Marko Rantanen on lentopallopiireissä tuttu kasvo. Vaikka hän ei suuremmin esittelyjä kaipaa, niin kerrottakoon, että Loimu-legenda, kolminkertainen Suomen mestari, pelasi seuran edustusjoukkueessa kolmetoista vuotta. Otteluita pääsarjatasolla kertyi komeasti yli 400. Maaotteluitakin ikuistettiin tilastoihin toistakymmentä.
Kun tämän tarinan taustalle otetaan vielä mukaan perheen toinen meritoitunut lentopalloilija, Markon kaksoisveli Mika, niin ei liene yllätys, että myös Rantasen suvun jälkipolvi on tuttu näky lentopallokentillä.
Jääköön tällä kertaa Rantasen varttuneempi väki vähemmälle huomiolle ja annetaan tilaa Markon tyttärille Siirille ja häntä vuotta nuoremmalle Ellille sekä heidän nykyiselle edustamalleen seuralle Raision Urheilijoille.
Raisiosta tulee ensimmäiseksi mieleen Raision Loimu, pisimpään maan pääsarjassa pelannut lentopalloseura. Ulkopuoliselle lähinnä uimareistaan tunnetuksi tullut Raision Urheilijat ja sen yhden naisjoukkueen lentopallojaosto kuulostaa erikoiselta.
– 1960-luvulla perustettu Raision Urheilijat on ollut alun perin yleisseura. Uinti tuli mukaan vasta, kun paikkakunnalle rakennettiin uimahalli. Useinhan meidänkin seuran verryttelyasussa kulkevia lentopalloilijoita luullaan uimareiksi, kertoo lentopallojoukkueen joukkueenjohtaja Jukka Torpakko.
Voisi olettaa, että Siirin ja Ellin lajivalinta, lentopallo, oli aikoinaan itsestäänselvyys. Näin ei kuitenkaan ollut. Liikunnallisilla tytöillä oli muitakin urheiluharrastuksia.
– Ringette ja jalkapallo kulkivat pitkään lentopallon rinnalla. Kun alkoi tulla päällekkäisyyksiä, valitsimme lentopallon, mutta ei oma isä sitä mitenkään meille tuputtanut.
Kun sisaruksilla on vain vuoden ikäero, he ovat ehtineet pelata jo pitkään yhdessä.
Littoisten Työväen Urheilijoilla oli muutama vuosi sitten poikkeuksellisen lahjakas yläkouluikäisten juniorijoukkue. Osa joukkueen tytöistä, kuten Siiri ja Elli, kuului ikäryhmänsä Suomen parhaimmistoon. Joukkuetta valmensi entinen aktiivipelaaja Mari Kaunonen.
– Marin vanhemmat olivat alun perin joukkueen taustalla, kun Mari itsekin pelasi. Hänestä tuli meidän valmentaja. Mari pyysi isäämme avuksi, ja kun Mari sai lapsen, isästämme tuli joukkueen ykkösvalmentaja.
LTU:n juniorijoukkue menestyi siinä määrin, että osa joukkueen pelaajista sai kutsun maajoukkueleirityksiin. Siiri ja Elli olivat kutsuttujen joukossa.
Kun tytöille tuli ikää lisää, joukkueen pelaajat siirtyivät elämässä eteenpäin.
– Porukka lähti vähitellen eri suuntiin, yksi kerrallaan. Osa jatkoi tosissaan pelaamista, osa siirtyi harrastuspuolelle. Kaksi pelaajaa siitä joukkueesta pelaa nyt liigatasolla.
Siirin ja Ellin tie kulki Ykkössarjassa pelaavaan Raision Urheilijoihin.
– Samalla, kun pelasin vielä LTU:ssa, olin jo mukana RaisU:ssa niin sanotun kehityspelaajasopimuksen avulla. Lopulta siirryin kokonaan Raisioon, kertoo isosisko Siiri.
– Olin Littoisissa vuoden pidempään, kunnes minäkin siirryin Raisioon. Muita ”litulaisia” ei lopulta siirtynyt Raision Urheilijoihin. Vaikka isä jatkaa Raisiossakin valmentajanamme, olemme aina itse päättäneet missä pelaamme, kertoo pikkusisko Elli.
Nuoremman Ellin pelipaikaksi tuli jo varhain passari. Syytä siihen hän ei muista edes itse. Siiristä on kehittynyt ajan myötä lähinnä yleispelaaja, mutta esimerkiksi viime kaudella hän pelasi liberona. Yhteistä molemmille on sama pitkäaikainen valmentaja, oma Marko-isä.
– Kun oma isä on ollut jo kauan valmentajana, on siihen tottunut. Aina se ei ole ollut kivaa. Esimerkiksi nuorempana on ollut vaikeampi ottaa palautetta vastaan, kun sen antoi oma isä (Elli).
– Olihan se toisinaan hassu tilanne. Välillä oli vaikea erottaa, että harjoituksissa isä on valmentaja ja kotona isä on isä. Nykyään tilanne on normaali, sillä emme ole aikuisurheilussa enää valmentajan tyttäriä (Siiri).
Elli on kulkenut kouluopinnoissa isosiskonsa jalanjäljissä. Molemmat kirjoittivat ylioppilaiksi Kerttulin urheilulukiosta, pikkusisko vuotta myöhemmin. Opiskelu kuuluu yhä lentopalloharrastuksen ohella molempien arkeen.
– Opiskelutkin pitää hoitaa. Harva saa lentopallosta kokoelämän pituista ammattia. Molemmat tuovat hyvää vastapainoa arkeen. Harjoituksia ei tarvitse jättää väliin, mutta kouluasiat pitää hoitaa lentopallon ohella.
Kun ikää Rantasen siskoksilla on vielä parinkympin tienoilla, ovat parhaat pelivuodet edessä.
– Pelaaminen liigassa olisi hienoa, mutta kehittymisen kannalta pelaaminen tasokkaassa ykkösen joukkueessakin on hyvä asia.
Viime keväänä koronan pysäyttäessä sarjat, RaisU oli sarjassa toisena. Vaikka nyt Raision Urheilijat johtaa Ykkössarjaa, pienellä porukalla pyöritettävässä lentopallojaostossa ymmärretään realiteetit. Seuralla ei ole junioritoimintaakaan. Joukkueenjohtaja Torpakko osaa suhteuttaa tilanteen.
– Meillä on hyvin pieni organisaatio. Mahdollinen nousu Mestaruusliigaan tulisi myös kalliiksi. Käytännössä olemme kasvattajaorganisaatio, eli seura, joka syöttää pelaajia ylöspäin. Annamme mahdollisuuden olla pelaajalle urallaan väliporras. Olemme ylpeitä, jos he pääsevät täältä eteenpäin.
RaisU pelasi mielenkiintoisen Suomen Cupin ottelun Mestaruusliigaa johtavaa LP Kangasalaa vastaan. Ennakkosuosikki voitti, mutta tasainen ottelu osoitti, että Raisiossa tehdään hyvää työtä. Naisten ykkössarjassakin harjoitellaan tosissaan ja pelin taso on korkea. Väkeäkin oli katsomossa enemmän kuin paikallisessa liigapelissä.
– Ykkössarja on nuorelle pelaajalle hyvä sarja kehittyä. RaisU:ssa hän oppii ottamaan vastuuta. On parempi olla meillä kuin istua liigassa penkillä, toteaa Torpakko.
