Tähtitorni keskellä kaupunkia – Yrjö Väisälän aikainen kaukoputki olisi yhä toimintakunnossa

VARSINAIS-SUOMI / TURKU – Tuureporin ja Kauppiaskadun kulmassa sijaitsevan Turun Suomalaisen Yhteiskoulun katolla on mielenkiintoinen yksityiskohta, joka muistuttaa tähtitornin kupua. Kyseessä onkin todella aito tähtitorni. Tornin kuvun alla on lisäksi arvokas ja toimintakuntoinen akateemikko Yrjö Väisälän aikainen kaukoputki.

Ohikulkija ei pysty havaitsemaan talon katolla olevaa tähtitornia, mutta esimerkiksi Puutorin suunnasta kupu erottuu selvästi. Itse tornista avautuu hulppea näkymä yli kaupungin, aina Vartiovuorenmäen Carl Ludvig Engelin suunnittelemalle tähtitornille asti. Tämä Turun ensimmäinen kaupungin keskellä sijaitseva tähtitorni ei ole enää alkuperäisessä käytössään, sillä jo vuonna 1836 rakennuksesta poistettiin kaikki optiset havaintovälineet.

Arkkitehti Toivo Salervon suunnittelema TSYK:n päärakennus on vuodelta 1928. Koulurakennus ja sen katolla oleva tähtitorni otettiin käyttöön syksyllä 1929. Tosin torni sai oman kaukoputkensa vasta vuonna 1930. Tähtitornia ei ole siis lisätty myöhemmin, vaan jo alkuperäisissä ja opetushallituksen hyväksymissä piirustuksissa oli tähtitorni mukana. Ratkaisu lienee ollut melko harvinainen 1920-luvun Suomessa.

Idean alkuunpanija ei ole tiedossa, mutta on todennäköistä, että Turun Yliopiston fysiikan ja tähtitieteen professuuria hoitanut Väisälä on ollut hankkeessa mukana. Jo vuonna 1924, yliopiston alkuaikoina, oli mahdollista suorittaa arvosana myös tähtitieteestä. Sen aikainen Turun Yliopisto sijaitsi Kauppatorin laidalla, josta oli lyhyt kävelymatka Kauppiaskadun mäen päälle tähtitornin luo. Ilmeisesti professori Väisälä lakin lippa taaksepäin käännettynä on ollut tuttu näky koulun käytävillä.

Oppikouluaikana kouluissa ei tähtitiede ollut oppiaineena, mutta Turun Suomalaisen Yhteiskoulun tiloissa toimi aktiivinen tähtitieteen harrastajien kerho. 1960-1970 -luvuilla tähtitieteen harrastus oli erityisen innokasta ja torni oli ahkerassa käytössä.

Itse kulku tähtitorniin on aina kiehtonut koulun oppilaita, sillä ensin pitää nousta talovanhuksen hämyiseen ullakkotilaan. Sieltä johtaa edelleen kapeat puuportaat jyrkästi ylös suoraan kuvun alle.

Kuvun halkaisija on noin 3,5 metriä ja korkeutta on 5 m. Kupua voidaan pyörittää käsivoimin ympäri. Messinkirunkoinen linssikaukoputki on asetettu tukevan rungon päälle. Talvella tornissa on aina ollut hyytävän kylmää, sillä kuten kaikissa tähtitorneissa, lämmitysjärjestelmää ei voida käyttää.

Tornin kaukoputken tekniset tiedot ovat: 8 cm:n linssi, 1000 mm:n putki, 26 mm:n okulaarilla saa 38-kertaisen suurennoksen ja 10 mm:n okulaarilla noin 100-kertaisen suurennoksen.

Väisälä teki vastaavanlaisia putkia ainakin kaksi, mahdollisesti kolme. Näistä yksi on ollut aikoinaan esillä Merenkulkumuseossa Vartiovuorenmäellä. TSYK:n koulun omistama putki on optisesti erittäin laadukas ja messinkiosat taidokkaasti tehty, ilmeisesti jossakin turkulaisessa konepajassa.

Koulurakennus ei ole kaupunginomistuksessa, vaan se kuuluu Turun Suomalaisen Yhteiskoulun kannatusyhdistykselle. Se on aina vastannut myös tähtitornin kunnostuksesta. Tornia ja kaukoputkea on kunnostettu useampaan kertaan.

Kunnostustyön alkaessa alkuperäisten okulaarien huomattiin kadonneen. Ne löydettiin kuitenkin myöhemmin fysiikan luokan opettajapöydän laatikon pohjalta. Nyt arvokkaita Väisälän itse hiomia linssejä säilytetään koulun kassakaapissa.

Koulun oman tähtitornin käyttö on jäänyt nykypäivänä olemattomaksi, koska havaintoja häiritsevän valosaasteen määrä kaupungissa on erilainen kuin 1920-luvulla. Itse koulurakennus on nykyisin museoviraston suojelukohde.

TURUN SUOMALAISEN YHTEISKOULUN TÄHTITORNI

Osoite: Kauppiaskatu 17, Turku

KARTTA

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO