Toijalan Pihlgren ja Ritolan tapettimuseo on harvinaisuus

PIRKANMAA / TOIJALA – Tuskin on toista samanlaista museota Suomessa. Käsintehtyjen tapettien valmistajiakaan ei ole jäljellä enää kuin yksi, Pihlgren ja Ritola Oy. Osa tapettitehtaalle saapuvista on kiinnostunut ostamaan perinteisin menetelmin tehtyjä kotimaisia tapetteja, osa haluaa tutustua tehtaan yhteydessä olevaan tapettimuseoon.

Toistaiseksi museo ei vastaanota yksittäisiä satunnaisia vierailijoita. Ryhmien kannattaa tiedustella opaskierroksesta etukäteen.

Fritjof Pihlgren ja Matti Ritola perustuvat tapettitehtaan vuonna 1930. Nykyiset, osin jo vanhoiksi käyneet tilat, ovat olleet käytössä vuodesta 1937. Pihlgren, toinen omistajista, myi osuutensa 1960-luvulla. Tehdas on yhä perheyritys, sillä monet Ritola-suvun jäsenet ovat työskennelleet tapettitehtaan palveluksessa.

Tehtaalla käytetään perinteisiä menetelmiä. Käsityön merkitys on edelleen suuri. Tekniikka ei ole juurikaan muuttunut. Rotaatiopainomenetelmä on liki 200 vuotta vanha. Ammattitaito on siirtynyt vuosikymmenien aikana vanhemmilta taitajilta nuoremmille.

Tapettimuseossa on esillä kuvioiden painamiseen käytettyjä painoteloja. Aikoinaan puiset telatkin valmistettiin tehtaalla. Materiaalina puun ohella käytettiin myös terästä, alumiinia tai muovia. Tapeteissa tarvittava painoväri tehdään käyttämällä luonnonmateriaaleja, kuten perunajauholiimaa ja liitua. Värien sävytyskin tehdään pääasiassa käsityönä.

Museoon on tallennettu tehtaan vanhin Saksassa valmistettu painokone 1800-luvun lopulta. Paperi kulkee painokoneen läpi ja telat painavat kuviot paperille. Sen jälkeen märkä tapetti kuivatetaan ja viimeistellään sekä rullataan myytäviksi tapettirullana.

Tehtaan valmistamat tapetit ovat designtuotteita. Suomessa on ollut useita huippusuunnittelijoita Tapio Wirkkalasta Vuokko ja Antti Nurmesniemeen. Osan taiteilijoiden malleista on tullut kestosuosikkeja. Monet tuotannosta poistetut mallit ovat palanneet uudestaan muotiin.

PIHLGREN JA RITOLAN TAPETTIMUSEO

Osoite: Satamatie 8, Toijala (Akaa).

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

LUE MYÖS: Toijalan Veturimuseossa voi ihastella toistakymmentä vanhaa veturia

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.