Tiedekeskus Heureka on eräs Suomen suosituimmista matkailukohteista

UUSIMAA / VANTAA – Heureka! Arkhimedeen kuuluisat sanat on ikuistettu Vantaan Tikkurilassa sijaitsevaan tiedekeskuksen nimeen. Alun perin nimi tuli arkkitehtikilpailun voittaneesta työstä. Vuonna 1980-luvun lopulla avatusta Heurekasta tuli heti suosittu.

Vuosittaiset kävijämäärät ovat suuria. Yli kahdenkymmenen vuoden aikana Heurekaan on tutustunut jo miljoonia kävijöitä. Ennätysvuonna 2019 tiedekeskuksessa vieraili lähes puoli miljoonaa kävijää, kiitos Jättimäiset dinosaurukset -näyttelyn. Vierailijoiden määrä on niin suuri, että Heureka on eräs Suomen suosituimmista vapaa-ajan keskuksista. Tänne pääsee myös Museokortilla.

Vaikka Heurekaa perustettaessa otettiin mallia ulkomailta, kuuluu Vantaan tiedekeskus alansa pioneereihin. Heureka onkin rankattu yhdeksi maailman parhaimmaksi tiedekeskukseksi. Sen parasta antia on monipuolisuus. Heureka on taloudellista voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhteisö, jonka toiminnasta vastaa Tiedekeskussäätiö.

Heureka tarjoaa elämyksiä kaikenikäisille. Lapsiperheille tiedepuisto on takuuvarma kohde. Harvassa ”museossa” näkee yhtä paljon iloisia ilmeitä. Aikaa kannattaakin varata riittävästi, sillä nähtävää ja koettavaa on paljon. Eikä Heureka ole tarkoitettu vain lapsiperheille. Tieteen ilmiöistä kiinnostunut aikuisvierailijakin innostuu Heurekan tarjonnasta.

Heurekan ytimen muodostaa päänäyttely, jossa on esillä parisen sataa erilaisiin tieteenaloihin liittyvää kohdetta. Sitäkin uusitaan vuosittain. Sylinterinmuotoisessa päänäyttelytilassa vakiokohteita ovat Foucault’n heiluri ja katonrajassa kulkeva Vaijeripyörä. Päänäyttelyn ohella on esillä vaihtuvia näyttelyitä. Aiheet ovat vaihtuneet dinosauruksista ihmisen anatomiaan. Vaihtuvuuden ansiosta Heurekassa kannattaa vierailla toistamiseenkin.

Nykyaikaisten tiedekeskusten tavoin Heureka on vuorovaikutteinen. Vierailija pääsee itse kokeilemaan ja testaamaan. Heurekassa voi tutustua eri tieteenaloihin ja teknologian saavutuksiin kiinnostavalla tavalla, itse tekemällä. Heurekan puolipallon muotoisesta 135-paikkaisesta planetaariosta on tullut klassikko. Uudistusten jälkeen siitä on tullut eräs Euroopan nykyaikaisimmista digitaalisista planetaarioista.

Kesällä avataan ulkona sijaitseva näyttelyalue, tiedepuisto Galilei. Täällä voi ihmetellä monia matematiikan ja fysiikan ilmiöitä. Vesi on alueen keskeinen elementti. Galileissa on myös pohjoisen pallonpuoliskon havupuita esittelevä osasto.

Heurekan edustalla on pysyvästi esillä kivipuisto. Se kertoo Suomen kallioperän yksityiskohdista. Ulkona on myös perenna-alue, jonka kasvit on valittu Carl von Linnén historiallisen luokituksen mukaan.

Tiedekeskuksen ulkoseinällä on Heurekan symboli, optinen harhakuva Neljä kuutiota.

TIEDEKESKUS HEUREKA

Osoite: Kuninkaalantie 7, Vantaa.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Helsingin pitäjän kirkonkylä on säilyttänyt entisaikojen tunnelmansa

LUE MYÖS: Helsingin pitäjän kotiseutumuseo on poikkeuksellisen hienosti toteutettu

LUE MYÖS: Nissbackan veistospuisto on omistettu kuvanveistäjä Laila Pullisen taideteoksille

LUE MYÖS: Leonardo Da Vilhun erikoinen veistoskokoelma on harvoin yleisön nähtävänä

LUE MYÖS: Sotungin kylän rakennukset, tiet ja viljelykset muodostavat arvokkaan kulttuurimaiseman

LUE MYÖS: Suomen Ilmailumuseossa esille asetettujen koneiden määrä on hämmästyttävä

LUE MYÖS: Trollbergan traktori- ja maatalousmuseo

LUE MYÖS: Vantaan kaupunginmuseo toimii historiallisen arvokkaassa asemarakennuksessa

LUE MYÖS: Vantaan maatalousmuseo tarjoaa mahdollisuuden kurkistaa Helsingin maalaiskunnan aikaiseen aikaan

 

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.