Rettigin palatsin kiehtova tarina – Aboa Vetus & Ars Nova on keskellä Turkua

VARSINAIS-SUOMI / TURKU – Yksi asia oli aina varma. Von Rettigin nimi oli vuosikausia Turun veroäyritilaston kärjessä. Tupakan valmistaminen oli vuosikymmenien ajan tuottavaa liiketoimintaa. Savukkeiden valmistus päättyi Turun keskustassa vasta vuonna 1975.

Tehtaan omistaja, konsuli ja vuorineuvos Hans von Rettig (1892–1979), oli vaimoineen tuttu näky Turun kulttuurielämässä. Sen sijaan heidän mahtipontinen palatsinsa ja puutarhansa jäivät tavalliselle turkulaiselle mystiseksi. Siitä piti huolen rakennuksen ympärille rakennettu kolme metriä korkea kivinen muuri.

Arkkitehti Valter Jungin suunnittelema palatsi, Villa von Rettig, valmistui vuonna 1928. Funktionalismi oli jo saapunut Turkuun, mutta arkkitehti päätyi yhdistämään barokkia ja klassismia. Rettigin palatsin juhlallinen pääsisäänkäynti oli Hämeenkadun puolella. Vieraat ajoivat pihaan komeasta rautaportista. Henkilökunta ja asukkaat käyttivät Nunnakadun puoleista porttia. Myös autotallit sijaitsivat joen puolella.

Hans von Rettigin kuoleman jälkeen vuonna 1979 tuli palatsiin hiljaisuus. Suku yritti myydä arvokiinteistöään kaupungille, mutta ilmeisen korkean hinnan johdosta kaupat jäivät tekemättä. Palatsin ovet avautuvat hetkeksi, vuonna 1988, kun Turun Työväen Säästöpankki osti yllättäen kiinteistön 28 miljoonalla markalla. Tupakkatehtailijan tiloista piti tehdä pankin edustustilat. 1990-luvun lama ja pankkikriisi muuttivat suunnitelmat.

Vuonna 1991 palatsin uudeksi omistajaksi ilmestyi kauppaneuvos Matti Koivurinta. Palatsin myyntihinta oli noussut muutamassa vuodessa noin 40 miljoonaan markkaan.

Moni huolestui tehdystä kaupasta. Miten käy arvokkaalle rakennukselle, joka sijaitsee eräällä Turun historiallisimmalla paikalla. Rakennuttaja Koivurinta halusi näyttelytilat mittavalle taidekokoelmalleen. Kauppaneuvoksen mahdolliset suunnitelmat muuttuivat, kun alueella suoritettiin arkeologisia kaivauksia. Ei ollut suuri yllätys, kun kaivauksissa paljastui runsaasti esineistöä ja vanhoja keskiaikaisia perustuksia. Sijaitseehan Rettigin rinne keskiaikaisen Turun ytimessä aivan Tuomiokirkon läheisyydessä.

Lopputuloksena oli eräs Suomen kiehtovimmista museoista, historian ja nykytaiteen museo Aboa Vetus & Ars Nova. Tarjolla on yhdistelmä keskiaikaa ja modernia taidetta. Ensiksi mainittu on historiallinen museo, joka on rakennettu Luostarikorttelista esiin kaivettujen raunioiden päälle. Löydetty esineistö on myös esillä.

Ars Novan puolella on Matti Koivurinta -säätiön monipuoliset taidekokoelmat. Teoksia on lähes 600. Esillä on vaihtuvissa näyttelyissä kotimaista ja länsimaista lähinnä uudempaa taidetta. Säätiön vanhimmat teokset ovat 1900-luvun alusta. Toisessa asuinkerroksessa sijaitsivat perheen makuu- ja vierashuoneet. Nykyään tämä kerros toimii taidenäyttelyiden esittelytilana. Yhä edelleen voi ihailla alkuperäisiä yksityiskohtia, kuten makuuhuoneisiin johtanutta koristeellista käytävää ja isäntäparin käytössä ollutta vihreällä marmorilla päällystettyä kylpyhuonetta.

Rettigin palatsin puutarhan alle perustetussa Aboa Vetus -museossa (Vanha Turku) voi tehdä aikamatkan Turun historiaan. Luostarikortteli-nimellä tunnettu alue on vanhinta Turkua. Se oli keskiajalla vilkas hallinnollisen, kulttuurillisen, kaupankäynnin ja kirkollisen elämän keskus. Korttelin historiallinen kerroksellisuus ulottuu vuosisatoja taaksepäin.

Museon yhteydessä on myös suosittu kahvila ja lounasravintola. Se mitä vierailija jää kaipaamaan on Rettig-suvun kiehtova elämä. Tehtailijan koti on yksityisessä omistuksessa. Museolle kuulumattomat alueet ovat kauppaneuvos Koivurinnan ja hänen vaimonsa käytössä. Tähän kuuluvat palatsin keskikerros sekä piha-alueet. Onneksi museon ikkunoista voi kurkkia salamyhkäiselle piha-alueelle.

Ruotsista Turkuun tullut Per Cerelius Rettig osti 1840-luvulla Nunnankadun toisella puolella olevan tontin ja perusti tupakkatehtaan. Sen peri Cereliuksen veljenpoika Fredric ja sitten tämän poika, konsuli Henning von Rettig. Vuorostaan hänen seuraajaksi nousi Henningin poika Hans von Rettig, joka vastasi tupakkaliiketoiminnasta kuolemaansa asti.

ABOA VETUS & ARS NOVA

Osoite: Itäinen Rantakatu 4-6, Turku.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.