Ennen yleisö tuli salibandyotteluihin katsomaan, millaisen maalin mailavirtuoosi Janne Tähkä tekee tänään. Nykyään kotiyleisö seuraa jännittyneenä, miten oma joukkue takakarvauksen jälkeen taidokkaalla pallonhallintakontrollilla määrittää pelin virtauksen niin, että sattumanvaraisia hetkiä tulee vähemmän.
Tätähän se huippusalibandy on nykyään. Vai onko sittenkään?
Salibandyvaikuttaja Ylijohtava totesi, miten on journalistinen itsemurha todeta, että satunnainen salibandyottelussa kävijä voi kokea lajin tylsäksi. Tällainen ajattelumalli on tuttu kaikissa muissakin palloilulajeissa. Lajiniilojen mielestä muiden, lajin ulkopuolisten ”tuulipukukansalaisten”, mielipiteellä ei ole merkitystä. Tämä on meidän peli. Ei ole pakko tulla hallille. Piste.
Perttu Kytöhonka on pitkän linjan kokenut salibandyosaaja. Hänellä on näkemystä lajin taktisista hienouksista ja analyyttistä taitoa avata pelin yksityiskohtia. Perttu lupasi pitää taktiikkaluennon.
Pelkkä maininta ”alakolmio” on salibandyssä arka aihe. Se synnyttää oitis kiivaita mielipiteitä puolesta ja vastaan.
Mikä siitä tekee niin suuria tunteita herättävän – etenkin, jos termin mainitsee lajin ulkopuolinen henkilö?
– Salibandypiireissä tämä asia ei ole mitenkään esillä. Ehkä siihen latautuu käsitys, että ottelussa ei tapahdu mitään, vaan palloa vain siirrellään. Vaikuttaa passiiviselta pelaamiselta. Lajia seuraavalle se on kuitenkin vain yksi ryhmittymisen muoto kentällä. Eikä se tarkoita automaattisesti tylsää pelaamista, ja ehkä siksi sanasta syntyy helposti vastareaktio laji-ihmiselle.
Nykytrendin mukaan joukkueet ilmoittavat olevansa pallokontrollijoukkue.
Kerro lyhyesti, mitä se käytännössä tarkoittaa?
– Monella joukkueella tämä on tavoitteena, mutta aika monta kertaa tavoitteesta luovutaan vähin äänin tulosten laahatessa perässä. Hyökkäyspelin organisointi on vaativimpia asioita pelin valmentamisessa. Pallokontrollilla halutaan hallita pelivälinettä ja sen kautta pelin virtausta. Jos hallitset palloa, voit määritellä, mitä pelissä tapahtuu. Mainittakoon, että myös pallokontrollin luovuttaminen vastustajalle voi olla ihan tarkoituksellista. Vastustaja saa kontrolloida palloa vaarattomilla alueilla. Isketään, kun toinen tekee virheen.
Millainen peli on tiedossa, kun molemmat joukkueet haluavat olla palloa kontrolloiva joukkue?
– Todennäköisesti se joukkue, kumpi on siinä parempi, ottaa pallokontrollin. Liigassa sarjataulukon peräpään joukkue voi etukäteen tavoitella pallokontrollia, mutta selvästi parempaa joukkuetta vastaan se ei todennäköisesti ole pallolla. Katsojan tulisi ymmärtää kokonaisuus, esimerkiksi sarjanousijan kannattaa harvoin lähteä kokeneempaa joukkuetta vastaan kisaan pallonhallinnasta. Altavastaajan pitää miettiä, mikä on heille todennäköisempi tapa voittaa.
– Satunnainen katsoja voi ihmetellä, miksi toinen joukkue ei tee mitään, vaikka käytetty taktiikka on juuri siinä tilanteessa hyvä taktinen valinta. Jotta asia ei olisi liian yksinkertaista, täytyy valmentajan pitää myös tulevaisuus mielessään. Pallokontrollia tavoitellaan usein, kun sen ajatellaan kehittävän pelaajia tulevaisuutta varten.
Intohimoisimmat valmentajat saattavat miettiä pelillisiä asioita yötä myöten.
Onko vaarana ylivalmentaminen eli valmentaja tuo pelaajille liikaa yksityiskohtia mietittäväksi?
– Salibandyssä alivalmentaminen on isompi ongelma kuin ylivalmentaminen. Jos ylivalmentamisella tarkoitetaan sitä, että valmentaja pyrkii kontrolloimaan kaiken, se ei välttämättä ole paras vaihtoehto. Joukkuepalloilulajit ovat niin komplekseja, että niitä ei voi koskaan kontrolloida täydellisesti. Tärkeämpää olisi valmentaa niin, että pelaajat osaisisivat sopeutua muuttuviin tilanteisiin.
– Pitää myös muistaa, että salibandy on amatöörilaji, missä valmentajalla on pelaajat käytössään vain rajallisen ajan. Siksi pitää osata myös luopua tietyistä asioista. Pitää ymmärtää, mihin osa-alueeseen kannattaa eniten vaikuttaa. Tasapaino on vaikea saavuttaa tavoittelemalla tasapainoa – se löytyy, kun välillä mennään yli.
Kiekkoleijona Juhani Tammisen sanoin, lätkä on yksinkertainen maalintekopeli. Nuori salibandy on laji, joka ruokkisi luovuutta, kuten entisaikojen taitojääkiekko. Salibandy antaisi pallotaitureille mahdollisuuden tehdä näyttäviä yksilösuorituksia.
Onko salibandykin menossa kohti kontrolloitua pelitapaa jääkiekon tavoin, missä tarkasti roolitetut pelaajat noudattavat ennakkoon sovittua pelitapaa?
– Lätkässä aikoinaan joukkueen sisäiset ja joukkueiden väliset taitoerot olivat suuria. Huiput erottautuivat helposti. Myös salibandy on mennyt niin paljon eteenpäin Janne Tähkän ajoista, että ei siellä kentällä enää pyöritä samalla tavalla.
– Sen keskimääräisen “kolmoskenttäläisen” taso on noussut niin paljon, että yksittäisen pelaajan ei ole yhtä helppo erottua ja dominoida. Salibandyvalmentajatkin ovat nykyään parempia kuin ennen. Kaikkien lajien evoluutio etenee niin, että pelaajista tulee parempia. Kymmenen vuoden kuluttua pohditaan ihan muita lajiin liittyviä yksityiskohtia.
Onko mahdollista, että tulevaisuudessa joku joukkueista ilmoittaisi pallokontrollin sijaan olevansakin suoraviivaisesti pelaava hyökkäävä joukkue, joka pyrkii yleisöä viihdyttävään peliin?
– SPV pyrki pari vuotta takaperin äärikorkealla prässillä. Se tuli aluksi muille yllätyksenä. Se oli erilaista mihin oli totuttu. Se tuotti tulostakin, mutta nyt hyvät joukkueet pystyvät sen purkamaan. Pidin siitä, koska se oli erilaista. Sitä juuri kaivataan, että joku tekee eri lailla kuin muut. Se haastaa muita joukkueita.
TPS:n 25-vuotisjuhlaottelussa Classicia vastaan nähtiin taitavilta tamperelaisilta, etenkin ensimmäisessä erässä, suoraviivaista peliä, jolla luotiin turkulaisiin jatkuvaa painetta. Näytti siltä, että hyvälläkään vastustajalla ei ole mahdollisuutta vastata siihen.
Onko tilanne Classicia vastaan toivoton vai miten muiden joukkueiden tulisi vastata tällaisen taktiikkaan? Miten pallokontrolliin uskova vastustaja voi ylipäätään pelata, jos se ei edes saa palloa?
– Tosiasia on se, että se on vaikeaa. Kyseessä on joukkue, jossa on toistakymmentä maajoukkuepelaajaa. Kun TPS jäi vielä omasta parhaasta tasostaan eikä täysin onnistunut, se näkyi karulla tavalla. Yksittäisessä ottelussa Classicia vastaan pitää onnistua todella hyvin. Jos vastustaja ei pysty tuottamaan pelissä uudenlaista haastetta, Classicissa on viisikkotasolla paljon ratkaisumalleja. Yksittäisen ottelun voit voittaa, mutta ottelusarjassa paras seitsemästä voittaminen on jo vaikeaa.
Suomen maajoukkueessa ja Classicissa on niin taitavia pelaajia, että valmennusjohto antaa pelaajilleen paljon vapauksia. Viisikkoja kannustetaan miettimään itse ratkaisuja ja keskustelemaan niistä keskenään. Valmennus ikään kuin häivyttää itsensä taustalle.
Onko salibandyllä mahdollisuus kehittyä tähän suuntaan niin, että pelaaja ja koko viisikko tekisivät omia ratkaisujaan luovasti ilman liiallisia etukäteen rajattuja taktikoita ja roolituksia?
– On tutkittu juttu, että pelaajien osallistaminen kannattaa. Se lisää pelaajan autonomisuuden tunnetta ja vaikuttaa positiivisesti sisäiseen motivaatioon. Ympäristöllä ja pelaajien valmiuksissa on kuitenkin isoja eroja. Homma on toiminut äärimmäisen hyvin Classicissa ja vaikkapa Suomen maajoukkueessa, mutta kokemattomampi ryhmä vaatii hieman erilaista ja aktiivisempaa valmennusotetta.
– Tällainen itseohjautuvuus on ollut vahva trendi suomalaisessa salibandyssä ja muun muassa Henrik Dettman ja Erkka Westerlund ovat niin ikään viestineet samalla tavalla. Mallioppiminen on vahvaa ja mietityttää, unohtuuko välillä se lajin ja pelin valmentamisen perustyö, jos valmentaja ulkoistaa tämän pelaajille. Kaikilla ei ole samanlaisilla valmiuksilla jo varustettuja pelaajia ringissään.
Ilman maksavaa yleisöä yksikään laji ei menesty huipputasolla. Jos salibandy haluaa siirtyä kohti ammattilaisuutta, siihen tarvitaan huomattavasti enemmän pääsylipun ostanutta yleisöä katsomoihin. Maksava katsoja tulee uudestaan paikalle, jos nähty miellyttää. Kotisohvallakin TV-kanava vaihtuu nopeasti, jos tarjonta ei tyydytä. Lajin kiihkeimmät kannattajat tulevat toki paikalle, mutta se ei riitä, jos esimerkiksi F-Liiga haluaa olla tulevaisuudessa ammattilaissarja.
Onko vaara, että laji-ihmiset vievät salibandyn voittoa maksimoidakseen taktisesti siihen suuntaan, että lajin viehätysarvo latistuu yleisön kannalta?
– Itse näen kiinnostavuuden monitahoisena asiana. Ratkaisevaa ei ole pelkästään se, mitä ottelussa tapahtuu. En usko sirkustemppuihin. Satunnainen katsoja voi tulla kerran, jos Jarkko Nieminen pelaa salibandyä. Uskon enemmänkin siihen, että kun lajin merkitys yhteisölle, jopa yhteiskunnalle kasvaa, se näkyy myös katsojaluvuissa ja yleisön kiinnostuksessa. Esimerkiksi Suomessa kannatetaan Liverpoolia, vaikka harva on käynyt edes paikan päällä. Joukkue kuitenkin merkitsee joillekin todella paljon. Salibandyn lajikulttuuri on vielä kovin lyhyt.
