Sokerin valmistuksella on Turussa pitkät perineet – nimi Sokerinranta muistuttaa niistä ajoista

VARSINAIS-SUOMI / TURKU – Vanhoista valokuvista näkee, miten itäistä Aurajokirantaa hallitsee punatiilinen tehdasrakennus. Kyseessä oli Auran sokeritehdas, joka aloitti toiminnassa jokirannassa 1850-luvun lopussa. Tehdas katosi maisemista 1960-luvun alkuvuosina.

Sokerin valmistuksella Turussa on pitkät perinteet. 1700-luvulla osoitteessa Läntinen Rantakatu 7 toimi sokeritehdas. Tämä Suomen ensimmäinen sokeritehdas lopetti toimintansa vuonna 1824 taloudellisten haasteiden vuoksi, mutta ajatus turkulaisesta sokeritehtaasta jäi kytemään.

Saadun luvan perusteella uutta tehdasta ryhdyttiin rakentamaan vuonna 1856 Aurajoen rannalle Itäisen Rantakadun ja Sotalaistenkadun kulmatontille. Yhtiön perusti ryhmä kunnianhimoisia paikallisia porvareita.

Sokeritehtaan suunnittelija oli kaupunginarkkitehti Georg Theodor Chiewizt, joka piirsi alueelle neljä rakennusta. Niistä suurin, kuusikerroksinen, muurattiin punatiilestä. Siitä tuli ensimmäinen varta vasten suunniteltu teollisuusrakennus Suomessa. Punatiilirakentamista matkittiin sen jälkeen paljon myös muualla. Jokirannassa kun oltiin, rakennuspaikan maaperä vaati isoja paalutustöitä perustusten vahvistamiseksi.

Auran sokeritehtaan (Aura Sockerbruks Bolag) tuotanto käynnistyi vuonna 1859. Raaka-ainetta laivattiin Turkuun muun muassa Kuubasta ja Brasiliasta. Myöhemmin Auran sokeritehdas siirtyi käyttämään venäläistä juurikassokeria.

Vuonna 1903 yritys muutettiin Aura Sockersbruks Aktiebolag -nimiseksi osakeyhtiöksi. Sen toiminta itsenäisenä yhtiönä päättyi vuonna 1918, jolloin kuusi Suomen sokeritehdasta liittyi Suomen Sokeri Osakeyhtiöksi. Yhtiö paransi kilpailukykyään markkinoilla keskittämällä tuotantonsa vain neljään tehtaaseen ja tekemällä teknisiä uudistuksia. Turun lisäksi muut sokeritehtaat sijaitsivat Kotkassa, Vaasassa ja Helsingissä. Sokeritehtaiden fuusion jälkeen tehtaiden tuotantoa myytiin nimellä Suomen Sokeri.

Sokeritehtaasta tuli nopeasti eräs Turun suurimmista työnantajista.

Sotavuosien jälkeen Auran sokeritehtaan kilpailukyky alkoi heiketä. Tehdas sijaitsi ahtaalla tontilla keskellä kaupunkia ja syrjässä rautatiestä. Isot laivat eivät päässeet lähelle tehdasta. Tehtaan rakennukset ja koneet olivat vanhentuneita. Niinpä Suomen Sokeri Osakeyhtiön toimitusjohtaja vuorineuvos Gunnar Hernberg ilmoitti, että Turussa yli 100 vuotta toiminut Auran sokeritehdas lakkautetaan.

Tuotantoa Aurajokirannassa kesti 1960-luvun alkuun. Kun tehdas suljettiin, tontti siirtyi rakennusliike Armas Puolimatkan omistukseen. Tehtaan kiinteistöt purettiin ja tilalle nousi uusi kerrostaloalue. Asuinalue (Itäinen Rantakatu 48-50) valmistui vuonna 1963.

Vieläkin Sokerinrannan asunnoissa asuu asunto-osakeyhtiön alkuperäisiä asukkaita. Monet asunnot ovat yhä perikuntien omistuksessa, mutta huoneistot on laitettu vuokralle. Yksittäisiä asuntoja on kolmisen sataa, mutta asukkaita on vain nelisen sataa.

Moni Itäisen Rantakadun asukas oli tottunut näkemään tutun Suomen Joutsenen koti-ikkunastaan. Purjelaiva ilmaantui koristamaan jokirantaa 1960-luvulla. Alus toimi merimiesten ammattikouluna 1980-luvun lopulle. Lopulta se hinattiin pois kovan kohun saattelemana. Martinsillan kupeessa sijainnutta laivaa oli totuttu pitämään olennaisena osana turkulaista kaupunkinäkymää. Uusi paikka löytyi Forum Marinumin laiturista.

Asuntoyhtiön seinällä Itäisellä Rantakadulla Sotalaistenkadun kulmassa on kuvilla varustettu lasivitriini alueen vaiheista.

SOKERINRANTA JA ENTINEN SOKERITEHDAS

Osoite: Itäinen Rantakatu 48-50, Turku.

KARTTA

Aura Sockerbruks Bolag aloitti tuotantoaan vuonna 1859 ja oli vuosisadan lopulla Turun suurin teollisuuslaitos. Vuonna 1918 siitä tuliosa Suomen Sokeri Oy:tä. Tehdas lakkautettiin vuonna 1961.

Lääninarkkitehti Georg Theodor Chiewizt suunnitteli tehtaan rakennukset ja aloitti niillä punatiilisten tehdasrakennusten kauden Suomessa.

Aura Sockerbruks Bolag aloitti tuotantoaan vuonna 1859 ja oli vuosisadan lopulla Turun suurin teollisuuslaitos. Vuonna 1918 siitä tuliosa Suomen Sokeri Oy:tä. Tehdas lakkautettiin vuonna 1961.

Vesi poistettiin liuoksesta alipainekeittimessä. Keittäjä seuraa kiteytymisen edistymistä.

Yleiskuva tehdashallista. Vasemmalla sokeriliuoksen käsittelysäiliöitä. Raakasokeri (Kuubasta ja Jamaikalta) liuotettiin ja sen epäpuhtaudet poistettiin erilaisten seosaineiden ja suodattimien avulla.

Kuuma kidemassa valetaan muotteihin.

Sokeritopat päällystetään paperilla.

Tuote-erä matkalla varastoon. Vuonna 1911 tehdas tuotti 9000 tonnia, yleensä20-25 prosenttia koko maan sokerista.

Palasokeri syrjäytti toppasokerin 1930-luvulla. Pulmua pakataan.

Suurin osa tehtaan tuotannosta kulutettiin Lounais-Suomessa.

Työntekijöitä oli vuosisadan vaihteessa noin 200 ja tehtaan lopettamisvaiheessa vähän alle 100. Kuva on 1950-luvulta.

Sokeritopat poistetaan muoteista ja nostetaan kuivumaan. Toppa painoi noin 13 kiloa.

Sodanajan pommitusten jälkiä.

Sokerinrannan taloihin muutettiin jouluksi 1963. Kuva on keväältä 1964.

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO