Katsomoon asti kuului ikävä rusahdus. Oli heti selvää, että nyt kävi pahasti. Kentän pintaan lyyhistyneen FBC Turun Sami Tuomisen tuskainen irvistys kertoi kaiken. Alun perin vaarattomalta vaikuttanut tilanne päätti Samin pelit siltä kaudelta.
Lääkärin diagnoosi oli tyly. Eturistiside poikki. Toipumisaika useita kuukausia.
– Tilanne oli harmiton pallontavoittelutilanne vastustajan maalin takana. Taisin vähän astua oudosti ja painon siirryttyä oikealle jalalle se vääntyi sisäänpäin. Kyse ei siis ollut kontaktista.
Ottelun jälkeen matka vei päivystykseen lääkärin vastaanotolle, josta kävi nopeasti selväksi, että kyseessä on ristisidevamma. Vastaanotolta lähete magneettikuvauksiin Pohjola Sairaalaan, mikä varmisti eturistisidevamman. Muutaman viikon päästä polvi operoitiin. Onneksi miehellä oli vakuutukset kunnossa.
– Kierukat säilyivät, vaikka hieman repeytyvätkin. Jostakin polven ympäriltä olevista kalvoista ortopedi kyhäsi uuden ristisiteen ja se korvasi rikkoutuneen. Sairaalasta poispääsyn jälkeen alkoi yhdeksän kuukauden kuntoutusjakso. Reisilihaskin oli surkastunut pohkeen paksuiseksi.
Jotta polvi saadaan pelikuntoon, se vaatii paljon itsenäistä aktiivisuutta ja työntekoa. Tämä vaikuttaa olennaisesti myös kuntoutuksen kestoon.
– Leikkauksen jälkeiset ensimmäiset kolme kuukautta olivat toipumista kivuista ja piti opetella uudelleen kävelemään leikatulla jalalla. Seuraavat kuukaudet olivat leikatun jalan lihasten aktivoimista ja siirtymistä lihasten kasvatusvaiheeseen. Kun aika oli oikea, sain alkaa harjoittelemaan juoksemista ja hyppyjä. Kuuden kuukauden jälkeen sain aloittaa kevyen lajiharjoittelun.
Tuomisen pelit Divarissa päättyivät helmikuussa 2019. Kun ensimmäinen virallinen peli on vasta ensi syksynä, taukoa tulee puolitoista vuotta. Se on niin pitkä aika, että moni vastaavan loukkaantumisen kokenut miettii jo peliuran lopettamista.
– Kyllä se kävi minunkin mielessäni. Minua kuitenkin motivoi, että tiedän monia pelaajia ja ystäviä, jotka ovat kokeneet saman ja päässeet takaisin urheilun pariin.
Kun Tuomisen perheessä on yhteensä viisi poikaa ja kaksi tytärtä, on Sami löytänyt omasta takaa peliseuraa pihapeleihin.
– Kaikenlainen urheilu on aina kiinnostanut minua, mutta jo ala-asteikäisenä tykästyin salibandyyn. Kävin katsomassa FBC Turussa pelanneen sukulaispojan Rainer Järvisen pelejä. Muutama ystävänikin pelasi FBC:ssä, joten minäkin menin sinne.
Tuomisen pelit kulkivat siihen malliin, että hän sai kutsuja Pohjola-leireille. Tie eteni nuorten U19-maajoukkueeseen asti EFT- turnaukseen Sveitsiin, josta vyölle kertyi 3 ottelua ja muutama maali. Kiinnostus naapuriseurassa kasvoi ja pian syntyi sopimus TPS:aan.
– Oman urani kannalta tämä oli mielestäni oikea siirtymä eteenpäin. Halusin päästä liigaan pelaamaan ja jos peliaikaa sieltä en saisi, pelaisin Nuorten SM-Sarjassa. Aki Vilander oli siihen aikaan miesten edustusjoukkueen päävalmentaja.
Ensimmäinen liigakausi (2014-2015) meni A-juniori-ikäiseltä Tuomiselta hyvin. Peliaikaa tuli edustusjoukkueessa ja pisteitä syntyi mukavasti 21 ottelussa, 11 maalia ja 4 syöttöä.
– Ollessani TPS:ssä harjoittelin aina hyvin. Tavoitteeni oli päästä liigajoukkueen vakiokokoonpanoon ja tehdä tulosta. Halusin lunastaa niitä odotuksia, mitä oli tullut juniorivuosien aikana. Ensimmäinen liigakausi on ehkä minun paras kauteni, mitä olen pelannut. TPS:lle kausi oli kuitenkin eräs seurahistorian vaikeimmista. Sarjapaikka säilyi vasta playout-otteluiden jälkeen.
Jatkossa nuoren Tuomisen peliaika TPS:ssä alkoi olla kortilla, kun joukkueeseen tuli kokeneempia vahvistuksia ja osittain vaikutusta tuli myös pienistä vammoista. Toisinaan Sami joutui olemaan poissa joukkueharjoituksistakin. Kun edustuksessa tuli paljon penkkikomennuksia, Tuominen pelasi myös A-nuorten pelejä. Sieltä muistona on SM-hopea.
– TPS:ssä osaltani keskityin kehittämään puolustuspään osaamistani, koska siellä oli suurimmat heikkoudet. Liigassa ei riitä vain hyökkäyspeli ja kyky ratkaista, vaan täytyy osata myös puolustaa.
Kolmas TPS-kausi meni pilalle armeijan ansiosta. Syynä ei ollut niinkään itse varusmiespalvelu, vaan palveluspaikan valinta.
– Jälkeenpäin ajateltuna armeijan suorittaminen Urheilujoukoissa Santahaminassa oli minun kohdallani huono päätös. Puitteet harjoitteluun olivat hyvät, mutta pitkän matkan takia sieltä oli vaikea päästä Turkuun joukkueharjoituksiin. Uudellamaalla pelaavilla ihmisillä se on kuitenkin äärimmäisen hyvä juttu. Uran kannalta järkevämpi vaihtoehto olisi ollut Säkylä tai Pansio.
Tuomisen kohdalla palvelus meni pidemmän kaavan mukaan.
– Ammattilaisurheilijat ja miesten maajoukkuetason urheilijat voivat suorittaa armeijan Urheilujoukoissa puolessa vuodessa, mutta muilta menee koko vuosi.
Armeijavuoden jälkeen Tuomisella alkoi kypsyä ajatus paluusta takaisin FBC Turkuun.
– Kun joutui koko ajan olemaan epävarma pelipaikastaan, ei saanut epäonnistua. Usein, kun nuori pelaaja teki virheen, se ratkaistiin laittamalla hänet penkille. Se söi itseluottamusta. Välillä tuli olo, että olen täytepelaaja, joka saa korkeintaan pelata vain muutaman minuutin ottelun lopussa tai istua katsomossa.
Neljännellä TPS-kaudella uusi edustuksen valmentaja Jukka Ruotsalainen halusi Tuomisen jatkavan. Peliajasta ei ollut täyttä varmuutta, mutta Ruotsalainen uskoi Samin kehittyvän yhä edelleen.
– Harjoittelin kovasti, mutta olin jälleen penkillä ja se alkoi viedä pelaamisen iloa. Tilanteeseen vaikutti myös vuorotyöt ja näiden asioiden yhdisteleminen alkoi tuntumaan epämukavalta ja liian haastavalta. Sopimukseni purettiin yhteisymmärryksessä ja siirryin kauden puolessa välissä FBC Turkuun. Pääsin Teemu Vainion valmennuksessa heti isoon rooliin. Sain vastuuta ja salibandy oli jälleen mielettömän kivaa.
FBC Turulle jäi viime kaudesta koronan ansiosta iso harmitus päälle. Pelit olivat edenneet jo liigakarsintojen välierävaiheeseen. On selvää, että syksyllä Kupittaan palloiluhallissa nähdään entistä nälkäisempi turkulainen divarijoukkue. Ja ei kahta sanaa, etteikö eräs puolitoista vuotta pelaamatta ollut kaveri ole silloin elämänsä parhaassa kunnossa.
