Kimmo Nyrhinen (vas.) ja Timo Kauppinen PERA:n perustajia.
Tinatuoppi. Tinis. Kyllähän kaikki turkulaiset, myös nykysukupolvi, tietävät kaupungin erään legendaarisimmista baareista, tavaratalo Wiklundia vastapäätä. Se oli paikka, missä syntyi kauan sitten ajatus paikallisen salibandyseuran perustamisesta. Eletään 1980-luvun loppuvuosia.
Jos tarkkoja ollaan, niin uuden salibandyseuran virallinen perustaminen tapahtui silloisen Tinatuopin perustajan sekä omistajan, Timo ”Kapa” Kauppisen, Eerikinkadun kuudennen kerroksen asunnossa. Kokouksen tuloksena oli eräs 1990-luvun tunnetuimmista turkulaisista salibandyn pioneeriseuroista, Per aspera ad astra eli tuttavallisesti PERA.
– Rokkihenkisen Tinatuopin asiakaskunta on aina ollut värikästä. Alkuaikoina mukana oli myös oman jalkapalloharrastukseni aikaisia kavereitani. Pelasimme yhdessä kesäisin pubiliigaa, mutta kaipasimme toimintaa myös talvisin. Joku meistä keksi sählyn. Saimme sitä varten oman salivuoron koulusta. Seuraavana vuonna se ei enää onnistunut, kun kaupungin vuorot annettiin vain rekisteröidyille yhdistyksille, ei enää Tinatuopille. Niinpä meidän oli pakko perustaa oma seura.
Tätä haastattelua tehdään kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin Bar Innon kulmapöydässä. Isäntänä toimii Tinatuopin entinen omistaja, nykyinen Bar Innon perustaja Timo Kauppinen. Seuraan liittyy myös yksi PERA:n perustajista Kimmo Nyrhinen, jonka ideoimana valittiin uudelle seuralle osuva nimi “Vaikeuksien kautta tähtiin”, Per aspera ad astra, PERA.
– Englanninkielistä nimeä ei ainakaan haluttu. Olin lukenut lukiossa vuoden latinaa. Ehdotin nimeä ja se hyväksyttiin. PERA itsestään on hyvä kansanomainen nimi jätkäporukalle, muistelee seuranimen syntyhistoriaa Nyrhinen.
Liiton sarjat olivat seuraava askel.
– Kun meillä oli valmiina oma virallinen seura kaupungin salivuoroja varten, syntyi ajatus lähteä pelaamaan myös virallisiin sarjoihin. Sähly muuttui salibandyksi. Tarvitsimme maalivahdin ja tietysti myös pelipaidat. Peliasujen pysyessä samoina niitä koristi vuodesta toiseen Tinatuopin sponsorimainos. Nelonen oli silloin alin sarjataso.
Löytyypä PERA:n entisaikojen pelipaidasta toinenkin ”mainos”, Iso Okke Turku. Mistä oikein on kysymys?
– Menin ruinaaman Sir Okke’s Pubin omistajalta sponsorimainosta. Sovittiin, että paitaan ei tule baarin nimeä, vaan omistajan lempinimi, Iso Okke.
Joukkueen runko muodostui aluksi kaveriporukasta.
– Osa putosi pois, kun lähdimme kilpasarjaan. Vastaavasti tilalle saatiin meidän mielestä hyviäkin pelimiehiä. Muutama otti meihin itse yhteyttä.
Nyrhisen tie salibandyn pariin on tuttu monille 1980- ja 1990-lukujen opiskelijoille.
– Kauppisen kanssa pelasimme yhdessä jo Turun Nappulaliigassa, mutta sähly tuli mukaan opiskellessani yliopistossa. Siellä oli siihen aikaa menossa kova sählybuumi. Pärjäsimme SM-kisoissakin. Vaikka olin perustamassa PERAa, pelasin ensin IKA SBS:ssä divarissa. Liiganoususta huolimatta perhesyistä siirryin pelaamaan alemmalle sarjatasolle PERAan, kertoo Nyrhinen.
Vaikka PERA harjoitteli vain kerran tai pari viikossa, tuli aika siirtyä puolapuiden seasta oikeaan salibandyhalliin, ensin Aurajokirannan Sipihalliin ja sen purkamisen jälkeen Raunistulan Salibandyareenalle.
Vuosien aikana joukkueen pelaajistossa oli vaihtuvuutta. Tapio ”Tappi” Mäkelää lukuun ottamatta PERA:ssa ei liigatason pelimiehiä nähty. Toki Nyrhinen itse oli vuodesta toiseen alasarjojen pisterohmu. Nyrhisen imussa tuli joukkueeseen mukaan muitakin sen ajan tunnettuja turkulaisia, vähän parempia pelimiehiä. Osa pelaajista PERA sai seuroista, jotka alkuinnostuksen jälkeen olivat lopettaneet toimintansa.
Tekulla opiskellut muuan köyhä opiskelija Ville Virtanen on jäänyt mieleen sekä hyvänä pelimiehenä, mutta myös myöhemmillä saavutuksillaan. Kaveri tunnetaan paremmin taiteilijanimestään Darude. Sandstorm-nimisestä teknohitistä ei ollut vielä silloin tietoakaan. Pelikaverit saivat kuitenkin osansa jo silloin Virtasen musiikillisista mieltymyksistä.
– Pelireissut tehtiin kimppakyydeillä omilla autoilla. Ne, jotka ”joutuivat” samaan autoon kuin Ville, saivat kuunnella hänen demokasetteja, tietokoneella tehtyä teknomusiikkia. Kaikkia se ei innostanut, mutta muiden oli pakko kuunnella. Loppu onkin sitten historiaa. Ville pääsi jopa Aku Ankkaan nimellä ” Lirude”, mutta joka tapauksessa Ville oli hyvä pelimies.
PERA:n tarina kesti kymmenisen vuotta. Seuran perustajat Kauppinen ja Nyrhinen pelasivat joukkueessa lähes saman ajan. Pitää muistaa, että parivaljakko tutustui uuteen trendilajiin, salibandyyn, siinä iässä, kun nykyään moni lopettaa aktiivisen lajiharrastamisen. Kun kaveruksille oli kertynyt ikää reippaasti yli 40 vuotta, tuli aika lopettaa.
– Vaikka pelaajia tuli ja meni, niin PERA:n olemassaolo perustui muutaman kaverin toimintaan. Ne vuodet olivat mukavaa aikaa, vaikka meillä oli lähes aina krooninen pula maalivahdista. Välillä oli hyvä veskari, välillä ihan surkea. Toisinaan joku joukkueesta lähes pakotettiin pelaamaan maalissa.
Myös hauskaa osattiin pitää.
– Tärkeintä oli hauskanpito, mutta pelit pelattiin aina tosissaan. Viikonlopputurnauksissa meni tietysti nuorilla miehillä osin viihteelle, mutta en muista, että seuraavan päivän pelit olisivat siitä kärsineet. Joukkueen kauden tasokkaat päätösjuhlat palkintoineen ovat erityisesti jääneet mieleen.
Aikansa kutakin.
– Vähitellen alkuperäiset kaverit katosivat kuka minnekin. Olin yksin enää alkuperäinen jäsen ja muut pelaajat olivat minua kymmenen vuotta nuorempia. Enkä pärjännyt enää kentälläkään. Minun jälkeeni PERA pelasi vielä yhden kauden. En tiedä, onko PERA koskaan virallisesti lakkautettu, mutta sen kuulin entiseltä rahastonhoitajalta, että seuran tyhjä tili on pankin pyynnöstä lakkautettu vasta viime kesänä, kertoo Kauppinen hymyssä suin.
