POHJOIS-KARJALA / JUUKA – Juukaan on matkaa puolisen tuntia Kolin kylältä ja saman verran myös pohjoisensuunnasta Nurmeksesta. Suomen neljänneksi suurimman järven Pielisen kupeessa sijaitseva yli 4 000 asukkaan Juuka on mielenkiintoinen pysähdyskohde.
Kulttuurihistoriallisesti arvokas Juuan keskusta, Puu-Juuka, riittää jo syyksi poikkeamiseen päätieltä. Itä-Suomen halki kulkeva valtatie 6 kulkee Juuan kautta. Paikallisen ABC:n aseman kohdalta on lyhyt ajomatka ihailemaan Juuan kirkonkylän poikkeuksellisen hyvin säilynyttä puutaloaluetta.
Puu-Juukaan kuuluvien teiden nimet kertovat jo paljon: Vanhantie, Apteekintie, Kirkkotie ja Rakkaudenkuja.
Tarjolla on annos entisaikojen puuarkkitehtuuria, joka on hämmästyttävästi säilynyt tähän päivään asti. Puu-Juuan vanhimmat rakennukset ovat 1800-luvun lopulta ja nuorimmatkin yli 60 vuoden takaa. Kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti rakennusten koristeellisiin yksityiskohtiin. Puu-Juuan talot ovat yksityisessä omistuksessa olevia asuintaloa ja yhdistettyjä asuin- ja liiketaloja sekä julkisia rakennuksia.
Puu-Juuan kulttuurihistoriallinen arvo muodostuu yhtenäisyydestä. Harva suomalainen maalaiskylä on säilyttänyt vanhanajan tunnelmansa yhtä täydellisesti. Juuan historiallisen ilmeen täydentää 1850-luvlla rakennettu kaunis kirkko, sekin tietysti puusta rakennettu.
Juuan kylähistoria alkaa 1500-luvulta. Asutuksen syntyy ja sijoittumiseen on vahvasti vaikuttanut kylän läpi virtaava Juuanjoki ja sen varrella sijaitseva Herralankoski. Jälkimmäinen on mahdollistanut viljanjauhamisen. Juuka-seuran silmäterä, todellinen ylpeydenaihe Myllymuseo, on kunnostettu toimintakuntoon. Juuanjoen rannalla sijaitsee myllyn ohella myös myllytupa ja myllysauna.
Leskelän myllyn nimellä tunnettu mylly aloitti toimintansa 1880-luvulla. Nykyinen kyläyhdistyksen kunnostama mylly on vuodelta 1927. Se oli vielä 1950-luvulla säännöllisesti toiminnassa.
Juuka-seura kunnosti myllyn Leader-rahoituksen turvin toimintakuntoiseksi vesimyllyksi. Se edellytti isoja korjauksia, muun muassa patoalue ennallistettiin ja padolta myllyyn vettä tuovan puinen voimaputki rakennettiin uudestaan. Myllyn koneistokin piti kunnostaa. Lopputulos on komea, myllyromantiikkaa parhaimmillaan niin sisältä kuin ulkoakin.
Juuka-seura ylläpitää myös Pitäjänmuseota. Entisen lainajyvästön eli pitäjänmakasiinin kaksinkertaisten jyhkeiden hirsisienien suojassa ja lukkojen takana vilja on vaihtunut vanhoihin esineisiin. Museon kuuluu myös aitta, riihi ja alueelle siirretty Eerolan asuinrakennus.
PUU-JUUKA
Osoite: Vanhatie, Juuka.
MYLLYMUSEO
Osoite: Sairaalantie 1, Juuka.
PITÄJÄNMUSEO
Osoite: Vuorentie, Juuka.