TPS 100 vuotta. Raimo Määttänen, Raimo Sepponen, Raimo Kilpiö, Raimo Åhman ja Raimo Helminen. Vielä 1960-luvulla etunimi ”Raimo” oli suosittu. Raimo Summanen lienee viimeinen kaukalossa viilettänyt 1960-luvulla syntynyt ”raimo”.
Lähes jokainen Raimo on saanut elämänsä aikana lisänimen ”Rami”. Yksi tekee kuitenkin poikkeuksen. Vuonna 1964 syntynyt Raimo Helminen on tunnettu ”Raipena” pikkulapsesta alkaen – jopa niin hyvin, että kukaan ei kutsu Helmistä hänen oikealla etunimellään. Raipe on kaikille Raipe. Jopa omat perheenjäsenet kutsuvat Raipea vain Raipeksi.
Helmisen valinta HC TPS:n päävalmentajaksi tuli monille yllätyksenä. Erikoista oli Helmisen sopimuksen pituus. Yksi vuosi ei kuulosta pitkäjännitteiseltä ratkaisulta. Silti molemmat osapuolet, sekä valmentaja että seura, pitivät tehtyä sopimusta ideaalisena.
Vuoden sopimus sopii täydellisesti uuden TPS:n rakennusvaiheeseen, totesi viime kesänä mystisesti TPS:n toimitusjohtaja Santtu Jokinen.
Helmistä tuskin olisi valittu TPS:n pääkäskijäksi, jos hän ei olisi Raimo Helminen.
Tamperelaisen kiekkoikonin valmentajakokemus on lyhyt ja meriitit odottavat vielä suurta tulemista. Sen sijaan ura kaukalossa on Suomessa täysin poikkeuksellinen. Tuskin on toista koko maailmassa, joka on edustanut omaa maatansa yhtä monessa maaottelussa kuin numero neljätoista. Syystäkin Helmisen Leijonapaita on ripustettu Helsingin jäähallin orsille.
Raipe kuuluu niihin harvalukuisten suomalaisten joukkoon, jotka ovat olleet mukana kuudesti olympialaisissa. Tilastoihin on merkitty yhdettoista MM-kisat ja 330 A-maaottelua. Uran viimeiseksi maaotteluksi jäi peli Ruotsia vastaan kotikaupungissaan Tampereella keväällä 2003.
Yksi asia oli varma ennen ensimmäistäkään tämän kauden TPS-ottelua. Jos joukkue ei menestykään, syyllinen löytyisi päävalmentaja Helmisen itsensä mukaan päävalmentajasta. Jos joukkue kuitenkin pärjää, syy menestykseen löytyy pelaajista.
Helmisen tavaramerkki on loputon vaatimattomuus, josta tamperelainen on tehnyt suorastaan taidetta. Vanhan liiton työmyyrä ei hienostele, ei valittele, eikä selittele. Konkarikiekkoilijan tyyli on ollut sama uran alusta alkaen.
Kyseessä on erään tunnetun kiekkoleijona numero 79:n täydellinen vastakohta.
– Päävalmentajan pitää pystyä vaatimaan johdolta ja pelaajilta. Eikä Raipe ole sellainen ärhäkkä kaveri, joka menee koppiin, pistää Kohon palasiksi ja huutaa, että nyt luuserit peliä, totesi taannoin lehtihaastattelussa Aurinkokuningas valmentajasta, jonka joukkue on tällä hetkellä Liigan kuntopuntarin eräs parhaimmista. Viimeisistä kymmenestä ottelusta on tullut kahdeksan voittoa. Se on melko hyvin valmentajalta, jolla ei ole kuulemma lainkaan karismaa.
Tutun kliseen mukaan pelaajat vihaavat häviämistä. Tässäkin Helminen on mennyt pidemmälle kuin moni muu. Hänelle häviämisen inhoaminen on suurempi juttu kuin voittamisen riemu. On aivan sama, onko kyse hävitystä MM-finaalista tai arkisesta harjoitusottelusta.
Eikä kyse ole aikuisiän ammattikaukaloissa tulleesta luonteenpiirteestä, vaan voitontahto oli nähtävissä jo pikkupoikana. Tappio korpesi kaksitoistavuotiasta natiaista yhtä paljon kuin kaiken kokenutta kiekkokonkaria.
Monet pelikaverit ja valmentajat ovat pitäneet tätä Raipen ominaisuutta täysin poikkeuksellisena. Kerrotaan, miten joukkueen kippari on hävityn pelin jälkeen istunut pää painuksissa pelivehkeet päällä pukukopissa, kun pelikaverit ovat käyneet suihkussa ja lähteneet syömään. Jäähallin vahtimestarikin on ehtinyt jo sammuttamaan pukukopin käytäviltä valot.
Vaikka maestro itse olisi tehnyt kolmekin maalia ja antanut vielä pari syöttöä, hän syytti tappiosta aina itseään. Olisi voinut pelata vielä paremmin. Tosiasia on se, että ei kukaan, ei valmentaja, eivätkä pelaajat, ei edes oma puoliso, muista Helmisen syyttäneen ketään toista. Raipen meriiteillä hänellä olisi ollut mahdollisuus savustaa kenet tahansa valmentaja ulos joukkueesta, mutta hän ei lähtenyt kertaakaan puukottamaan ketään. Jos on ollut eri mieltä, Helminen on pitänyt ”mölyt mahassaan”.
Vaikka Helmisen värvääminen tuli yllätyksenä, oli hän tulossa Turkuun jo aikaisemmin. Ari-Pekka Selinin ollessa TPS:n päävalmentaja, apuvalmentajan paikka oli suunniteltu Helmiselle. Toverit tunsivat toisensa aikaisemmin valmentaessaan yhdessä kazakstanilaista KHL-joukkue Barys Astanaa ja Kazakstanin maajoukkuetta kaudella 2013–14. Samassa organisaatiossa oli myös TPS:n nykyinen maalivahtivalmentaja Ari Moisanen. Pyynnöstä huolimatta Helminen jätti silloin tulematta.
TPS:n nykyinen urheilutoimenjohtaja Rauli Uramakin on tullut aikaisemmin tutuksi. Helmisen ollessa Suomen 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja, Urama oli Suomen Jääkiekkoliiton huippu-urheilujohtaja.
Helmisen alku TPS:ssä oli haastava. Viime kauden jälkeen pelaajia meni ja tuli Turkuhallin ovesta tiuhaan tahtiin. Joukkueen rungosta lähti viisitoista pelaajaa. Tilalle tuli muukalaislegioona. Ja eihän se kauden käynnistys ollutkaan mikään suuri menestys, mutta juuri nyt pelit kulkevat. Pelaajat nauttivat, kun jokainen saa pelata omilla vahvuuksillaan. Virheitäkin sattuu, mutta nekään eivät haittaa, kun jokainen kuitenkin yrittää parhaansa.
Keväällä tilanne voi olla Turussa absurdi. Ei ole mitenkään mahdottomuus nykyisillä esityksillä, että TPS pelaa mitaleista, jopa siitä kirkkaimmasta. Helmisellä on oiva sauma näpäyttää epäilijöitään. Varmaa on kuitenkin vain se, että Helminen saa hakea itselleen uuden työpaikan. Ilmansuunnasta ei ole väliä, on Helminen itse todennut.
Uuden päävalmentajan sopimusta ei ole kuitenkaan toistaiseksi virallisesti julkaistu – huolimatta hevosmiesten tietotoimiston varmoista lähteistä. Olisihan se koomista, jos uuden huippuvalmentajan aikana TPS:n sijoitus olisi ensi kaudella huonompi kuin nykyisen pätkätyöläisen Raipe Helmisen.
(Helmisen valmentajajakso TPS:ssä oli erikoinen, kun hyvästä tuloksesta huolimatta jatkoa ei tullut. Nykyisin Helminen on mukana Tampereen Ilveksen valmennuksessa.)
Jussi Ahokas (oik.) korvasi Raimo Helmisen.
