Someron pitäjänmakasiineihin on tallennettu runsaasti talonpoikaiskulttuuria

VARSINAIS-SUOMI / SOMERO – Someron kirkon vierestä kulkevan tien varrella, Kirkkojärven rannassa, on kaksi punamullalla maalattua pitäjänmakasiinia. Samanlaisia viljamakasiineja oli aikoinaan monen muunkin kirkon vieressä.

Ruotsi-Suomen aikakaudella kruunu määräsi ylimääräisen viljan varastoimista katovuosien varalle. Pitäjänmakasiinien hoito kuului yleensä seurakunnalle. Hyvinä satovuosina kerättyä viljaa luovutettiin tarvitseville.

Lainatusta viljasta joutui maksamaan korkoa. Käytäntö olikin eräänlainen oman aikakauden pankkijärjestelmä. Ylijäämävilja saatettiin myös huutokaupata. Saadut varat käytettiin seurakuntatyöhön, kuten köyhien auttamiseen. Pitäjänmakasiineissa oli kaksinkertaiset seinät viljavarkauksien estämiseksi.

Lainamakasiinijärjestelmä kävi tarpeettomaksi, kun viljelysmenetelmät kehittyivät. Moni tyhjilleen jäänyt makasiini muutettiin museoksi. Sotien jälkeen kotiseutuyhdistysten toiminta vilkastui. Liki jokaisessa kunnassa oli oma yhdistys. Somero-Seura perustettiin vuonna 1953. Yhdistyksen aloitteesta kunnan alueelta kerättiin runsaasti talteen vanhoja maataloustyökaluja ja talonpoikaiskulttuuriin liittyviä esineitä. Somero-Seura sai jyhkeät lainajyvämakasiinit käyttöönsä vuonna 1957.

Someron pitäjänmakasiinien sisärakenteisiin ei ole juurikaan tehty muutoksia. Vanhoihin viljalaareihin on rakennettu näyttelytiloja noin 1500 esineelle. Nähtävänä on Suomen vanhin ja laajin ikeiden kokoelma. Pyykin silittämiseen tarkoitettu kaulauslauta- ja juomaleilikokoelma on arvokas. Onpa joukossa jopa somerolaisen keksijän ja taiteilijan Antti Luukon ikiliikkuja.

Suurempien maatalouskoneiden säilytystä varten yhdistyksellä on käytössään isommat tilat – Peltotyökalumuseo – Torppamuseota vastapäätä. Pitäjänmakasiinien kokoelmia pääsee näkemään, kun ottaa yhteyttä Somero-Seuran yhteyshenkilöihin. Ovet ovat usein avoinna juhannuspäivän jälkeisenä sunnuntaina ja elokuun ensimmäisenä sunnuntaina.

PITÄJÄNMAKASIINIT

Osoite: Härkäläntie 3, Somero.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Baddingin kioski saa monet pysähtymään ja muistelemaan

LUE MYÖS: Hiidenlinnasta on tullut koko perheen matkailukohde – täältä lähtee jokainen hymyssä suin kotiin

LUE MYÖS: Mäkilän traktorimuseo perustuu veljesten intohimoiseen harrastukseen

LUE MYÖS: Someron Sauhutupamuseo on aito savupirtti

LUE MYÖS: Someron Savenvalajanmuseo on alkuperäisellä paikalla

LUE MYÖS: Someron Torppamuseo esittelee havainnollisesti 1800-luvun loppupuolen maalaiselämää

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.