Kapeista kevyen liikenteen väylistä on tullut turkulaisten pyöräilijöiden ja kävelijöiden reviiritaistelualuetta. Samoille väylille ilmestyneet lujaa kulkevat sähköpotkulaudat, sähköpyörät ja sähkömopot ovat omalta osaltaan vaikeuttaneet tilannetta.
Uusin tulokas kevyen liikenteen väylille on sähköllä toimiva kaksipaikkainen Scouter-ajoneuvo. Tällä nelipyöräisellä ajoneuvolla voi ajaa siellä missä polkupyörälläkin.
Seuraukset näkyvät someraivona internetin pyöräilyaiheisilla keskustelupalstoilla. Siellä fanaattisimmat ovat aina oikeassa ja muut väärässä.
Pyöräilyn suosio on kasvanut. Sen aistii Turunkin katukuvassa. Toki kaukana ollaan vielä Amsterdamin tai Kööpenhaminan pyöräilykulttuurista, ja sen myös kaupungilla liikkuessa huomaa.
Tahtotila olisi kaikilla hyvä. Pyöräily nähdään nykyään olennaisena osana kaupunkiliikennettä, joka tarvitsee turvalliset liikenneväylät. Arkkitehti Engelin piirtäessä Turun palon jälkeen kaupungille uutta asemakaavaa, hän ei nähnyt edes unta autoista. Ei siis ihme, että 1800-luvun historialliseen miljööseen on haastavaa rakentaa ratkaisuja tämän päivän tarpeille. Niinpä usein pyöräväylän ehostus tarkoittaa vajaan metrin levyisen kaistan lohkaisua jalkakäytävältä.
Aurajokiranta on osaksi pihakatualuetta, jossa alueen nopeusrajoitus on kaksikymmentä kilometriä tunnissa ja ajoneuvoilla on väistämisvelvollisuus jalankulkijoihin nähden. Polkupyörä on ajoneuvo siinä missä autokin. Tilaa ohittamiseen voi pyytää rimpauttamalla kelloa, jonka ääni tosin usein aiheuttaa kävelijässä kiukkuisen katseen. Merkinantolaitteiden käyttö saa ihmiset monesti raivoihin, vaikka kaikkia liikkujia koskee yleinen varovaisuusvelvoite.
Jokirannan väylät ovat nykyisin niin ruuhkautuneita, että lyhyelläkin matkalla tulee toistuvasti ongelmia. Sekaan mahtuu liikennesäännöistä piittaamattomia pyöräilijöitä, liian lujaa ajavia potkulautailijoita sekä pitkän talutushihnan päässä koiraa ulkoiluttavia turkulaisia sekä sinne tänne poukkoilevaa pussikaljaporukkaa. Tilannetta ei helpota leveänä rintamana kulkevat kävelijät.
Ruuhka on äitynyt jo nyt niin pahaksi, että jotain pitäisi tehdä kaikkien turvallisuuden takaamiseksi. Jokivarsi on pyöräilijälle houkuttelevin vaihtoehto, koska kaupungin halki voi ajaa joutumatta juurikaan liikennevaloihin.
Kunnollisia pyöräliikenneväyliä rakentamalla voittavat kaikki. Mitä enemmän työmatkoista tehdään pyöräillen, sitä vähemmän on autoliikenteen ruuhkia. Käytännössä tilanne ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Kun toinen hyötyy, toinen kärsii. Kaupungissa kunnollisen pyörätien rakentaminen tarkoittaa usein parkkipaikkojen vähentymistä.
Turun kaupunkiympäristölautakunta päätyi tiukan äänestyksen jälkeen, että jokivarren ongelma ratkaistaan rakentamalla yksisuuntaiset pyörätiet kummallekin puolelle ajoratoja. Käytännössä se tarkoittaa myös 156 parkkiruudun poistumista. Aika näyttää, miten keskustan saavutettavuus muuttuu. Helsingistä kerrotaan jo nyt keskustan kivijalkaliikkeiden toiminnan näivettymisestä, kun keskustan saavutettavuus on heikentynyt.
Usein väitetään, että pyöräilijän väistämissäännöt ovat monimutkaiset. Näin ei ole. Tutkimusten mukaan enemmistö pyöräilijöistä ei kuitenkaan tunne liikennesääntöjä. Osa tuntee, mutta ei piittaa. Soppa sakenee tilanteessa, kun ylikohtelias autoilija ei ole väistämisvelvollinen, mutta antaa ystävällisesti tilaa. Lopputuloksena on molemmille osapuolille vinoutunut käsitys väistämissäännöistä.
Tieliikennelakiin lisätty sana ”pyörätien jatke” aiheuttaa sekaannusta. Stop-merkin tai kolmion takaa tuleva tai kääntyvä auto väistää risteävää tietä ylittävää polkupyöräilijää. Sen sijaan pyörätieltä ajoradalle tullessaan polkupyöräilijän on väistettävä sekä oikealta että vasemmalta tulevaa muuta liikennettä.
Ei edes pyörätien jatke anna etuajo-oikeutta pyöräilijälle, vaikka useimmat näin luulevat.
Syystäkin Jokirannassa syntyy monin paikoin tilanteita, joissa pyöräilijän väistämisvelvoitteet ovat hakusessa. Ongelma olisi pienempi, jos liikennemerkein selkeästi ilmoitettaisiin, kenellä onkaan väistämisvelvollisuus.
