– Se oli täydellinen katastrofi. Istuin tuomariparini kanssa ottelun jälkeen katsomon puolella odottamassa, tekeekö hävinnyt joukkue uhkaamansa protestin. Lopulta saimme huojentavan tiedon, että ei tee. Nuoria jannuja vedätettiin pahasti.
Turkulaisen pitkänlinjan salibandyvaikuttaja Jarkko Laitisen tuomariuran alku ei luvannut ruusuista tulevaisuutta. Nyt on menossa 25. kausi. Takana on lukematon määrä tuomittuja otteluja aina naisten liigaa ja miesten divaria myöten.
– Kyseinen ottelu oli elämäni ensimmäinen tuomarina. Olin silloin 18-vuotias. Se oli miesten Nelosdivarin ottelu, mikä oli aivan liian kova paikka aloittavalle nuorelle tuomarille. Siihen aikaan oli käytössä tuplavihellys, eli tuomari antoi erikseen luvan vaparin antamiselle. Toinen joukkue teki lähivaparista maalin, mutta vastustaja väitti, että lupaa ei oltu annettu. Siitä tuli ikimuistoinen kärhämä.
Orastava tuomariura ei kuitenkaan päättynyt katastrofiin.
– Sen verran kovapäinen olin, että ajattelin jatkavani tuomarointia. En muista, että olisin silloin kovin vakavasti edes harkinnut tuomariurani päättämistä.
Laitisen innostus uuteen trendilajiin syntyi samalla tavoin, kuten monella muullakin.
– Salibandyn harrastaminen alkoi perinteisesti kaveriporukalla. Paimion keskuslaitoksella oli sali, mitä työntekijöiden perheet saivat käyttää korvauksetta. Kerättiin porukka ja aloitettiin pelaaminen. Elettiin 1990-luvun alkua. Lukioikäisenä perustimme oman joukkueenkin, jonka nimeksi tuli Taso.
Lähtö tuomarikurssille tapahtui ystävän houkuttelemana.
– Tuomarointini lähti liikkeelle vahingossa. Kaverini pyysi minua mukaan kurssille. Se oli vuosi 1996. Muistan hyvin, kun tulin samana vuonna täysi-ikäiseksi. Monet tuomariksi kouluttanut lajilegenda Patrik Eriksson piti kyseisen kurssin. Viimeiset naisten liigapelini puhalsin kymmenkunta vuotta sitten. Miesten liigapelit jäivät viheltämättä, koska itselläni ei ollut tarpeeksi kunnianhimoa ja ymmärrystä. Kyvyt eivät olleet riittävät, mutta vihellän edelleen alasarjan otteluita.
Kun Laitiselle kertyi kokemusta tuomaroinnista, tuli eteen uusia tehtäviä.
– Toimin Salibandyliiton Länsirannikon alueella koulutusvastaavana ja vastaan myös yksittäisten otteluiden tuomariasettelusta. Lisäksi olen otteluvalvoja, jonka rooli peleissä on kahdenlainen. Ensinnäkin hän on liiton asettama riippumaton olosuhdevalvoja ja toiseksi hän on erotuomarivalmentaja eli ennen puhuttiin erotuomaritarkkailijasta.
Nyky-Laitisesta on moneksi. Plankkiapina, radiotoimittaja, pelinhoitaja, salibandytuomari, tuomaritarkkailija, tuomareiden kouluttaja… Viimeisin aluevaltaus on snookertuomarin ura.
Monitoimimiehen vaatekaapista löytyy työasuja moneen lähtöön. Tarvittaessa Laitinen pukee yllensä lätkäpaidan toimiessaan kiekko-otteluiden aikana plankkiapinana kaukalon laidalla. Asiallista työasua Laitinen tarvitsee myös toimiessaan laivalla pelinhoitajana. Salibandytuomarin asun rinnalla kaapissa on snookertuomarin musta puku höystettynä rusetilla ja valkoisilla hanskoilla.
Herrasmieslajina tunnettu hidastempoinen snooker tuli Laitiselle tutuksi opiskeluaikoina.
– Helsingissä opiskellessani seurasin kämpillä Eurosportilta snookeria. Itselleni tuntematon laji alkoi kiehtoa. Kun ohjelman selostaja Aki Kauppinen osasi kertoa, mitä pelissä tapahtuu, niin noviisikin alkoi ymmärtämään lajia. Hän on tuonut lajin monelle muullekin tutuksi.
Mikä snookerissa oikein kiehtoo?
– Kun itsekin olen kokeillut, niin tiedän, kuinka käsittämättömän vaikea laji on kyseessä. Pöytä on iso ja pallot ovat pieniä. Pelaajien henkilökohtainen taito kiehtoo, mutta itse pelikin on mielenkiintoinen. Kun pelissä on viisitoista punaista palloa, kuusi väripalloa ja vielä yksi lyöntipallo eli yhteensä 22 palloa, ei koskaan tule samanlaista erää kuin aikaisemmin.
Eipä mennyt kauaa, kun Laitinen kouluttautui vihreän veran snookertuomariksi.
– Tuomarina on todella kiehtovaa nähdä läheltä, kun taitavat pelaajat lyövät. Tuomarina pääset hyvin lajiin sisälle ja opit tuntemaan huippupelaajia. Snookeriin, kuten muihinkin biljardipeleihin, on liitetty aikaisemmin olut. Tärkeissä kilpailutapahtumissa tämä yhdistelmä tupakansavuineen on jäänyt nykyään historiaan.
Snookerissa tuomarikulttuuri on erilainen kuin salibandyssä.
– Snookerissa ei kommentoida eli ei mussuteta tuomarille kesken pelin. Jostain tilanteista voidaan keskustella, mutta vasta pelin jälkeen. Ottelun päätyttyä kiitetään ja voidaan mennä yhdessä oluelle. Se on normaalia snookerissa, mutta en minä salibandyottelun jälkeen lähtisi pelaajien kanssa kaljalle.
Laitinen on päässyt jo tuomaroimaan snookerin nuorten MM-kisoihin, jotka pidettiin Kiinassa. Lajin kansainvälisyys kiinnostaa.
– Olen snookertuomarina vielä keltanokka, mutta haluan edetä niin pitkälle kuin se on minulle mahdollista. Lopullinen tavoite ei ole Suomessa, vaan ulkomailla. Olisi hienoa päästä kokeilemaan tuomarointia ammattilaisturnauksessa. Eräs seikka, joka motivoi minua, on juuri mahdollisuus lähteä ulkomaille. Haluan nähdä maailmaa. Yhdistämällä snookerin matkailuun saan uusia kokemuksia.
