Suomen Harmonikkamuseo on laajuudessaan ainutlaatuinen

PÄIJÄT-HÄME / SYSMÄ – Sysmän erikoisuus on Suomen Harmonikkamuseo, joka on laajuudessaan ainutlaatuinen. Tauno Ylösen liki 200 harmonikan kokoelma on karttunut vuosikymmenien aikana. Esillä on myös yli 50 soittimen huuliharppuosasto.

Perusnäyttelyssä on esillä harmonikkoja eri aikakausilta. Pääpaino on Suomessa valmistetuilla soittimilla, mutta harmonikkoja on myös eri puolilta maailmaa. Nähtävänä on tunnettujen harmonikkataiteilijoiden voittamia palkintoja. Lisäksi esillä on soittimen korjaukseen liittyviä työkaluja, kuten virityspenkkejä.

Ylöstä ovat koristeelliset harmonikat kiinnostaneet jo pikkupojasta alkaen. Eikä pelkästään soitto, vaan myös harmonikan tekniikka. Soittimessa on noin 6 000 yksittäistä osaa. Museossa on yksi harmonikka purettu osiinsa.

Taunon vanhemmat toppuuttelivat innokkaan pelimannin orastavaa harrastusta. Haitarimusiikkiin suhtauduttiin aikoinaan nuivasti. Mikään ei kuitenkaan estänyt nuorta miestä hankkimasta ensimmäistä harmonikkaansa vuonna 1960.

Taunon soittotaito kehittyi Sysmän kansaopiston kursseilla. Opettajana toimi tunnettu harmonikkataiteilija Esko Könönen, joka oli opiskellut soittoa Viljo Vesterisen kanssa. Edellä mainittujen ohella myös Lasse Pihlajanmaa, Aarre Lievonen ja monet muutkin mestarit ovat näkyvästi esillä museossa.

Museon vanhin soitin on saksalainen lusikkabassoharmonikka vuodelta 1850. Suomessa teollinen tuotanto alkoi 1930-luvulla. Osa museo soittimista on harvinaisuuksia. Esillä on muun muassa Kouvolan tehtaan Könöselle valmistama hanuri, kun hän oli voittanut Suomen mestaruuden 17-vuotiaana vuonna 1947. Paikkansa museosta on löytänyt myös Vesterisen viimeinen harmonikka.

Museota ylläpitää Suomen Harmonikkamuseoyhdistys. Perusnäyttelyn lisäksi museolla järjestetään vaihtuvia näyttelyitä. Teemat ovat vaihtuneet harmonikan historiasta harmonikkataiteilijoiden elämäntyön esittelyyn.

SUOMEN HARMONIKKAMUSEO

Osoite: Uotin 4, Sysmä.

KARTTA

Lue lisää

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.