Äiti Annele Valtola joukkueenjohtajana, tytär Ulla pelaa ja isä Antti toimii otteluissa kameramiehenä. FBC Loisto on koko perheen yhteinen hauska harrastus. Valtolat eivät ole poikkeus, sillä ilman pelaajien isien ja äitien talkootyötä ei pelattaisi yhtäkään FBC Loiston kotiotteluita.
– Öööh! Miksi minä? Ei kai nyt sentään…
FBC Loiston naisten F-liigajoukkueen joukkueenjohtaja Annele Valtolan vastaus haastattelupyyntöön kuulostaa juuri sellaiselta, minkä usein kuulee taustoilla pyyteetöntä seuratyötä puurtavan toteavankin.
Totuus on ilmaistu Salibandyliiton sivuilla: Joukkueenjohtaja on yksi tärkeimmistä henkilöistä joukkueen toiminnan kannalta. Ilman taitavia, innokkaita ja asialleen omistautuneita taustajoukkoja yksikään salibandyjoukkue ei pystyisi toimimaan.
Annele Valtolan kohdalla tilanne on vielä poikkeuksellinen. Loiston päävalmentaja Matti Pienihäkkisen perustaessa iltapäiväkerhoikäisille oman seuran vuonna 2010, mukaan joukkueeseen lähti nykyisin Suomen salibandymaajoukkuettakin edustava Ulla Valtola. Äiti Annele lupasi hoitaa joukkueenjohtajan tehtäviä. Ja hoitaa yhä edelleen. Loistossa on menossa ties kuinka mones kausi.
Erityistä on se, kun oma tytär oli pari kautta pelaamassa salibandyä Ruotsissa, äiti jatkoi silti tutussa porukassa Loiston joukkueenjohtajana.
Annelen rooli ei ole sattumaa, sillä kyseessä on ”urheiluhullu” perhe. Kun tytär Ullan ohella Antti ja Annele Valtolan perheessä on kaksi kiekkoilevaa poikaakin, Kalle ja Olli, perheen arki muodostui jo vuosien ajan merkkaamalla ensin kalenterin lasten tulevat pelipäivät ja harjoitukset. Isä Antti ja äiti Valtola ovat kiirehtineet hallista toiseen. Toisinaan isovanhempien apu on ollut korvaamaton.
Pojat Kalle ja Olli kävivät läpi jääkiekossa TPS:n nuoremmat ikäluokat ennen siirtymistä aikuisten sarjoihin. Isä Antti toimi vuosien ajan TPS Juniorijääkiekko ry:n hallituksessa. Vaikka lapset ovat muuttaneet pois kotoa, vanhempien kalenteri täyttyy yhä ottelutapahtumista. Isä Antti vastaa Loiston kotiotteluiden kuvaamisesta Ruutu-palveluun.
FBC Loisto pelaa tänään kotiottelunsa Kuopion Welhoja vastaan. Turussa Salibandy Areenalla ei tarvitse asentaa erikseen mattoa ja koota kaukaloa. Vaikka osa on valmiina, Valtolan pariskunta saapuu ajoissa paikalle, jo pari tuntia ennen ottelun alkua. Joukkueenjohtaja äiti Valtolalla riittää puuhaa ja kuvaaja isä Valtola asentaa kameroitaan paikoilleen.
Valtolat eivät ole ainoat. Useiden Loiston pelaajien isät ja äidit ovat myös paikalla. Yksi laittaa kahviota kuntoon, toinen päivittää toimitsijapöydän, kaukalo tulee suoristaa, lipunmyyntiin pitää valmistautua, yksi kiinnittää rintaansa järkkärin nimikyltin…
Onneksi aikaa riittää haastattelullekin.
Mikä sai aikoinaan lähtemään mukaan lasten harrastuksiin ja Loiston taustoille?
– Perheemme lapset ovat aina olleet innostuneita urheilusta. Totesimme aikoinaan mieheni kanssa, kun emme osaa valmentaa, voimme tehdä joukkueen paperihommia. Näin omatkin lapset ovat päässeet mukaan urheilutoimintaan. Vaikka lapset ovat nyt aikuisikäisiä, tämä on yhä edelleen Antin ja minun yhteinen mukava harrastus. Loistossa on myös hyvä yhteishenki. Pelaajat ja heidän vanhempansa ovat tosi mukavia.
Kerro, mitä kaikkea joukkueenjohtajan tehtäviisi Loistossa kuuluu?
– Pelireissujen organisointi majoituksineen ja ruokailuineen sekä kotiottelutapahtumien järjestäminen. Vuosien myötä moni tehtävä on myös siirtynyt muiden hoidettavaksi. Esimerkiksi pelaajasopimukset eivät kuulu minulle. Siinä Hans Keihäs oli pitkään suurena apuna.
Yhteistyösi valmentaja Pienihäkkisen kanssa on kestänyt vuosien ajan. Ilmeisesti aika monta puhelinsoittoa on tässä ajassa kertynyt toisillenne…
– Tuhansia. Aluksi viestintä tapahtui soittamalla, mutta nykyään enemmän viestittämällä, kun on whatsup-ryhmät, sähköpostit jne.
Loisto pelaa kotiottelunsa Salibandy Areenalla, ei Kupittaan palloiluhallissa. Olosuhteet eivät ole yhtä hienot, mutta pelkästään rahallista säästöä tulee kauden aikana tuhansia euroja.
Mitä mieltä itse olet järjestelyistä?
– Kupittaalla puitteet ovat komeat, mutta tunnelma on siellä vaisu, kun yleisöä ei ole. Saamme pelata Salibandy Areenalla, kun täällä minimivaatimus, 300 katsojapaikkaa, täyttyy. Tosin yhdelläkään naisten F-liigajoukkueella ei yleisökeskiarvo ole lähelläkään tätä määrää. Minusta liiton pitäisi joustaa enemmän. Esimerkiksi laadukas Turun Leaf Areena riittäisi hyvin. Sportgardenin (nyk. Bolt Areena) matto on Turun paras. Pelaajat ovat sitä kovasti kiitelleet, mutta emme voi pelata siellä edes poikkeusluvalla. Minusta Suomessa pitäisi mieluummin pelata turvallisissa halleissa, vaikka katsomo ei olisikaan minimivaatimusten mukainen.
– Kupittaalla olemme ottelutapahtumia varattaessa nokkimisjärjestyksessä miesten liigajoukkueiden jälkeen. Ja siellä pelataan muitakin lajeja kuin salibandyä. Tänäänkin pelataan FBC Turun miesten ja Loiston kotiottelut yhtä aikaa, mutta eri halleissa.
Kun asioita tehdään seuroissa pienellä organisaatiolla, kaikki ylimääräiset lisätehtävät kuormittavat.
– Asiat halutaan kopioida miesten puolelta, mutta naisten F-liiga on kuitenkin ihan harrastepeliä. Otetaan yksi esimerkki. Meidänkin pitää tehdä ottelun aikana laukaisukartta. Se vaatii kahden ylimääräisen talkoolaisen työn. Eikö tällaista tilastoa voisi valmentaja katsoa videolta ottelun jälkeen tai tehtävä voitaisiin rasti ruutuun -menetelmällä antaa tehtäväksi oman joukkueen yhdelle neloskentän pelaajalle?
Millaisia ajatuksia otteluiden pakollinen kuvaaminen synnyttää?
– Naistenkin ottelut pitää kuvata Ruutu-palveluun. Saamme siitä niin pienen korvauksen, että tuotantokustannukset ovat sitä suuremmat – huolimatta, että sitäkin tehdään osin talkootyönä. Tämä kaikki on myös pois lipputuloista.
Loiston ottelu kuopiolaisia Welhoja vastaan päättyy kotijoukkueen murskavoittoon. Vastustaja selviää tästäkin ryöpytyksestä savolaisella hurtilla huumorilla. Hyvätunnelmaisessa tapahtumassa hymy on hallissa kaikilla herkässä. Etenkin Loiston omilla pienillä pallotytöillä, jotka saavat pelin jälkeen idoleiltaan nimikirjoituksia. Muutama kioskin herkullinen mokkapala on jäänyt myymättä. Ne katoavat nopeasti Loiston talkoolaisten suihin.
