TPS 100 VUOTTA – Raimo Määttänen oli Suomen ensimmäinen jääkiekon ammattivalmentaja

TPS 100 VUOTTA. Kaikki odottivat ottelun siirtymistä jatkoajalle. Sitten iski Turun Palloseuran Seppo Repo. Varsinaista peliaikaa oli jäljellä enää 21 sekuntia, kun turkulaiset tekivät voittomaalin Tapparan verkkoon.

SM-liigahistorian ensimmäinen Suomen mestari oli ratkennut keväällä 1976.

Elettiin aikaa, kun Turun kiekkomaailmassa tapahtui jotain ainutlaatuista. TPS ja TuTo yhdistivät voimansa. Käytännössä se tarkoitti sitä, että talousvaikeuksiin ajautunut TuTo myi parhaat pelaajansa paikalliskilpailijalle. TuTo oli myös pudonnut kauden päätteeksi pääsarjatasolta 1. divisioonaan.

Nuori Kalervo Kummola oli 1960-luvun lopulla perustamansa Kiekko-67:n puheenjohtaja. Kun ”Kalen” oma joukkue putosi pääsarjasta, hän siirtyi TPS:n markkinointipäälliköksi ollen samalla seuran toimitusjohtaja. Siihen aikaan Turku oli jalkapallokaupunki ja pienemmän jääkiekon suosio oli vasta kasvamassa.

Kummolan sekä TPS:n jääkiekkojaoston vaikutusvaltaisen puheenjohtaja Eino Perkon johdolla syntyi ajatus TuTon parhaimpien pelaajien ostamisesta. Nimet Urpo Ylönen, Seppo Lindström, Reijo Leppänen, Kari Johansson ja Keijo Järvinen olivat valtakunnan eliittiä.

Fuusiojoukkue tarvitsi myös uuden valmentajan. Keväällä 1974 Suomessa oli MM-kotikisat. Päävalmentaja Kalevi Nummisen joukkue pelasi sensaatiomaiset kisat, jossa ilman maalivahti Stig Wetzellin yskänlääkepulloa Suomi olisi saavuttanut kiekkohistoriamme ensimmäisen MM-mitalin. Joukkueen kakkosvalmentajana oli kovassa nosteessa ollut tamperelaissyntyinen Raimo Määttänen.

– Määttäsen värvääminen Turkuun oli alun perin Kummolan idea. Lähdin mukaan Helsinkiin tapaamaan Määttästä. Neuvottelimme ”Mätskyn” kanssa rautatieaseman lähellä olevassa kahvilassa. Tuloksena oli sopimus, jonka mukaan Määttäsestä tuli Suomen ensimmäinen kokopäiväinen ammattivalmentaja, muistelee Pertti Perko, poliisipäällikkö Eino Perkon poika.

Määttäsen oma peliaura alkoi 1960-luvun alkuvuosia Tampereen Ilveksessä. Matka jatkui Turun ja TuTon kautta Poriin, jossa Mätsky voitti RU-38:n paidassa Suomen mestaruuden keväällä 1967. Samalla tämä kausi oli RU-38:n historian viimeinen kausi jääkiekossa seuran yhdistyttyä Porin Karhujen kanssa Porin Ässiksi.

Määttäsen tehtävä ei ollut Turussa helppo. Ensin piti sulauttaa yhteen porvariseurana tunnettu TPS ja työväen omaksi seuraksi mielletty TuTo. Ehkä tilannetta helpotti se, että Määttänen itse oli aikaisemmin pelannut Tovereissa parin kauden ajan. Hän tunsi entuudestaan TuTon pelaajia.

Määttänen painotti, että politiikan on pysyttävä poissa toiminnasta. Moni epäili yhdistymisen järkevyyttä, olihan kyseessä kuitenkin TPS:n verivihollinen, kaupungin toinen kilpaileva organisaatio. Pelaajat ottivat fuusion hyvin vastaan eikä kuppikuntia syntynyt. Enemmänkin oli ihmettelemistä uuden valmentajan mukana tuoma harjoittelukulttuuri. Treenimäärät kasvoivat oleellisesti ja toiminta muuttui tavoitteellisemmaksi.

Samalla kun harjoitusmäärät kasvoivat, mukaan tuli myös uusia menetelmiä. Painimatolla vääntäminen otettiin hyvin vastaan, sen sijaan harjoitusten jälkeinen venyttely koettiin oudoksi. Puhumattakaan siitä, kun taitoluisteluvalmentaja kävi opettamassa lätkänpelaajille luistelutekniikkaa.

Vaikka Määttänen oli itse kokopäiväinen ammattilainen, kävivät pelaajat siihen aikaan töissä tai opiskelivat. Siitä huolimatta Mätsky yritti tuoda joukkueen toimintaan mukaan mahdollisimman paljon ammattimaista tekemistä – jopa niin, että siviilityön ruokatunnitkin käytettiin harjoitteluun. Kahdesti päivässä harjoitteleminen oli ”vapaaehtoista”, eivätkä kaikki siihen pystyneet siviilitöiden takia. Onneksi moni oli Turun kaupungilla töissä, joten ruokatunti saattoi venyä normaalia pidemmäksi.

Uutta oli myös laajalla materiaalilla pelaaminen, joka mahdollisti neljän ketjun käytön. Tosin aluksi pelaajat vieroksuivat sitä, kun itse kunkin peliaika pieneni. Osa pelaajista olisi halunnut pelata entiseen malliin jopa kahdella ketjulla. Nopeasti pelaajat kuitenkin tajusivat neljän ketjun tuoman edun.

Oleellista oli myös olosuhteiden parantuminen, sillä Kupittaan avojää katettiin. Kun muualla Suomessa oli jo useita oikeita jäähalleja, Turussa tyydyttiin toistaiseksi puolivillaiseen ratkaisuun. Syksyllä rakennustöiden ollessa vielä kesken joukkue pelasi kauden ensimmäiset ottelunsa Forssan kuplahallissa.

”Muukalaislegioonajoukkueen” yksi kantavista voimista oli Pekka Rautee. Hänelle tilanne ei ollut aivan uusi, sillä Rautee oli jo aikaisemmin siirtynyt veljensä Matin kanssa vasemmistohenkisestä Turun Kisa-Veikoista Turun Palloseuraan. Uutta oli kuitenkin koventunut vaatimustaso.

– Määttänen toi paljon uutta valmennukseen. Asioita tehtiin ammattimaisesti. Se oli aikaisempaan iso hyppy, mutta joukkue otti uudet asiat hyvin vastaan. Mätsky mullisti harjoittelun, esimerkiksi kesäharjoitteluun panostettiin. Kestävyyttä kehitettiin fyysisillä harjoitteilla. Määttänen toi toimintaan laajemman näkökulman. Hän esimerkiksi painotti ravinnon merkitystä, kertoo Rautee.

Turkulainen legendahuoltaja Reijo Hyökki on eräs niistä, joka oppi tuntemaan Määttäsen hyvin. ”Reka” oli vuosien ajan niin TPS:ssä kuin Tutossa Määttäsen joukkueen huoltajana.

– Mätsky oli vaativa, mutta kuunteli myös pelaajien mielipiteitä. Hän keksi usein erilaisia metkuja. Muun muassa maalivahti Lasse Kiili meni ylivoimatilanteessa maskimieheksi vastustajan maalille. Sen jälkeen tuli sääntömuutos, että maalivahti ei saa ylittää keskiviivaa, kertoo Hyökki.

Määttänen osasi myös sekoittaa vastustajan peliä.

– Kerran Mätsky käski minun huoltajana pudottaa kiekot ”vahingossa” ämpäristä jäälle. Ottelu tietysti keskeytettiin ja HIFK:n peli meni ihan sekaisin. Itselläni nuorena huoltajana naama punotti, kun hallissa oli tuhansia katsojia paikalla, muistelee Hyökki.

Määttäsen alku TPS:n peräsimessä oli Suomen mestaruuden ansiosta mainio. Valmentajavelhon viiden kauden aikana mestaruuden lisäksi tuli yksi hopea ja kaksi pronssia. Määttäsen viimeisellä kaudella (1979–1980) TPS:n sijoitus oli ”vasta” viides, joten edessä oli valmentajan vaihto. Määttänen jatkoi valmentajana Tampereella.

Palataan kevääseen 1976, kun Repo ratkaisi turkulaisille Suomen mestaruuden.

Mestaruuskausi ei alkanut hyvin, sillä joukkueen peli ei kulkenut toivotulla tavalla. Lopulta palaset loksahtivat paikoilleen ja TPS voitti runkosarjan. Kauden päätteeksi edessä olivat liigahistorian ensimmäiset pudotuspelit, tosin silloin jatkoon ja lopulta mestaruuteen tarvittiin vain kaksi voittoa. Välierissä kaatui ensin HIFK ja finaalissa Tappara.

Mestaruusjoukkueen tärkein pelaaja löytyi maalinsuulta. TuTosta siirtynyt Urpo Ylönen oli valtakunnan paras maalivahti. Ilman seurafuusioita TPS ei olisi muutenkaan yltänyt mestariksi.

Jos Määttänen teki turkulaista kiekkohistoriaa TPS:ssä, jatkoa seurasi myöhemmin Turun Tovereissa.

Turku-vuosien jälkeen Määttänen valmensi kahden kauden ajan Tampereen Ilvestä ilman suurempaa menestystä. Kaudella 1982–1983 Määttäsen valmentama HPK (I-div.) voitti ensin divarin runkosarjan ja sen jälkeen nousukarsinnat nousten SM-liigaan. Määttänen itse suuntasi kuitenkin takaisin Turkuun ja TuToon.

Hän otti itse yhteyttä seuraan ja tarjosi ammattitaitoaan TuTon käyttöön. Määttänen edellytti kuitenkin, että työ seurassa ei olisi päätoimista. Siirrosta Turkuun tulikin Määttäsen uran pisin yhtäjaksoinen pesti, ei pelkästään jääkiekon puolella, vaan myös siviilitöiden kannalta. Määttänen oli vuosien ajan Turun kaupungin palkkalistoilla.

Määttänen valmensi TuTon 1. divisioonajoukkuetta neljän kauden (1983–1987) ajan. Sijoitukset runkosarjassa olivat kahdesti neljäs ja kahdesti toinen. Kerran TuTo oli hilkulla nousta SM-liigaan menettäen mahdollisuutensa nousuun vasta uusintaottelun jälkeen. Kyseinen ottelu Jokereita vastaa tarkoitti Kupittaan täyttä hallia. Runkosarjassa TuTon keskiarvona oli komeat 3 463 henkeä per ottelu.

Määttänen muistetaan tiukkana, mutta erittäin ammattitaitoisena valmentajana. Sydänoireet pakottivat päättämään aktiivisen valmentamisen. Seuratoiminta ei kuitenkaan jäänyt ja palasi Määttänen vielä kerran lyhyeksi ajaksi edustusjoukkueen valmentajaksikin (1991-1992). Joukkuetoiminnan jälkeen Määttänen toimi useita vuosia seuran hallituksen jäsenenä ja myös valmennuspäällikkönä.

1990-luvun alussa Määttänen toimi TuTo Hockeyn urheilutoimenjohtajana. Se oli aikaa, kun turkulaisjoukkue havitteli tosissaan nousua SM-liigaan. Edustusjoukkueen managerina Määttänen keräsi Turkuun hyvien kontaktiensa avulla nimekkäitä vahvistuksia. Eräs heistä oli valmentajaksi houkuteltu Juhani Tamminen.

Maailmaa ahkerasti kiertänyt Tamminen halusi asettua perheineen jälleen Turkuun. Peliura oli jäänyt jo taakse. Tami sai Luostarivuoren lukion liikunnanopettajan viran. Se sopi hyvin kuvioihin, sillä divarijoukkueen valmentajan palkkioilla ei voinut elättää viisihenkistä perhettä.

Määttänen ja päävalmentaja Tamminen käärivät hihansa. Lopputuloksena oli sensaatiomainen nousu SM-liigaan. Tamminen lähti kuitenkin SM-liigan sijasta Aurinkokuninkaaksi Ranskanmaalle ja Määttänen jatkoi vielä pitkään TuTon organisaatiossa.

TuTon joukkuekuva kaudella 1984-1985. Määttänen istuu eturivissä. (Tuto Hockeyn arkisto)
TuTon puolustaja Pasi Virta (vas), maalivahti Jim Bedard ja hyökkääjä Matti Lindstedt 1980-luvulta. (Tuto Hockeyn arkisto)

ETUSIVU