Valikko Sulje

Teemu Rannikko kehittyi huippuammattilaiseksi isänsä valmennuksessa

Isä Jari Rannikko (vas.) valmensi poikaansa Teemua aina aikuisiän kynnykselle asti. Äiti Anneli on ollut tuttu näky koripallokatsomossa, pelasinhan Teemun isäkin komean koripallouran.

Olihan se tilanne koominen. Teemu Rannikko opiskeli urheilulukiossa. Hänen opettajansa oli Kimmo Vyyryläinen, Teemun pelikaveri.

– Koulussa minä opettajana päätin, mitä tehdään. Illalla roolit vaihtuivat. Harjoituksissa Teemu kertoi, mikä on minun paikkani kentällä. Se ei ollut mikään ongelma, sillä minulla oli joukkueessamme tietty rooli. Olimme pelillisesti toistemme vastakohtia. Minä olin fyysinen puolustava pelaaja ja Teemu pelintekijä, muistelee Vyyryläinen.

Pitkän koripallouran itsekin tehnyt Vyyryläinen on seurannut Teemun urakehitystä läheltä aina pikkupojasta alkaen.

– Ensimmäisellä kaudellani pelasin samassa joukkueessa Teemun isän Jari Rannikon kanssa. Teemun kanssa pelasin viimeisen kauteni. Siihen väliin mahtuu viisitoista vuotta. Jari myös valmensi minua myöhemmin. Muistan, miten Teemu oli usein isän mukana alle kouluikäisenä harjoituksissamme pomputtaen palloa kentän reunalla.

Vyyryläinen pitää Jarin ja Teemun välistä suhdetta hyvänä esimerkkinä siitä, mitä isä-poika-valmennussuhde on parhaimmillaan.

– Jari on valmentanut omaa poikaansa aina juniorivuosista alkaen. Teemusta näkyi johtajuus jo varhain, olihan hän myös pelintekijä. Johtajuus on osin luontaista, mutta Teemun kohdalla myös henkilökohtaisten taitojen merkitys korostuu.

Usein kehuttaa Teemun peliälyä. Vyyryläinen valottaa, mistä oikeastaan on kysymys.

– Peliälyssä on loppujen lopuksi kysymys opituista taidoista. Kun pallonkäsittely on otettu haltuun jo pienestä pitäen, on helpompi keskittyä peliin. Ei tarvitse katsoa palloa, kun toistoja on tehty paljon. Pitää olla myös fiksu, että osaa tehdä oikeita valintoja, mutta sekin tulee kokemuksen myötä.

Teemu-isä Jari on samoilla linjoilla.

– Se on juuri näin, sillä minulta Teemun pelisilmä ei ainakaan ole periytynyt. Pelkästään syöttöjä harjoittelimme paljon. Se oli turhauttavaa, mutta sain ymmärtämään, että syöttötaito on tärkeintä. Kun tekniikka on hyvä, voit toteuttaa hyvää pelisilmää. Hyvään pelisilmään kuuluu myös taito ennakoida, mitä mahdollisesti tulee tapahtumaan.

Se ei ole sattuma, että Teemusta tuli koripalloilija, mutta tarjolla oli muitakin vaihtoehtoja.

– Teemu oli hyvä jalkapallossa. Ensin hän pelasi Turun Nappulaliigassa ja sen jälkeen TPS:ssä. Hänet palkittiin usein joukkueensa parhaana pelaajana. Kun alkoi tulla päällekkäisyyksiä, Teemu valitsi itse koripallon.

Teemun ollessa kahdeksan vuotias, oli aika siirtyä pihapeleistä seuratoimintaan. Isä valmensi poikaansa Turun Namikassa kaikki juniorivuodet läpi. Tuloksena oli kolme Suomen mestaruutta.

– Teemu oli helppo valmennettava, koska into oli kova. Kertaakaan ei tarvinnut patistaa poikaa harjoituksiin. Valmentajaisää helpotti, kun kukaan ei kyseenalaistanut Teemun roolia. Kaikki ymmärsivät, miksi Teemu sai paljon peliaikaa.

Isä-poika-valmennussuhteeseen tuli tauko, kun Teemu nousi kovin nuorena aikuisten sarjoihin.

– Teemu oli 16-vuotias, kun hän pääsi Piilosetin miesten Mestaruussarjajoukkueeseen. Ensimmäisellä kaudellaan hän oli vielä vaihtomiehen roolissa, mutta toisella kaudella jo avauskokoonpanossa. Itse valmensin A-junioreita, mutta Teemu pelasi ja harjoitteli miesten kanssa pelaten vain pelit A-junioreissa, mikäli ottelut eivät menneet päällekkäin.

Teemulle tarjoutui mahdollisuus lähteä ammattilaiseksi ulkomaille lukion ollessa vielä kesken. Italialainen Scaligera Basket Verona tarjosi hänelle useamman vuoden kestävää sopimusta. Ennen ammattilaisuraansa Rannikko valittiin SM-sarjan vuoden pelaajaksi vuosina 1999 ja 2000.

– Me vanhemmat pidimme selvänä, että koulu on käytävä ensin loppuun. Teemu oli parikymppinen, kun hän lähti ulkomaille. Vaihtoehtona olisi ollut lähteä pelaamaan ja opiskelemaan Yhdysvaltoihin, mutta Teemu valitsi mieluummin Euroopan. Hänen fysiikkansa ja nopeutensa ei olisi ehkä olisi riittänyt NBA:ssa. Euroopassa pelaaminen isossa roolissa on varmasti ollut taloudellisesti kannattavampaa.

Vaikka poika pelasi kolmentoista vuoden ajan kaukana kotoa, ei side vanhempiin katkennut. Yhteydenpito oli tiivistä.

– Kävimme usein katsomassa Teemun pelejä eri puolilla Eurooppaa. Nyt, kun poika pelaa Suomessa, käymme katsomassa jokaisen kotiottelun. Eläkkeellä kun olemme, isovanhempien kyytiapuakin on usein tarjolla.

Vilpasta edustava Teemu Rannikko loukkaantui, eikä häntä nähdä korisparketeilla enää tämän kauden aikana. Aika näyttää, mikä on Teemun rooli ensi kaudella. Se lienee varmaa, että Turun Namikan kasvatti jatkaa koripallon parissa.

Tästä Teemu tunnetaan hyvin. Kun pallonkäsittely on otettu haltuun jo pienestä pitäen, on helpompi keskittyä peliin. Ei tarvitse katsoa palloa, kun toistoja on tehty paljon.

ETUSIVU