”Ravintola on tänään suljettu! Kaikki ovat Wirmon pelissä”. Paikallisen mynämäkeläisen ravintolan Casper’s Cafen ulko-oveen liimattu viesti kertoi kaiken. Salibandyseura Wirmosta oli tullut tärkeä osa mynämäkeläistä urheilukulttuuria.
Vuonna 1993 perustetun salibandyseura SBS Wirmon historian upeimpia hetkiä on ollut, kun vakkasuomalainen kylä tyhjeni ja mynämäkeläiset ahtautuivat Helsingin Pasilan urheilutalon lehtereille. Keväällä 2013 pienen maaseutukylän ”oman kylän pojat” voittivat ratkaisuottelussa HIFK:n ja nousu toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, Divariin, varmistui.
Summerin soidessa runsaslukuiset mynämäkeläiset ryntäsivät pelaajien kanssa kentälle juhlimaan ikimuistoista sarjanousua. Eräs juhlijoista oli tietysti Tomi Auremaa, yksi seuran perustajista, tosin häneltä osa pelistä jäi näkemättä. Ratkaisuottelun jännitys oli ajoittain liian suuri Wirmon seuraikonille.
– Ottelu oli niin jännittävä, että minun oli pakko lähteä välillä ulos kävelemään. Palasin takaisin halliin katsomaan ottelun loppuvaiheita. Helsinkiin oli saapunut neljä bussilastillista mynämäkeläisiä. Halli oli täynnä Wirmon kannattajia, lapsia, vanhempia ja isovanhempia. Immosen Mikko oli jemmannut voittosamppanjat ja nousupaidat jonnekin piiloon. Siellä voittohulinan keskellä tuli vahva tunne siitä, että tämä onkin koko kylän juttu, muistelee Auremaa.
Ilmiö nimeltä ”Wirmo ja Mynämäki” noteerattiin laajemmaltikin, sillä seura palkittiin tehdystä työstään valtakunnallisesti vuoden salibandytekona.
SBS Wirmon tarinan alku on ajalleen tyypillinen. 1990-luvun alkuvuosina Suomeen syntyi useita nuorten poikien perustamia salibandyseuroja. Uusi laji rantautui yhä vahvemmin Suomeen. Moni sen ajan kaveriporukan pohjalta syntynyt seura on jo kuopattu, mutta SBS Wirmosta kasvoi vuosien myötä noin 450 jäsenen seura.
Seurahistoria alkaa Huuskosen perheen takapihalta.
– Kaikki sai alkunsa Huuskosen Jussin vanhempien takapihalta. Kanalan kupeessa päätettiin perustaa oma salibandyseura. Meillä oli halu pelata liiton sarjoissa ja sitä varten piti olla virallinen yhdistys. Meitä oli koolla muutamia saman ikäisiä nuoria. Oksasen Kai keksi hassunhauskan nimen Ciders.
Mynämäen alueella oli jo pelattu tovin aikaa sählyä koulujen liikuntasaleissa.
– Joku meistä oli saanut selville, että Turusta voi ostaa kunnon salibandymailoja. Niinpä hankin itselleni ensimmäisen mailan, vihreälapaisen Pro Stickin, 120 markalla. Se oli iso raha silloin, mutta oli se mailakin viimeisen päälle.
Olosuhteet salibandyn pelaamiseen Mynämäellä olivat 1990-luvun alussa vielä alkeelliset. Omasta kaukalosta ei osattu edes unelmoida.
– Kerran, kun järjestimme turnauksen, haimme kaukalon Helsingistä. Vuokrasimme sellaisen Salibandyliitolta. Muistan elävästi fiiliksen, kun kaukalo oli ensimmäistä kertaa pystytetty Mynämäelle. Kenttä näytti todella hienolta.
Poikien perustaman seuran toiminta lähti vilkkaasti liikkeelle.
– Huuskosen kanssa olimme kovia touhuamaan. Vedettiin rippipuvut päälle ja lähdettiin keräämään sponsoreita Mynämäeltä. Paikallinen pankinjohtaja kyseli seuran budjetista ja kovin yritimme vastailla. Siihen aikaan kukaan ei edes tiennyt, mikä laji on salibandy. Kun naamat alkoivat tulla tutuiksi, aloimme saamaan yhteistyökumppaneita ihan hyvin.
Kun toiminta alkoi vakavoitua, tuli aika vaihtaa myös seuran nimi uskottavammaksi.
– Olin sitä mieltä, että jos haluamme olla vakavasti otettava seura, emme voi olla mikään ”siiders”. Päädyttiin Mynämäen ruotsinkieliseen nimeen Wirmo. Se on lyhyt ja naseva, jää helposti mieleen.
Laurin koulun rakentamisella liikuntasaleineen oli iso merkitys nuoren seuran kehittymisen kannalta. Mynämäelle saatiin, ei tosin täysmittainen, mutta muuten kelvollinen pelipaikka. Turkulaiset irvailivat mynämäkeläisiä olosuhteita kutsumalla Laurin koulua ”kylpyammeeksi”.
– Haukkumanimi ”kylpyamme” oli turkulaisen Jani Penttilän keksimä. Aluksi se ärsytti, mutta sitten me käänsimme sen eduksemme. Tiesimme, miten vastustajia harmittaa tulla sinne pelaamaan. Otimme siitä kaiken ilon irti. Vähän mittanauhaa venyttämällä saimme kentälle juuri ja juuri pituutta tarvittavat 36 metriä.
SBS Wirmo aloitti Nelosesta, joka oli 1990-luvun alin sarjataso. Vähitellen seura nousi ylemmäksi.
– Pelasimme Laurin koululla pitkään Kakkosen yksittäisiä pelejä. Tunnelma oli aina hyvä, kun yleisö oli lähes kentässä kiinni. Jäähylläkin istuttiin miltei katsomon puolella. Vastustajalle pelipaikka oli inhottava, kun vielä mynämäkeläiset pitivät kovasti omiensa puolta.
Kun SBS Wirmo nousi ensimmäisen kerran ykkösdivariin 2003, tuli eteen saliongelma. Kotiottelut siirtyivät Maskuun.
– Ei meitä Maskussa toivotettu aluksi innolla tervetulleeksi. Saimme kuitenkin pelata siellä, kiitokset siitä Maskun kuntapolitiikan vahvalle vaikuttajalle, Aki Simolalle. Hänen myötävaikutuksella Wirmo sai pelata sekä karsintapelit että divarimatsit Maskussa, mutta ei se ollut kuitenkaan sama kuin kotihalli. Maantieteellisesti matkaa Maskuun ei ollut kuin noin 15 kilometriä, mutta henkisesti ainakin 50 kilometriä.
Wirmon ensimmäinen kausi ykkösdivarissa kesti vain vuoden. Paluun sarjaporrasta alemmaksi tarkoitti myös paluuta takaisin Laurin koululle Mynämäkeen.
SBS Wirmon kehitys pikkuseurasta isoksi paikalliseksi vaikuttajaksi alkoi mielenkiintoisesta puhelinsoitosta.
– Itse olin jo siirtynyt seuratoiminnasta taka-alalle. Työkuviot veivät minut Helsinkiin. Immosen Mikko oli jatkanut puurtamista ja pitänyt seuran toiminnan aktiivisena. Yhtenä päivänä Mikko soitti minulle ja kertoi, että oli kuullut uudesta Mynämäkeen rakennettavasta hallista. Yrittäjä Hannu Niemi oli päättänyt rakentaa sellaisen kuntaan.
Vuonna 2010 Mynämäen HaNi-Hallista tuli SBS Wirmon jatkolle ratkaiseva merkitys. Paikkakunnalle saatiin hienot tilat lajin harrastamiselle.
– Oivalsin, että nyt on mahdollisuus rakentaa Mynämäelle jotain tosi isoa. Hallin myötä oli mahdollisuus lähteä kehittämään junnutoimintaa ja ottelutapahtumia uudelle tasolle. Tuoreita ihmisiä saatiin mukaan.
Uuden hallin myötä vapaaehtoiset seuratyöntekijät saivat lisävirtaa. Samalla myös vahvistettiin seuran identiteetin rakentamista.
– Brändiksi tuli vahva vastakkainasettelu: maalaispojat vastaan kaupunkilaiset. Yleisömäärät lähtivät nousuun. Jopa runkosarjaotteluihin joutui jonottamaan saadakseen hyvät paikat. Pudotuspeleissä halli oli aina aivan tukossa. Wirmosta alkoi tulla ilmiö, iso puheenaihe kylällä. Mynämäkeläiset olivat aidosti pettyneitä, jos joukkue hävisi ratkaisevia otteluita. Wirmosta oli tullut tärkeä kuntalaisille.
Wirmolaisten tietoisesti suunniteltu kotiseutuhenkinen imagonrakentaminen onnistui mainiosti. Seuran viestinnässä korostettiin reipasta maalaishenkeä.
– Teimme muun muassa oman kalenterin, johon kuvattiin traktoreita ja puimureita. Edustusjoukkue tunnettiin kaikkialla lempinimellä ”Puimurit”. Halusimme olla hyvässä hengessä vastavoima kaupunkilaisjoukkueille. Näin saimme mynämäkeläiset innostumaan ja sitoutumaan ”oman kylän pojat ja tytöt” -tarinaan. Junnuista voitiin nostaa omia pelaajia edustukseen. Jo muualle muuttaneille wirmolaisuus ja pelaaminen Mynämäellä oli yhdistävä tekijä.
Divarikaudella HaNi-Halliin ahtautui otteluita seuraamaan satoja mynämäkeläisiä. Liki 600 katsojaa oli ollut seuraamassa jo Divarin nousukarsintoja.
– Suosiosta kertoi jo sekin, kun moni lähti fanimatkalle. Aikaisemmin olin tottunut näkemään vain tuttuja naamoja ja yhtäkkiä oli vierasta väkeä, joita Wirmon toiminta kiinnosti.
SBS Wirmon vahva mynämäkeläinen identiteetti on yhä voimissaan.
– Wirmon juniorimylly tuottaa koko ajan uusia oman kylän poikia ja tyttöjä. Moni on aloittanut pallopoikina ja nyt pelaavat jo edustusjoukkueissa. Wirmo on jatkossakin iso toimija Mynämäellä. Seura liikuttaa satoja kuntalaisia. Monet ovat oppineet käymään peleissä jo nuorina.
Mikä tahansa seura, joka kasvaa suureksi, tarvitsee vapaaehtoisvoiman ohella myös palkallista työntekijää.
– Wirmon pitää löytää keinot, miten palkata junioripuolelle kokopäiväinen työntekijä, pitämään huolta, että polku junnuista aikuisiin toimii. Immonen tekee valmennuspäällikkönä nyt tätä työtä. Mikolla on seurakokemusta. Hän on valmentanut Wirmossa yli kahdenkymmenen vuoden ajan eri joukkueita.
Osoitus Wirmon laadukkaasta juniorityöstä on C-tyttöjen keväällä 2017 voittama SM-pronssimitali. Seuraavalla kaudella joukkue voitti Suomen mestaruuden. Ratkaiseva ottelu pelattiin Porvoossa. Auremaa oli jälleen paikalla.
– Se oli arki-ilta. Silti mynämäkeläisiä oli saapunut paljon paikalle. Wirmon mestaruuden jatkoajalla voittaneet tytöt olivat 2000-luvulla syntyneitä. He eivät olleet edes vielä vanhempiensa ajatuksissa, kun Wirmo perustettiin. Oli liikuttava hetki todeta, mitä on saatu aikaiseksi. Oleellista ei ole enää se, millä sarjatasolla Wirmon miehet pelaavat, vaan miten seura kokonaisuutena toimii.
