Petrus Palmu kulkee omia polkujaan huipulle

Éric Perrinin johdattamassa TPS:n kakkosketjussa on tänä syksynä viilettänyt mielenkiintoinen uusi tuttavuus, jämäkkä veijarimainen ihmisohjus Petrus Palmu. Suomessa poika on vielä tuntematon, mutta ei pitkään.

20-vuotiaan Petrus Palmun tie Liigan parrasvaloihin ei ole ihan normaali tarina. Lahjakkaan pelaajan matka Joensuun pikkukaupungista ensin Helsinkiin ja sitten Kanadan kautta Turun Palloseuraan tekee poikkeukselliseksi Palmun nuori ikä.

Vaatii rohkeita päätöksiä lähteä 14-vuotiaana murkkuikäisenä yksin Helsinkiin vanhempien jäädessä Pohjois-Karjalaan. Ehkä vielä isompi päätös oli lähteä alaikäisenä Atlantin toiselle puolelle Kanadaan pelaamaan juniorisarjalätkää.

Miten päätös syntyi lähteä pois lapsuusmaisemista?

– Jääkiekossa tavoitteeni olivat kovat. Kilpailu Joensuussa kävi hieman pieneksi. Alku oli uudessa ympäristössä Helsingissä hieman hankalaa, mutta helpotti heti, kun pääsin systeemiin mukaan. Kotona tuli käytyä silloin tällöin, kertoo Palmu.

Suomesta lähtee vuosittain kymmenkunta nuorta Pohjois-Amerikkaan jääkiekon perässä. Osa tulee vuoden kuluttua maitojunalla takaisin. Siirto vieraaseen ympäristöön ei ole kaikille nuorille yhtä helppoa kuin Petrus Palmulle.

Joensuulaisen pikkupojan itsenäistymisvauhti on ollut hurja. Vaikka molemmissa uusissa paikoissa, sekä Helsingissä että Kanadassa, Petrus on saanut asua sijaisperheissä, on nuorukainen joutunut ottamaan itse paljon vastuuta tekemisistään. Vaikka Petrus on saanut asua hyvissä sijaisperheissä, hän korostaa mielellään omien vanhempiensa merkitystä. Isä ja äiti ovat olleet uran tärkeimmät tukijat.

Palmu oli Suomen juniorisarjoissa pistetehtailija. Oli selvää, että Joensuun Kiekkopoikien kasvatin tuli siirtyä kehityksen kannalta suurempiin ympyröihin pääkaupunkiseudulle. Pelipaikka löytyi Jokereiden organisaatiosta ja sijaisperhe sekä peruskoulupaikka Helsingistä.

Pelit kulkivat Jokereissa siihen malliin, että vasta 17-vuotiaalle Petrukselle tarjottiin tilaisuus siirtyä pelaamaan OHL-junioriliigaa (Ontario Hockey League) Kanadaan. Sarja on yksi Pohjois-Amerikan kolmesta pääjunioriliigasta. Owen Sound Attack varasi Palmun vuonna 2014.

Lukion jäädessä vuoden jälkeen kesken ilmaveivi oli jo hallussa, mutta englannin kielentaito oli vielä heppoinen. Nyt Petruksella on lukion päättötodistus enää muutamaa kurssia vaille. Tarkoitus on suorittaa koulu loppuun aikuislukion puolella.

Miten selvisit alkuajan kieliongelmista ja uudesta kulttuurista?

– Kielitaito ei ollut kummoinen, kun lähdin, mutta nopeasti se parantui. Kanadan perhe oli tosi hyvä ja ruoka oli terveellistä. Oma persoonani on sellainen, että on helppo sopeutua. Välillä tuli koti-ikävä, mutta aina pääsi soittamaan kotiin. Vanhemmatkin kävivät joka vuosi Kanadassa.

Kolmen Kanadan vuoden aikana Petrus oli joukkueensa parhaimpia pelaajia. Viimeisellä kaudella syntyi 68 ottelussa yhden kauden piste-ennätys tehoilla 40+58=98, joilla hän oli Attackin paras pistemies ja syöttäjä. Pistemäärä oikeutti runkosarjan pistepörssin nelossijaan, sillä kolme muuta pelaajaa teki jopa kolminumeroiset lukemat.

Vaikka kyseessä oli juniorisarja, nuoret lätkänpelaajat saivat elää ammattilasten arkea. Menestys Kanadan juniorisarjoissa mahdollisti pääsyn lähemmäksi Petruksen suurta unelmaa. Vancouver Canucks varasi Palmun NHL:n varaustilaisuudessa vuonna 2017.

Ennen mahdollista siirtoa taalakaukaloihin Petrus pelaa pari vuotta Turun Palloseurassa. Ottajia oli toki muitakin. Farmiliiga AHL olisi ollut yksi vaihtoehto, mutta TPS teki kehityksen kannalta tarjouksen, josta ei kannattanut kieltäytyä.

Liigaseurat ja Jääkiekkoliitto haluaisivat pitää tulevaisuuden tähdet mahdollisimman pitkään kotimaan kaukaloissa. Jesse Puljujärvi, Sebastian Aho ja Patrik Laine ovat olleet tärkeitä nimiä Liigan markkinoinnissa. Moni nuori kuitenkin karkaa Petrus Palmun tavoin Atlantin taakse ennen ensimmäistäkään liigaotteluaan.

Uskallatko suositella muillekin nuorille lähtöä Kanadan juniorisarjoihin?

– Suosittelen, mutta ei se helppoa ole. Pitää osata sopeutua ja täytyy olla hyvä pelaamaan, mieluummin nuorten maajoukkuetasoa. Taso on Kanadassa kova.

Petrus Palmu on kaukalossa melkoinen sähikäinen. Vaikka vartta ei ole nuorukaisella suuremmin, ei Palmu kaihda ahtaitakaan paikkoja.

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!