Täältä löydät kaksitoista kotimaista automuseota

Ei tarvitse olla edes autoista tai moottoripyöristä kiinnostunut. Monipuoliset automuseot ovat kohteita, jotka anniltaan sopivat niin autofriikeille kuin lapsiperheillekin. Museot tarjoavat monelle nostalgisen aikamatkan omaan lapsuuteen. Ohessa on laaja kattaus eteläisen Suomen automuseotarjonnasta. Kuten huomaat, tarjonta on laaja. Kahta samanlaista ei ole. Yhteistä kaikille on kuitenkin suuri into tallentaa tieliikenteemme historiaa.

1. Antin Automuseo tuli lehmien tilalle – entisöidyt autot täyttävät navetan

ASIKKALA – Vesivehmaalainen pariskunta Lea Lahti ja Antti Vähälä ovat hengenheimolaisia ja kädentaitajia. Kotitilan vihreäksi maalattu päärakennus ja piha-alueet ovat siistissä kunnossa. Niin on myös tyhjäksi jäänyt navettarakennus. Tosin ei se enää aivan tyhjä ole. Lehmistä on toki luovuttu, mutta nyt sen täyttävät muun muassa Antin harrastuksen tuloksena syntyneet entisöidyt autot…

2. Espoon automuseo herättää paljon muistoja

ESPOO – Millainen intohimo! Espoon Automuseossa huokuu omistautuminen vanhoille menopeleille. Kannattaa ehdottomasti vierailla, vaikka ei autoista olisi järin kiinnostunutkaan. Vanhat ajopelit herättävät monissa nostalgisia lapsuusajan muistoja. Lehmät ja siat ovat saaneet väistyä. Nyt kromi kiiltää ja kumi haisee. Espoon Pakankylän kartanon vanha graniittinen navetta on täyttynyt nostalgisista kulkuneuvoista…

3. Poikkeaminen Etelä-Karjalan automuseolle kannattaa

JOUTSENO – Vanha maatilan navetta ja sen AIV-siilot ovat saaneet uuden tarkoituksen. Lehmät ovat vaihtuneet museoautoihin. Kuutostien varressa sijaitsevat opasteet houkuttelevat poikkeamaan Etelä-Karjalan automuseolle. Se kannattaa, sillä Etelä-Karjalan Vanhat Autot -yhdistyksen ylläpitämä museo on monipuolinen. Ihan nopeasti ei sieltä pois tohdi lähteäkään…

4. Helsingin palomuseo on lapsiperheen pelastus sadepäivänä

HELSINKI – Lapset ovat riemuissaan. Aikuisetkin viihtyvät. Vanhoissa paloautoissa on jotain, mikä kiinnostaa ihmisiä. Helsingin Korkeavuorenkadulla sijaitseva Erottajan pelastusaseman tiloihin sijoitettu palomuseo ei tee poikkeusta. Kolmeen kerrokseen sijoitettu museo kertoo havainnollisesti pelastustoimen sekä sairaankuljetuksen historiasta…

5. Keski-Suomen Tieliikennemuseon sisätiloissa odottaa yllätys

PETÄJÄVESI – Opasteet johdattavat perille. Keski-Suomen Tieliikennemuseo sijaitsee kapean tien päässä. Kun näkyy vanhoja käytöstä poistettuja vaijerikäyttöisiä kaivinkoneita, on saavuttu perille. Museorakennus on vaatimaton punainen makasiini, mutta sisätiloissa odottaa yllätys. Tieliikennemuseoon on tallennettu monta nostalgista ajoneuvoa. Museo tavoitteena on kertoa tieliikenteen historiaa hevosajoneuvoista alkaen…

6. Mobilia – auton ja tien museo ei ole pelkkä museo

Kaksi autoihin erikoistunutta museota vierekkäin! Kangasalan maisemissa Vehoniemen automuseo ja Mobilia, tieliikenteen alan valtakunnallinen erikoismuseo, sijaitsevat vain muutaman kilometrin päässä toisistaan. Molempien museoiden perustamisen taustalla on sama henkilö, Olavi Sallinen. Nyt kumpainenkin museo toimii erillisenä, toinen toistaan täydentäen. Ei siis ihme, että Kangasalasta on tullut motoristien ja autoista kiinnostuneiden suosittu tutustumiskohde…

7. Perniön Nostalgia-automuseo on yhden miehen intohimoin synnyttämä

PERNIÖ – Vieraskirjan mukaan kaukaisimmat kävijät ovat tulleet Amerikasta asti. Perniön Nostalgia-automuseo ei sijaitse vilkkaan tien varrella. Tänne ei eksy sattumalta. Useimmat saapuvatkin Perniön Ylikulman automuseolle suunnitellusti. Maine on kiirinyt laajalle. Perniön automuseo on yhden miehen, Jyrki Kareniuksen, intohimoin synnyttämä…

8. Näyttävä Suomen Moottoripyörämuseo ei ole pelkästään motoristien kohtaamispaikka

LAHTI – Kromi kiiltää ja nahka tuoksuu, niin Suomen Moottoripyörämuseon sisällä kuin museon parkkipaikallakin. Tämä kohde on motoristien kohtaamispaikka. Parhaimmillaan museon pihalla voi nähdä kymmenittäin moottoripyöriä. Ja lisää löytyy museon sisätiloista. Todellisuudessa Lahdessa sijaitseva moottoripyöriin erikoistunut museo on oiva kohde myös niille, jotka eivät harrasta moottoripyöräilyä…

9. Tuusulan automuseo on Raimo Stenvallin silmäterä

TUUSULA – Raimo Stenvall, syntynyt 1937. Chevrolet vuosimallia 1937. Tästä alkoi tuusulalaisen Stenvallin keräilyharrastus. Hän halusi museokokoelmansa ensimmäiseksi autoksi ikäisensä auton. Nyt museon suojissa on jo useampi menopeli. Määrä ei ole kuitenkaan tärkeintä, vaan laatu…

10. Uudenkaupungin Automuseossa on ensimmäinen Suomessa rakennettu auto

UUSIKAUPUNKI – Aika kultaa muistot. Uudenkaupungin Automuseon maailman laajin Saab-autojen kokoelma palauttaa mieliin vuosikymmenen takaiset muistot. Sen sijaan Suomen vanhin auto siirtää ajan 100 vuotta taaksepäin. Monipuolisuutensa ansiosta kaupungin suosituin museo ei ole tarkoitettu vain autofriikeille, sillä se tarjoaa nostalgisen aikamatkan monen vierailijan lapsuuteen…

11. Vehoniemen automuseoon voi tutustua maksutta

KANGASALA – Olavi Salliselle autot olivat sydämen asia. Innostus menopeleihin tuli Olavin isältä Toivo Salliselta, jonka yhden miehen ja auton muodostamasta työparista paisui iso kuljetusalan yritys. Olavi jatkoi isänsä aloittamaa yritystoimintaa, kunnes 1980-luvun omistajavaihdosten myötä alkoi uusi aikakausi: Vehoniemen automuseoon panostaminen…

12. Woikosken automuseo on eräs Suomen parhaimmista

MÄNTYHARJU – On automuseoita ja automuseoita. Ja sitten on WHD Automuseo. Syrjässä Mäntyharjun Nurmaan kylässä sijaitsee automuseo, jollaista vastaavaa ei ole Suomessa. Puolensadan auton kokoelma kertoo Woikosken teollisuushistoriasta ja samalla omistajasuvun vaiheista…

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.