki olivat aina paikalla.
Urheilijaelämään kasvettiin muun muassa tulemalla polkupyörällä kesäharjoituksiin.
– Vanhemmat ottivat idean mielellään hyvin vastaan, kun heidän ei tarvinnut kuljettaa poikia harjoituksiin. Paraisilla asuva Ville Vahalahti sai helpotusta, sillä hän polki vain Kaarinasta Impivaaran jäähallille.
TPS:n 77-syntyneet jaettiin kahteen eri joukkueeseen. Karapuun valmentama Suntut oli ykkösjoukkue ja Kiilit kakkosjoukkue. Seuran omat joukkueet olivatkin parhaimmat toistensa kirittäjät, sillä kunnon vastusta ei löytynyt kotimaasta. Haasteita piti hakea ulkomailta.
– Osallistuimme useisiin eri turnauksiin. Ikimuistoinen hetki koettiin, kun voitimme erään kovimman turnauksen. Göteborgin loppuottelussa päihitimme ensimmäistä kertaa Tampereen Tapparan. Siihen aikaan siellä pelasi muun muassa Ville Nieminen.
Jääkiekko kuuluu yhä seniori-ikään ehtineen, mutta nuorekkaan Karapuun arkeen. Omat pelit jatkuvat Pursiaisten Tenhon harjoituksissa ja katsomon puolella lastenlapsien kiekko-otteluissa.
