VARSINAIS-SUOMI / KEMIÖ – Kemiönsaaren eteläpäässä sijaitseva merenrantataajama, Taalintehdas, on idyllinen vierailukohde. Kylä on kehittynyt 1600-luvulla perustetun masuunin ympärille. Raudanvalmistuksen perinteet ovat yhä aistittavissa. Paljon on nimittäin säilynyt yli kolmensadan vuoden ajalta.
Taalintehdas on veneilijöidenkin suosiossa. Heitä on vastassa heti satamassa empiretyyliset rantamakasiinit 1800-luvulta. Jatsin ystävät ovat saapuneet Taalintehtaalle Baltic Jazz -festivaaleihin.
Taalintehtaan masuuni aloitti raudan valmistukseen vuonna 1686 ruotsalaisen Daniel Faxellin saatua luvan. Ruukki sijoitettiin kuljetusyhteyksien kannalta hyvälle paikalle. Taalintehdas tarjosi suojaisan sataman ja lähialueilta saatiin puuta. Jalostettava rautamalmi tuotiin laivalla muun muassa Ruotsista.
Vaatimattomasta alusta kehittyi vuosien myötä ja useiden omistajavaihdosten jälkeen Suomen suurin rauta- ja terästehdas ketjussa, johon kuuluivat myös Billnäsin, Fagervikin ja Skogbyn ruukit.
Masuunin ohella Taalintehtaalle perustettiin kettinkitehdas, naulatehdas ja höyrysaha. Moniin muihin Suomen ruukkeihin verrattuna erikoista on, että toiminta on jatkunut Taalintehtaalla pidempään kuin muualla.
Museovirasto on määritellyt Taalintehtaan historiallisen teollisuusalueen valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Täältä löydät yhä patruunoiden kauniit kodit ympäröivine puistoineen, työläisten hirsiset asunnot, kuonatiilestä eli slagitiilestä rakennetut sataman kaksitoista hiiliuunia, verstaat ja tehtaat. Lisäksi paikallinen kirkko ja koulurakennus on rakennettu slagitiilestä. Useimpien Taalintehtaiden talojen sokkelit ja rappusetkin ovat tehty tehtaasta saadusta kuona-aineesta eli kuonatiilistä.
Vanhimmasta säilyneestä masuunista on jäljellä harmaakivinen alaosa ja tiilinen, kaariaukkoinen keskiosa. Ruukin 1880-luvulla rakennetut vanhat hiiliuunit löytyvät Taalintehtaan keskustasta, rannan tuntumasta. Alun perin uuneja oli 23, mutta säilyneitä uuneja on kaksitoista.
Satamassa ovat myös Taalintehtaan kuuluisat empirerakennukset, joissa on aiemmin ollut talli, viljamakasiini ja varasto. Nykyisin rakennuksissa on Ravintola Portside sekä kahvila Rosala Handelsbod.
Masuunialueen tuntumassa toimii Taalintehtaan Ruukinmuseo, jossa esitellään muun muassa vanhoja työtapoja ja alueen pienoismalli. Museo havainnollistaa, millaista oli tehtaan työläisten arki. Nähtävänä on asuntoja 1890-luvulta 1960-luvulle saakka.
TAALINTEHTAAN RUUKINMUSEO
Osoite: Tullinmäentie 7, Taalintehdas (Kemiö).