Ett Hem kertoo, miten kaupungin porvaristo aikoinaan asui

VARSINAIS-SUOMI / TURKU – Mukavaa, kun ehditte tulemaan. Minä olen konsulinna Hélène Jacobsson. Tunnette varmaan minut juhlista, joihin olette osallistuneet täällä Turussa. Näin Ett Hem -museo toivottaa draamaopastuksen avulla vieraat tervetulleeksi viime vuosisadan alun turkulaiseen porvaristaloon.

Ruotsin varakonsuli, liikemies, kaupunginvaltuuston jäsen, tehtailija, suurlahjoittaja jne. Alfred Jacobssonin tittelilista on pitkä. Lähes loputon on myös luettelo niistä yrityksistä, joita hän oli perustamassa ja johtamassa. Osa niistä toimii yhä nykyisinkin. Seuraavat ovat tuttuja: Turun Osakepankki, Höyrylaivaosakeyhtiö Bore, Turun Kaakelitehdas, Turun Verkatehdas, vakuutusyhtiöt Fennia ja Verdandi.

Alfred Jakobssonin isä oli Korppoon saaristosta Turkuun muuttanut kauppalaivan kapteeni. Alfred opiskeli ensin kauppaopistossa, jonka jälkeen hän lähti opiskelemaan kieliä Saksaan ja Englantiin. Kotiin palattua hän perusti vuonna 1870 oman puutavaraliikkeen, joka erikoistui viemään puutavaraa Turusta ulkomaille.

Vuonna 1977 Alfred avioitui Hélène Kumlinin kanssa. Rouva Jakobsson tuli seurapiiriperheestä. Hélènenin isoisä oli Abraham Kingelin, eräs Turun arvostetuimmista merkkihenkilöistä, lukuisten teollisuuslaitosten perustaja maassamme. Avioliiton myötä myös Alfred Jakobsson pääsi entistä paremmin mukaan turkulaiseen seurapiirielämään.

Lukuisten liiketoimiensa ohella Alfred oli kaupunginvaltuuston jäsen ja Ruotsin varakonsuli. Hänet tunnettiin myös ahkera matkailijana, sillä Alfred teki useita pitkiäkin matkoja kotimaassa ja ulkomailla.

Hélènen oli loistava emäntä ja ahkera juhlien järjestäjä. Hän vastasi myös Jakobssonien kodin sisustamisesta.

Aviopari tunnettiin myös anteliaasta luonteesta. He lahjoittivat huomattavan summan lastenkodin perustamiseen. Kaupunkilaiset saavat kiittää Jakobssoneja myös Turun biologisen museon perustamisesta.

Kaikki sai alkunsa Hämeenkadulta nykyisen Olavinkrouvin naapurista. Jacobssonien komea kaksikerroksinen porvariskoti sijaitsi alun perin tällä paikalla. Arkkitehti Charles Johnssonin suunnittelema ja Carl Ludvig Engelin viimeistelemä empirekoti on kuitenkin purettu pois. Hämeenkadun kivirakennus oli tyypillinen klassisistinen rakennus, joka oli rakennettu Turun palon jälkeen.

Avioparin toivomuksesta heidän kodistaan tehtiin museo vuonna 1932. Sotavuodet keskeyttivät toiminnan Hämeenkadulla ja Åbo Akademille lahjoitettu omaisuus varastoitiin ja osin evakuoitiin muualle, kunnes löydettäisiin uusi paikka museolle.

Kotimuseon kokoelmat ovat nykyisin nähtävänä Turun tuomiokirkon takana Piispankadun puisessa empirerakennuksessa. Se on vaatimattomampi kuin alkuperäinen koti, mutta esimerkiksi huonejärjestyksessä on paljon samankaltaisuutta.

Ett Hem on omistettu turkulaiselle Jacobssonin pariskunnan perinnölle. Åbo Akademille testamentattu omaisuus muodostuu avioparin asunnosta, tyylihuonekaluista ja taideteoksista. Ett Hem kertoo, miten kaupungin porvaristo aikoinaan asui. Talossa on esillä useita tyylisuuntia. Ne tarjoavat oivan läpileikkauksen, miten turkulainen porvariskoti oli sisustettu itsenäisyytemme alkutaipaleella.

Jacobssonien kodin seinillä on useita arvotauluja, muun muassa Albert Edelfeltin, Hjalmar Munsterhjelmin, Tyko Sallisen, Louis Sparren, Ville Vallgrenin ja Akseli Gallen-Kallelan töitä. Alfredia esittävän komean kipsisen muotokuvan on tehnyt Felix Nylund.

Museossa on taide- ja esinekokoelmat sekä perittyjä ja Jacobssonin pariskunnan ostamia antiikkiesineitä. Museossa on esillä myös 1900-luvun alun sähkövalaisimia, sohvia ja erilaisia käyttöesineitä, jotka ovat osa museon nykyistä sisustusta.

Museolla omistaa suuren tekstiilikokoelman, joka sisältää ryijyjä, kirjailtuja tyynyjä, pitsi- ja silkkiliinoja ja muita sisutustekstiilejä. Valokuvakokoelma sisältää kuvia perheestä, sukulaisista, tuttavista ja Alfredin liiketuttavista.

ETT HEM

Osoite: Piispankatu 14, Turku

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.