Jussi Jokinen, Kari Kalin, Ville Kakko, Eero Alatalo, Eemi Tervaportti, Mikko ja Matti Oivanen, Tomi ja Ossi Rumpunen…Vuonna 1958 perustetun Raision Loimun historia vilisee tuttuja kovanluokan pelimiehiä, mutta yhtäkään Loimusta kertovaa tarinaa ei voida julkaista ilman mainintaa Jukka Rajakankaasta.
Mitenkään liioittelematta, Kerttulan liikuntahallissa ei pelattaisi ainuttakaan lentopallon pääsarjan ottelua ilman Loimun puuhamiehen, seuran puheenjohtaja Rajakankaan työpanosta. Haaste on kova, sillä Loimu on pelannut Suomen ylimmällä sarjatasolla yhtäjaksoisesti vuodesta 1977, pidempään kuin yksikään toinen seura. Historiansa aikana Loimu on voittanut kuusi kultamitalia, kaksi hopeaa ja seitsemän pronssia.
Haaste on nyt vielä kovempi, kun kaikki kotimaiset urheiluseurat ovat joutuneet poikkeukselliseen tilanteeseen. Loimun kohdalla saatiin esimakua tulevasta, kun kauden viimeiseksi jäänyt Mestaruussarjan ottelu maaliskuussa pelattiin tyhjille katsomoille. Raisiolaiset olivat varmistaneet jo ennen ottelua pääsyn pudotuspeleihin, joita ei kuitenkaan koskaan pelattu.
– Tilanne on tosi kriittinen. Muutenkin olemme tehneet jo pitkään plusmiinus tulosta. Tekemämme kannatuskampanja on meille tärkeä. Jos se onnistuu, pelaamme ensi syksynäkin.
Oranssin väristä liekkiä pyritään pitämään yllä myymällä lippuja kannatuskampanjana ensi kauden avausotteluun. Tavoite on, että Kerttulassa alkaisi Loimun 43. pääsarjakausi. Mitalitavoitteista ei tarvitse vielä puhua, sillä nyt joudutaan tekemään lujasti töitä seuraavan kauden toteutumisen eteen.
– Onneksi monet yksityishenkilöt ja yritykset ovat lähteneet jo mukaan, mutta tilaa on vielä. Toivoisin, että vanhat Loimun pelaajat lähtisivät mukaan. Tämä olisi hyvä tapa ”takaisin maksuun”, onhan moni pelaaja saanut paljon aikoinaan seuraltaan.
Varainhankinta ei ole ainoa haaste, sillä pelaajaneuvottelut ovat nekin ongelmallisempia kuin aikaisempina kausina.
– Loimu on ollut viime vuodet vahvasti kasvattajan roolissa. Siinä vaiheessa, kun keskustellaan rahakkaimmista sopimuksista, emme pysty niihin vastaamaan. Näillä taloudellisilla ehdoilla on pakko mennä eteenpäin. Loimu joutuu kilpailemaan myös muiden alueen seurojen kanssa. Esimerkiksi Loimaalla tai Vammalassa paikallinen joukkue on paikkakunnan ykkösjuttu.
Kotimaiset pelaajat valitaan pienestä määrästä.
– Kotimaassa pelaajamassa on pieni ja vielä harvempi haluaa tosissaan panostaa lentopalloon. Lentopallo ei ole Suomessa taloudellisesti niin iso laji, että vain siihen voisi panostaa. Kotimainen pelaaja kuitenkin kiinnostaisi enemmän yleisöä.
Lentopallo on globaali laji, joten pelaajia on tarjolla ulkomailta.
– Lentopallo on iso kansainvälinen laji, eli pelaajia riittää Suomen sarjoihin. Ulkomailta tulevat ovat aina onnenarpoja, sillä meillä olosuhteet ovat niin erilaiset. Loimussa on ollut paljon jenkkipelaajia. Yhdysvallat on siinä mielessä hyvä, sillä se tuottaa paljon pelaajia. Kun heiltä puuttuu oma ammattilaissarja, sieltä lähtee joka vuosi paljon pelaajia maailmalle.
Rajakangas on jo pitkään vastannut edustusjoukkueen varainhankinnasta. Laaja kontaktiverkko on rakentunut vuosien varrella.
– Loimun talousalue on muuttunut, suurin osa joukkueen yhteistyökumppaneista tulee Raision ulkopuolelta. Koko Turun seudun talousalue on muuttunut. Ihmiset käyvät töissä muualla kuin asuvat. Raisiolaisuus on yhä olemassa, mutta se ei ole enää samanlaista kuin aikaisemmin. Loimu haluaa kuitenkin säilyttää vanhan raisiolaisen identiteettinsä.
Vuosien myötä yhteistyökumppanit ovat vaihtuneet.
– Raisio Yhtymän tuki on ollut parhaimmillaan noin neljännes seuran kaikista yhteistyökumppaneiden tuen määrästä. Sitä se ei kuitenkaan ole ollut enää vuosiin. Kun yrityksessä tapahtuu henkilövaihdoksia, sidokset seuraankin katkeavat.
Onneksi osa Loimun tukijoista ovat olleet mukana, vaikka ajat eivät aina ole olleet taloudellisesti hyviä.
– Esimerkiksi Turku Energia on yksi tärkeimmistä pitkäaikaisista yhteistyökumppaneistamme ja Lähitapiola, jonka kanssa toteutetaan vuosittain tuhannen koululaisen liikuntatunnit. Maskun Kalustetalon Topi Sukari on ollut myös pitkään mukana. Topi on todennut, että hän ei ehkä myy yhtään sohvaa enempää, mutta hän haluaa olla tekemässä hyvää. Sukari haluaa olla tukemassa yhteiskuntavastuullisesti. Topi on ollut mukana vaikeinakin vuosina.
Rajakankaan oma peliura alkoi kouluikäisenä Turun Tovereissa. Pitkänhuiskealle kaverille kertyi peliminuutteja myös koripallokentiltä.
– Lapsena vietettiin paljon aikaa ulkona ja harrastettiin kaikki mahdollisia urheilulajeja. Luolavuoresta oli lyhyt matka Kupittaalle tai Urheilupuistoon. Lentopallo ei ollut ainoa lajini. Pelasin koripalloa Turun Riennossa ja jalkapalloa TPK:ssa.
Lentopallo valikoitui lopulta Jukan päälajiksi etenkin, kun pojan oma isä Olavi Rajakangas oli itsekin pelannut lentopalloa. Kaudella 1971-1972 Jukka pelasi kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Raision Loimussa isä Olavin valmentamana.
Pari seuraavaa kautta vierähti muualla, kun Rajakankaan perheen lahjakas nuori lentopalloilija pelasi muun muassa SM-sarjaa Helsingin Lautta-Poikien joukkueessa. Syksyllä 1974 Rajakangas palasi tuttuun seuraansa Loimuun ja oli nostamassa raisiolaiset keväällä 1977 maan pääsarjaan. Joukkueen menestys oli heti hyvä, sillä jo heti kahdella ensimmäisellä SM-kaudella tuli pronssimitalit (1978, 1979).
SM-sarjaan noussut Salon Viesti sai houkuteltua maajoukkuetasoisen Rajakankaan riveihinsä.
– Siirron syynä oli vaimoni opiskelupaikka, joka oli siihen aikaan Salossa. Löysin itsekin sieltä työpaikan, Saloran tehtaalta. Raha ei siihen aikaan ollut seurasiirtojen syynä. Siviilipuolen asiat ratkaisivat. Mentiin työasiat edellä.
Salossa olosuhteet olivat hyvät. Työpaikka ja harjoittelupaikat sijaitsivat lähekkäin.
– Pääsin harjoittelemaan kahdesti päivässä, mutta päivätreeni tarkoitti ruokatunnin käyttämistä harjoitteluun, esimerkiksi kuntosalilla. Siihen aikaan painotettiin paljon fyysistä harjoittelua.
Vaikka menestystä tuli Salossakin (kaksi SM-pronssia), Loimu menestyi salolaisia vieläkin paremmin. Ensin tuli kaksi hopeasijaa (1980 ja 1981) ja seuraavaksi peräjälkeen kolme SM-mestaruutta (1982, 1983, 1984).
Harmittiko, kun lähdit ”väärään” seuraan?
– Ehkä se silloin harmitti, mutta asiat piti laittaa tärkeysjärjestykseen. Perhekin alkoi kasvaa. Salo oli meille hyvä paikka asua.
Viimeisimmästä Loimun mestaruudesta pääsi nauttimaan myös Rajakangas, sillä hän oli siirtynyt takaisin Raisioon. Suomen mestaruuteen oli hyvä lopettaa peliura, vaikka Rajakangas oli siinä vaiheessa vasta 31-vuotias. Tilastoihin jäi merkitä 231 SM-sarjaottelusta. Maaotteluita kertyi komeasti 147.
Lentopallomies on aina lentopallomies, joten Rajakankaankin kohdalla meni vain pari vuotta, kun hänet nähtiin jälleen tutun lajin parissa, nyt valmentajana. Kaudella 1987-88 Rajakangas oli 1-sarjassa pelanneen Loimun kakkosjoukkueen valmentaja ja jo seuraavalla kaudella Loimun SM-sarjajoukkueen päävalmentaja.
– Loimulla ei ollut valmentajaa, joten lupasin mennä mukaan, vaikka ei minulla ollut kokemusta valmentamisesta. Onneksi minulla oli apuna Jukka Europaeus. Se oli rankka vuosi, kun en ollut suorittanut valmennuskurssejakaan.
Kun Jukan oma poika Jerkko innostui lentopallosta, tuli isästä juniorivalmentaja 1990-luvulla. Rajakankaan Varissuon Urheilijoiden lahjakkaasta ryhmästä moni eteni aina pääsarjatasolle. Jerkko pelasi Loimussa Rajakankaan suvun kolmannen polven loimulaisena.
– Tulin uudestaan mukaan Loimun toimintaan 2000-luvun alussa, kun seura oli suurissa taloudellisissa vaikeuksissa. Nyt olen ollut jo pitkään puheenjohtajana.
Taloudellisesti tiukkoja aikoja on ollut ennenkin nykyisen puheenjohtajan uran aikana. Oranssin värinen liekki eli Loimun kannatuskampanja lepattaa nyt siinä toivossa, että pelit jatkuvat Raisiossa syksylläkin – ja mieluummin pääsarjatasolla.
