Sanat eivät riitä kertomaan. Valokuvatkaan eivät tee oikeutta. Plitvicen luonnonkauneus on kuin suoraan mielikuvitusmaailmasta. Lähellä kuitenkin oli, ettei koko alue tuhoutunut.
Kappale kauneinta Eurooppaa löytyy Kroatiasta. Plitvicen järvialue on eräs Euroopan upeimmista luonnonnähtävyyksistä. Vuonna 1949 perustettu kansallispuisto hyväksyttiin UNESCOn Maailmanperintöjen listalle vuonna 1979. Muutama vuosi sitten Kroatian hallitus laajensi Plitvicen kansallispuiston aluetta, jotta sen säilyminen voitiin taata myös tuleville sukupolville.
Plitvicen järvialueeseen on helppo tutustua, sillä vaikeakulkuiseen maastoon on merkitty eri värein kävelyreittejä, jotka on osin katettu pitkospuilla. Lyhimmästä reitistä selviää rauhallisesti kävellen kolmessa tunnissa, mutta puistossa voi viihtyä pidempäänkin.
Kamera kannattaa ottaa mukaan, sillä siellä tulee mahdollisesti otetuksi kesän parhaimmat lomakuvat. Videokuvaajatkin ovat innoissaan, sillä maisema veden kohinoineen on kiitollinen filmauskohde
Keväällä vesi ryöppyää runsaimmin
Puiston sisäänkäyntejä on kaksi. Niiden yhteydessä on isot karttataulut, joista selviää puiston eri reittivaihtoehdot. Pääsylippua ostaessa voi kysyä henkilökunnalta neuvoa sopivan reitin valitsemisessa. Reitit on merkitty maastoon niin selvästi, että eksymisen vaaraa ei ole. Pääsylippu pitää säilyttää koko retken ajan, sillä sitä tarvitaan ylitettäessä vesistöjä sähkökäyttöisillä veneillä. Paluumatka parkkipaikalle taittuu kumipyöräisen junan avulla.
Talvella Plitvicen alueella on kunnon talvi. Paras ajankohta vierailulle on keväällä lumien sulattua, jolloin vesimäärät ovat suurimmillaan. Syksyllä kukkuloiden rinteet peittyvät kauniiseen ruskaan. Kesät saattavat olla helteisiä, joten juotavaa pitää varata mukaan riittävästi. Keskellä puistoa on iso piknik-alue, joka tarjoaa matkamuistojen ohella maukasta retkiruokaa ja juotavaa nälkäisille. Myös omien eväiden syöminen on mahdollista. Alueen ainoat vessat löytyvät ruokailualueen yhteydestä.
Kaunis karstimaisema
Kuvauksellinen maisema on syntynyt pehmeään kalkkikivipitoiseen maaperään. Miljoonien vuosien aikana virtaava vesi on syövyttänyt voimakkaasti kallioperää. Paksut kalkkikivikerrokset ovat kuluneet ja uurtuneet maisemaksi, jota kutsutaan karstimaaksi.
Sadevedet kerääntyvät laajalta alueelta muodostaen useita ryöppyäviä putouksia ja koskia. Järvien pohjat ovat kalsiumin suolojen takia valkoiset. Veteen kaatuneet puurungot peittyvät ajan myötä valkoisiin saostumiin synnyttäen erityisen kauniita kivettyneitä muodostumia. Itse vesi on turkoosinväristä ja erittäin kirkasta. Kalaparvet näkyvät veden pinnan läpi helposti.
Hiilihappopitoinen vesi muodostaa sammalien ja jäkälien kanssa tufaa, saostumia, jotka kerääntyvät järvien pohjaan nostaen samalla uomaa. Tämän johdosta merta kohti virtaava vesi hakeutuu vuodesta toiseen eri paikkaan. Putouksien kohdalla saostumat lisäävät putouksen niskaa eivätkä kuluta sitä kuten tavallisesti.
Puiston kokonaispinta-ala on lähes 30 000 hehtaaria, josta suurin osa on metsää. Järvien osuus on noin 2 000 hehtaaria. Kuudentoista kirkasvetisen järven vesi laskee porrasmaisesti järvestä toiseen muodostaen kohisevia koskia ja korkeita vesiputouksia. Korkeimmalla sijaitsevan Prošće-järven ja matalimmalla olevan Nevakovićan välinen korkeusero on 156 metriä. Suurin järvistä on Kozjak, jolla on pituutta 2,5 kilometriä ja syvyyttä lähes 50 metriä. Korkein yksittäinen putous on 73 metriä.
Tuho oli lähellä
Puiston tuhoutuminen on ollut lähellä muutamaan otteeseen. Toisen maailmansodan aikana natsit kokeilivat kuolettavan kaasun vaikutusta järven kaloihin. Jugoslavian aikana suunniteltiin puiston puiden kaatamista puunjalostusteollisuutta varten. Kustannussyistä tästä hankkeesta luovuttiin.
1900-luvun alussa Kroatian ja Serbian välinen sota oli tuhota jälleen luonnonpuiston. Paikalliset serbit aloittivat kapinan, joka yltyi viisi vuotta kestäneeksi täysimittaiseksi sodaksi. Kolme ensimmäistä uhria sai surmansa laukaustenvaihdossa, joka käytiin kansallispuiston lähellä sijaitsevalla sillalla. Alue jäi sodan ajaksi serbisotilaiden miehittämäksi. Hotellit muutettiin kasarmeiksi. Onneksi sota ei kuitenkaan tuhonnut alueen erittäin herkkää luontoa. Kasarmit kunnostettiin hotelleiksi ja turistit palasivat.
Plitvicen kansallispuisto sijaitsee sisämaassa 160 km päässä maan pääkaupungista Zagrebista. Adrianmeren rannalle ja Zadariin on matkaa yli 100 km.
Zagrebin suunnasta tultaessa ajetaan ensin moottoritietä Karlovaciin. Sitten käännytään etelään Zadariin johtavalle tielle, joka on hidas ja mutkainen. Ajoaikaa Zagrebista lähdettäessä pitää varata yhteen suuntaan vähintään kolme tuntia. Jos ajaa rannikolta, aikaa kuluu parisen tuntia. Matkalla ylitetään Dinaariset vuoret.
Lisätietoja
