ETELÄ-KARJALA / IMATRA – Lankarullat ja Imatran historia kuuluvat yhteen. Ajassa pitää mennä yli 100 vuotta taaksepäin. Tornator-niminen yritys hankki Vuoksen varrelta maita puunjalostusteollisuutta varten. Eräs tehtaan tärkeimmistä tuotteista oli lankarullat.
Rautatieyhteys ja kohisevat kosket mahdollistivat suurteollisuuden syntymisen Imatralle 1800-luvulla. Teollisuuden myötä ihmisiä muutti Imatran alueelle. Kaupungistuminen alkoi. Työväkeä varten rakennettiin useita asuinalueita, jotka sijoittuivat tehtaiden läheisyyteen. Imatran alueelle muodostui työväestön asuinalueita Tainiokosken, Vuoksenniskan, Kaukopään ja Imatrankosken seuduille.
Tornator rakennutti työntekijöitä ja työnjohtajia varten Vuoksen rannalle kasarmityyppisiä asuinrakennuksia. Monet näistä sai myöhemmin purkutuomion, mutta osa on säästynyt tähän päivään asti. Tornator sulautui 1930-luvulla Enso Gutzeit Osakeyhtiöön, joka 1970-luvulla lahjoitti Ritikanrannan alueen rakennuksineen museotoimintaa varten.
Rintikanrannasta muodostui teollisuusyhdyskunnan keskus. Alueella asuntojen lisäksi muun muassa koulu, posti, kauppoja ja palokunnantalo. Jälkimmäisessä saivat alkunsa useat harrastukset, kuten näytelmäseura, torvisoittokunta ja urheiluseura. Enimmillään täällä asui tuhansia asukkaita.
Kaksikerroksisissa kasarmirakennuksissa asui useita perheitä. Yhden huoneiston koko oli 20-25 m². Tilaa ei siis liiemmin ollut. Asunto muodostui yhdestä kamarista, keittiöstä ja ruokakomerosta. Osa asunnoista oli pieniä niin sanottuja hellahuoneita. Ulkopäin rakennukset oli maalattu punaisiksi. Koristelaudat olivat valkoisia.
Asukkaiden yhteiskäytössä oli alaosaltaan kivirakenteinen, yläosaltaan harvalaudoitettu talousrakennus. Se koostui tilavasta saunasta, leivintuvasta, mankelihuoneesta ja pyykkituvasta.
Tehtaiden toiminnan hiipuessa myös Ritikanrannan asuinkasarmialueen kohtaloksi tuli purkaminen. Yksi asuinrakennus talousrakennuksen kanssa säilytettiin museona. Huoneet on sisustettu eri aikakausien tyylein. Yläkerran tiloissa on nähtävänä 1940- ja 1960 -lukujen asunnot. Huoneissa näkee, miten elintason noustessa kodin varustustasokin nousi. Televisio ilmestyi asuntoihin 1960-luvulla.
Jos tulet paikalle autolla, parkkeeraa auto museon eteläpuolella sijaitsevalle parkkipaikalle, jonne ajetaan Tainiontorin kautta. Taimenkujan päässä oleva kääntöpaikka on ahtaampi eikä ole tarkoitettu pysäköintiin.
TEOLLISUUSTYÖVÄESTÖN ASUNTOMUSEO
Osoite: Taimenkuja 7, Imatra.
LUE MYÖS: Imatrankoski on Suomen vanhin matkailunähtävyys
LUE MYÖS: Kesä 2022 on Rajamuseon näyttelyn viimeinen nykyisissä tiloissa
LUE MYÖS: Imatran Valtionhotelli on yksi kaupungin symboleista
LUE MYÖS: Imatran Veteraanimuseon anti on hätkähdyttävä – kyseessä on kuitenkin yhden perheen koti