Ei edes Kupittaalla puhaltava kylmä tuuli latista tunnelmaa. Parikymmentä futiksen ponihäntää kirmaa pallon perässä hymyssä suin. Iloinen nauru kantautuu viheriöltä. Liigan piikkipaikka saa kovatempoisen harjoituksenkin tuntumaan hauskalta.
Sami Haltian ja Pasi Läpisen suojatit ovat aloittaneet kautensa mainiosti. Niin pitääkin, sillä TPS:n liiganaisten yhteinen tavoite on kirkastaa viime kauden hopeamitalit kullaksi.
– Asiaa kysyttiin pelaajilta ja tulos oli yksiselitteinen: ei hopeasta kannata pelata. Kaikki tietävät, että se on kova tavoite, kertovat liigajoukkueen valmentajat.
Vielä muutama vuosi sitten Turussa tuskailtiin sarjapaikan säilyttämisen puolesta. Pääsarjatason naisjalkapallo korisi henkitoreissaan. Kauden päätteeksi joukkue hajosi aina kuin varpusparvi. Toista on nyt. Turkuun on imua.
Samin ja Pasin tilanne on optimaalinen. Näillä valmentajilla on, mistä valita. Turun alueella ei ole toista kilpailevaa organisaatiota, joka havittelisi alueen lahjakkaimpia ja ennen kaikkea motivoituneimpia naisjalkapalloilijoita.
– Toiminta on saatu sille tasolle, että huippu-urheilu on mahdollista. On pakko olla tosissaan, jos haluaa olla mukana. Harjoittelun laatu ja määrä ovat nyt sitä, mitä sen liigatasolla pitääkin olla.
Käytössä oleva liigarinki on poikkeuksellisen suuri, noin parikymmentä tyttöä. Naisjalkapallossa ei ole lainkaan A-juniori-ikäisiä, koska jopa monet pelaavat jo liigatasolla. Nuoruuden ohella yhteistä usealle TPS:n liigapelaajalle on urheiluakatemia. Se mahdollistaa harjoittelun kahdesti päivässä.
– Kun on iso rinki, pitää joka viikko tehdä töitä sen eteen, että jokainen tietää olevansa tärkeä, vaikka peliminuutteja ei tulisi paljon. Pitää muistaa aina harjoituttaa myös niitä, jotka eivät ole top-kymppipelaajien joukossa.
Eräs urheilulukion ansiosta Turkuun muuttanut on Jutta Rantala. Viime kaudella syntyi jo neljätoista maalia ja tällä kaudella vauhti on vain kiihtynyt. Ei tarvita suurta visionääriä, kun ennustaa, miten Jutta katoaa lukiovuosien jälkeen Ria Ölingin perässä ulkomaille.
Valmentajat näkevät, miten nuoren kehitys voi olla nopeaa.
– Jutta on paljon terävämpi, räjähtävämpi ja vahvempi pelaaja nyt kuin vuosi sitten. Hän osaa laukaista molemmilla jaloilla. Kokonaisvaltaisesti on tapahtunut iso kehitys.
Samin ja Pasin valmennusmetodi on yksikertainen. Keskitytään olennaiseen. Valmennuksesta puuttuvat trendikkäät muotivirtaukset, vaikeasti tulkittavat, ylianalysoidut taktiset kiemurat. Valmentajien uskottavuus syntyy tekemällä.
Harjoituksen aikana käskyt ovat lyhyet ja ytimekkäät. Kummallakaan valmentajalla ei ole pilliä käytössään. Pelaajat tietävät, mitä pitää tehdä. Jos ei tiedä, niin kannattaa seurata joukkueen kippari Mira Urosen tekemistä. Poikkeuksellisen kokenut Uronen (yhdeksäs liigakausi) johtaa joukkojaan esimerkillisesti.
Haltia ja Läpinen ovat molemmat sitä mieltä, että naisten valmentaminen ei poikkea miesten valmentamisesta.
– Valmentaja ei ajattele sukupuolta, vaan hän valmentaa jalkapalloilijoita. Vaaditaan samoja asioita, jos haluaa kehittyä jalkapalloilijana. Ääntä on korotettu, sanottu suoraan, mutta aina on pyritty olemaan rehellisiä. Pelaajat arvostavat, kun ei katsota asioita läpi sormien.
Naisjalkapalloilu kaipaa väriläiskiä. Eräs heistä on monilahjakkuus Elli Pikkujämsä. Nuoresta iästään huolimatta Elli on ehtinyt meritoitua sekä lumilautailun että jalkapallon puolella. Talvisessa yksilölajissa on tullut jo kansainvälistä menestystä. Ei ole mahdotonta, että Pikkujämsä edustaisi Suomea talviolympialaisissa ja pelaisi naisten jalkapallon maajoukkueessa.
– Ellillä on poikkeuksellinen kilpailuvietti. Kahdesta lajista huolimatta Elli on mennyt jalkapallossakin eteenpäin. Me olemme koko ajan tietoisia, missä Elli menee. Tilanne ei häiritse meitä. Poissaoloja tulee kuitenkin suhteellisen vähän.
ETUSIVU
