HC TPS on yltänyt alkusyksyn aikana jo pariin otteeseen valtakunnan otsikkoihin, mutta ei niinkään pelilisin perustein.
Ennen kuin yhtäkään Liigapeliä oli pelattu, TPS:stä kirjoitettiin värikkäästi mediassa. Ensin turkulaisseura hämmensi lätkänystäviä ottamalla yhteiskunnallisesti kantaa sateenkaaren väreihin. Osaa inspiroi TPS:n ulostulo. Moni ihmetteli, mitä urheilutapahtumalla ja seksuaalisella suuntautumisella on tekemistä toistensa kanssa.
Sopivasti jatkona, mutta HC TPS:n toimitusjohtaja Mika Eskolan mukaan toisistaan täysin riippumatta, tanssitytöt katosivat jäähallin rappusilta. Moni ihmetteli liki pari vuosikymmentä kestäneen perinteen katkeamista, mutta mahdollisesti useampi ei edes huomannut TPS-Tappara -pelissä tanssityttöjen puuttumista.
Jääkiekko rantautui aikoinaan Eurooppaan Atlantin toiselta puolelta. Rapakon takana jääkiekko-ottelu on iso viihdetapahtuma, jossa pelin ohella tarjotaan värikästä oheistoimintaa. Vuosien myötä kotimainen lätkä on apinoinut amerikkalaista hömppämenoa, toisin kuin monet muut lajit. Esimerkiksi jalkapallossa luotetaan yhä perinteisiin keinoihin: ottelutunnelma syntyy aidoista kannattajista ja heidän lauluistaan, ei tanssitytöistä eikä ämyristä raikaavasta rokkimusiikista.
Monelle vanhan liiton lätkänseuraajallekin on yhä tärkeintä se, mitä tapahtuu kaukalossa, ei kaukalon ulkopuolella. Heille suurin pettymys kaukalon ulkopuolelta lienee legendaarisen Kupittaan hallin Sirkan sinapin katoaminen. Matti Lepänhaaran pelikatkon aikana uruilla kanadalaistyyliin soitettu Letkajenkka sai kuitenkin lopulta lievän hyväksynnän.
Maailma muuttuu. Nuorempi sukupolvi tarvitsee lätkämatseissa ottelun ohella muitakin elämyksiä. Hallissa pitää olla ravintoloita, pubeja ja lasten leikkipaikkoja. Osa pääsylipun maksaneista ei edes ehdi ottelun aikana pubin puolelta katsomoon. Musiikista vastaavan biisivalintoja arvostellaan kärkevästi. Alkushow savuineen ja lasertykkeineen on muuttunut vuosi vuodelta entistä suureellisemmaksi. Räiskettä ja pauketta pitää olla jo hyvissä ajoin ennen ottelun alkua.
Ennen riitti, kun kaukaloiden väriläiskä Martti Jarkko luisteli jäälle. Sen jälkeen sattui ja tapahtui.
Turkulainen tanssityttöjen perinne alkoi 1990-luvulla Mustista Kobrista. Myöhemmin nimi vaihtui TPS Kissoiksi ja lopuksi HC TPS Cheerleadereiksi. Jälkimmäisten kohdalle osui potkut, sillä seuran mielestä hallin katsomokäytävät muuttuivat liian ahtaiksi tanssitytöille. Ahtauteen auttaisi, jos tanssitytöt tanssivat vähemmän ja vastaavasti kantaisivat Amerikan tyyliin pähkinäpusseja ja nakkimukeja suoraan katsomoon.
Seurajohdon kuningasajatus ei ymmärrettävästi sopinut omaa työtään arvostaville tanssijoille. Tanssityttöjen ohella hallista katosi myös ”otteluemäntä” Lola Odusogan äidillinen hahmo.
Seuran tekemää uutta linjausta uutisoitiin muun muassa sanoilla ”shokkipäätös” ja ”totaaliraivo”. Moni ei ymmärtänyt pitkän perinteen katkaisemista. Osa näki tanssityttöjen puuttumisen ottelutapahtuman tunnelman kannalta merkityksettömänä.
Liike-elämän lainalaisuuksia oivaltavat näkivät TPS:n toiminnan ”numeroviisaana” peliliikkeenä. Tanssitytöt eivät tuo ropoakaan seuran kanssaan, mutta nakinmyyjät tuovat. Vuosi toisensa perään isoa taloudellista tappiota tekevälle seuralle jokainen euro tärkeä. Kassavirta kasvaa ripauksen, kun jonotusta kammoksuva saa sapuskansa suoraan katsomoon. Kolikko kilahtaa seuran kassaan eikä jää jonottajan taskuun.
Osana uudistusta on viikonloppuna pelattavien otteluiden erätaukojen venyttäminen 20 minuuttiin. Kalja virtaa pidempää hallin hanoista janoisten katsojien kurkkuihin.
