Satakunnan Museo Porissa yllättää monipuolisuudellaan

SATAKUNTA / PORI – Museon ulkonäkö ei lupaa suurta elämystä, mutta kun astuu Satakunnan Museon sisätiloihin, ensikertalainen on ällikällä lyöty. Vuonna 1973 valmistunut kolmikerroksinen rakennus on sisältä täysin poikkeuksellinen. Talo onkin yksi harvoista vain museokäyttöön suunnitelluista rakennuksista Suomessa.

Vierailijaan ei tee vaikutusta pelkästään rakennuksen avara arkkitehtuuri, vaan myös museon poikkeuksellisen laaja ja monipuolinen anti. Satakunnan Museo on oiva kohde Museokortin omistajalle, sillä yhdellä kerralla on mahdollista tutustua vain osaan museon tarjonnasta. Itse asiassa toinenkaan kerta ei vielä riitä, vaan tarvitaan useampi vierailu.

Museon nykyinen perusnäyttely Elon merkkejä korvasi edellisen näyttelyn, joka ehti olla esillä peräti viidentoista vuoden ajan. Jos edellinenkin näyttely oli laadukas, sitä on myös nykyinen. Nykytekniikka mahdollistaa entistä monipuolisemman tavan esittää historiallisia tapahtumia. Esimerkiksi tabletin avulla voi halutessaan ammentaa lisätietoa kohteesta. Kohdevalotkin syttyvät automaattisesti, kun vierailija lähestyy osastoa. Museon henkilökunta on nähnyt ison vaivan hyödyntäessään nykytekniikkaa.

Vuonna 1888 perustettu Satakunnan Museo on yli sadan vuoden ajan kerännyt kymmenien tuhansien esineiden kokoelman. Lähtökohta on, että museo haluaa esitellä vierailijoilleen runsaasti omistamiaan esineitä. Nykytrendeistä poiketen Satakunnan Museo poikkeaa monista muista tarjoamalla paljon nähtävää museovieraille. Ei ihme, että museo on saanut siitä myös paljon positiivista palautetta.

Satakunnan Museo esittelee maakunnan ja Porin historiaa, miten on eletty, asuttu, syöty, tehty töitä ja juhlittu. Niinpä tarjontaa on runsaasti. Jo pelkästään paikalliset merkkihenkilöt Akseli Gallen-Kallelasta Maila Talvioon tarjoavat paljon mahdollisuuksia. Tietysti myös Veli-Pekka Ketolan pelipaitakin on esillä vitriinissä.

Ajallisesti perusnäyttelyssä edetään esihistorialliselta ajalta aina 1990-luvulle asti. Vierailija voi esimerkiksi verrata eri aikakausien koteja. Esillä on muun muassa tarkka jäljitelmä maakuoppa-asunnosta. Porin palo vuonna 1852 jätti monet kaupunkilaiset kodittomiksi. Köyhimmät rakensivat perheelleen maakuoppa-asuntoja kaupunkialueen ulkopuolelle.

Jotain tuttuakin on yhä nähtävänä, kuten Porin kaupungin suuri pienoismalli ja tunnelmallinen Pekkalan maakauppa. Lapset voivat itsekin leikkiä museossa kauppaleikkejä.

Kun Satakunnan Museossa on perusnäyttelylle tilaa 1500 neliömetriä, on uuden näyttelyn rakentaminen aina iso urakka. Oletettavaa on, että nykyinen tulee olemaan nähtävänä pitkään.

Satakunnan Museo järjestää paljon tapahtumia. Alakerrassa on Taavi-lava konsertteja tai luentoja varten. Tapahtumia mahtuu seuraamaan jopa satapäinen yleisö.

Perusnäyttelyn lisäksi museo järjestää laadukkaita vaihtuvia näyttelyitä. Museokortilla niitäkin voi käydä katsomassa vaikka kuinka monta kertaa.

SATAKUNNAN MUSEO

Osoite: Hallituskatu 11, Pori.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Juseliuksen mausoleumi on eräs Suomen komeimmista haudoista

LUE MYÖS: Korsmanin talo on sisustettu 1950-luvun alun tyyliin

LUE MYÖS: Luontotalo Arkissa eläimet vaikuttavat hämmästyttävän eläviltä

LUE MYÖS: Porissa sijaitsee mahdollisesti Suomen upein teatterirakennus

LUE MYÖS: Reposaari on rauhan tyyssija

LUE MYÖS: Rosenlew-museo tarjoaa nostalgisen matkan vuosikymmenien taakse

LUE MYÖS: Satakunnan palomuseo Waluvaara kertoo tarinan palontorjunnan alkuajoista kohti tätä päivää

LUE MYÖS: Yyterin hiekkarannat halutaan pitää mahdollisemman luonnontilaisena

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.