Valikko Sulje

Romurallissa rauta ryskyy ja pelti rytisee

Romurallia ajetaan paksuilla tukeilla rajatulla alueella. Tavoitteena on tuhota törmäämällä kilpailijoiden autot. Lopulta vain yksi autoista pystyy liikkumaan.

Pähkähullua! Romuralli on autourheilulajeista omituisin. Kun lajiin liitetään vielä sana ekologisuus, kuulostaa koko tapahtuma järjenvastaiselta. Mutta paikan päällä todellisuus selviää. Metsämäki Motor Show -tapahtumassa yhtenä ohjelmanumerona oli romuralli.

Rallipäivää olivat järjestämässä Turun Urheiluautoilijat ja Salon Urheiluautoilijat.

Kyseessä on raavaiden miesten hurttia huumoria sisältävä näytöslaji, missä purkukuntoisilla autoilla törmäillään aidatussa karsinassa. Lopulta vain yksi autoista pystyy liikkumaan.

Kun sireeni ulvahtaa, paksuilla tukeilla rajatulla alueella alkaa törmäily. Heti ensimmäiset autot törmäävät rajusti toisiinsa. Rauta ryskyy ja pelti rytisee, kun autot singahtelevat rajusti toisiaan päin. Autot poukkoilevat eri puolille ja pakittavat rajusti kilpailijansa keulaan tai kylkeen. Moottorit ulvovat, kumi palaa ja jäähdyttäjän nesteet höyryävät.

– Tavoitteena on tuhota törmäämällä kilpailijoiden autot ja säilyttää oma auto liikkuvana. Taktisesti on viisainta törmätä oma perä edellä, koska keulassa ovat kaverin auton haavoittuvimmat osat, kertoo kouvolalainen romualan yrittäjä Kristian Laakso, yksi Metsämäen Motor Show’n organisaattoreista.

Säännöt ovat niukat. Sallittuja vaihteita ovat ykkönen ja pakki. Turvallisuussyistä tahallinen törmääminen kuljettajan puoleiseen oveen on kielletty.

Ennen kuin voi osallistua kisaan, auto ”katsastetaan”. Kaikki palava materiaali ja ylimääräiset osat on purettu. Lasit, listat ja vetokoukut on poistettu. Sisälle jää vain kuljettajan penkki. Alkuperäinen polttoainetankki korvataan pienemmällä. Turvallisuutta lisätään hitsaamalla oviin teräspalkit. Kuskin ikkunaan hitsataan teräsristikko ja asennetaan kolmipisteturvavyö. Pakollinen ajovaruste on tietysti kypärä. Romuralliin saa osallistua, kun ikää on 15 vuotta.

Moni myös tuunaa jo valmiiksi romutuskelpoisen autonsa kilpailua varten. Muun muassa kylkiin maalataan sutkautuksia, joista moni on lajille tyypillisesti humoristisen ronskeja. Osa kuskeista on keksinyt itselleen taiteilijanimiä, kuten “Tuho-Urmas” ja “Musta Mannerheim”.

Varikolla alkueristä jatkoon päässeitä autoja pyritään tauolla korjaamaan. Tärkeimmät apuvälineet ovat leka ja metalliin pureutuva rälläkkä.

Kun kisa on ohi, romuttuneet autonraadot kerätään isolla trukilla pois ja pinotaan romurekan lavalle. Autot viedään kierrätykseen ja niistä tulee uutta raaka-ainetta metalliteollisuudelle.

Romurallissa auto päättää päivänsä ”saappaat jalassa”.

Koska romurallitapahtuma oli Turussa ensimmäistä kertaa, niin uteliaita katsojia riitti paikalle. Kaikkea on tullut elämäni aikana nähtyä, mutta en vielä tällaista, totesi eräs erikoisesta tapahtumasta kiinnostunut. Romurallin SM-sarjassa ajetaan vuosittain neljä kisaa. Turun romuralli oli näytöskisa.

Hullunhauska laji on lähtöisin Amerikasta, jossa romuralleja on järjestetty jo vuosikymmeniä sitten. Laji rantautui 1960-luvulla Eurooppaan ja lopulta myös Suomeen. Laakso järjesti ensimmäisen romurallinsa reilusti yli pari vuosikymmentä vuotta sitten.

– Ei tämä ole mitään liiketoimintaa. Tätä tehdään rakkaudesta lajiin ja äijät pitävät keskenään hauskaa. Kaikki on kavereita keskenään, mutta kilpaillaan tosissaan toisiaan vastaan. Yleisökin tykkää.

Kilpailu jatkuu niin kauan kuin auto vain liikkuu. Kilpailun lopuksi autonraadot viedään romutettavaksi ja kierrätetään metalliteollisuuteen.
Pakittaminen on taktisesti parasta tapa törmätä kilpailijan autoon.

ETUSIVU