Eletään tätä päivää. Kesken pelikatkon Turkuhallin suurelle videonäytölle ilmestyy toviksi hymyilevät kasvot. Kameramies bongaa katsomosta otteluun saapuneen nallekarhumaisen persoonan. Valmentajalegenda Vladimir Jursinov saa asiantuntevalta turkulaisyleisöltä spontaanit aplodit.
”Jursin” ajoista on vierähtänyt jo kolme vuosikymmentä. Hän jätti kuitenkin niin vahvan muiston TPS:n kiekkojännäreille, että 1990-luvun mestarivalmentajaa osataan yhä arvostaa. Jursinov valmensi Turussa vuosina 1992-1998. Hänen ja apuvalmentaja Jukka Koivun aikana TPS oli viidesti putkeen SM-liigan finaaleissa ja voitti kaksi mestaruutta, 1993 ja 1995. Kolmasti oltiin hopealla.
Venäläinen piiskuri ei vienyt pelkästään turkulaista kiekkoilua eteenpäin, vaan koko suomalainen jääkiekko sai nauttia Jursinovin opeista. Ei siis ihme, miksi Leijonien päävalmentaja Kurt Lindström soitti kiitospuhelun Jursinoville Suomen voitettua kiekkohistorian ensimmäisen kultamitalin. Iso osa ”Kurren” sotaratsuista tuli Turusta ja Jursinovin akatemiasta. Yhteensä 25 Jursinovin alaisuudessa TPS:ssä kiekkoillutta kotimaista pelaajaa pääsi pelaamaan NHL:ssä.
Eipä ole toista venäläistä, joka on valittu Neuvostoliiton kunniagalleriaan ja aateloitu myös Suomen yhdeksi Jääkiekkoleijonaksi.
Turussa oli jo totuttu ennen Jursinovia tiukkaan kuriin, olihan päävalmentaja Hannu Jortikan aikana voitettu kolme peräkkäistä Suomen mestaruutta. Jortikan tiukoiksikin kutsutut valmennusmetodit eivät olleet mitään verrattuna venäläispiiskurin tapaan valmentaa. Jursinovin metodit olivat niin rankkoja, etteivät kaikki siinä kyydissä pysyneet. Mutta ne, jotka pysyivät, heistä tuli maailmanmestareita ja NHL-pelaajia.
Jotain Jursinovin auktoriteetista kertoo se, kun edellinen valmentaja Jortikka vietiin perinteisesti mestaruuden ratkettua suihkuun uitettavaksi, niin tuskin kenellekään tuli edes mieleen toimia samalla tavoin Jursinovin kohdalla.
Aika oli Jursinovin vuosina toinen kuin nykyisin. Valmentajilla oli iso auktoriteetti. Harvalla Suomessa koskaan valmentaneella valmentajalla on ollut yhtä suurta pelaajien arvostusta kuin mitä oli Jursinovilla. Vaatimustaso oli sen mukainen. Mutta olivat venäläisvalmentajan lähtökohdatkin erinomaiset.
Pelatessaan Moskovan Dinamossa Jursinovin valmentajana oli tiukkaa kuria ylläpitänyt Arkadi Tshernyshov. Tämän Dinamo-luotsin metodit olivat vielä pehmeitä verrattuna maajoukkuevalmentaja, venäläisen jääkiekkoilun oppi-isän Anatoli Tarasovin menetelmiin. Punakoneen legendaarinen pääkäskijä oli suorastaan pelätty henkilö, jonka rajusta mankelista selvisivät vain kaikkein vahvimmat. Yksi heistä oli Vladimir Jursinov.
Jursinov päätyi itsekin Punakoneen valmennusrinkiin kivikasvoisen Viktor Tihonovin aisapariksi. Se oli aitiopaikka oppia lisää kurinalaisesta valmentamisesta. Se oli myös paikka todistaa kerran aitiopaikalta, miten yliopisto-opiskelijoista koottu Yhdysvaltain joukkue rökitti Lake Placidin olympialaisissa vuonna 1980 venäläisen tähtiä vilisevän joukkueen.
Jursinovin tulo valmentajaksi Suomeen ja Tepsiin ei ollut sattumaa. Jursi oli oppinut suomen kielenkin jo aikaisemmilta reissuiltaan. Moskovalainen toimi Tampereen KooVeessa pelaajavalmentajana SM-sarjassa vuosina 1972–1974. Paluu uudestaan Suomeen oli mahdollista, kun kylmä sota oli päättynyt. Neuvostoliiton hajoaminen ja poliittiset mullistukset vaikuttivat myös kansainväliseen urheiluun.
Koska Jortikka ilmoitti siirtyvänsä muualle, TPS joutui etsimään uuden päävalmentajan. TPS:n Hannu Ansas ja Jyrki Santala pakkasivat laukkunsa ja lähtivät paikan päälle Moskovaan tapaamaan Jursinovia. Sopimus syntyi. Mutkien kautta tosin. Neuvostoaika oli vasta päättynyt.
Vaikka Jursi oli kommunistisen Neuvostoliiton kasvatti, hän tiesi arvonsa. Kerrotaan, että Jursinovista tuli SM-liigan siihenastisen historian ylivoimaisesti parhaiten palkattu valmentaja. Mutta olivat meriititkin komeat: yhdeksän maailmanmestaruutta, kolme olympiakultaa, yksi Kanada Cupin voitto sekä kolme Neuvostoliiton mestaruutta Moskovan Dynamon valmentajana.
Entisaikojen TPS-pelaajat kertovat hurjia tarinoita Jursinovin valmennusmetodeista. Meno äityi niin hurjaksi, että nykyisin yksikään kotimainen joukkue ei harjoittele samalla intensiteetillä. Ei ainakaan yhtä paljon metsässä juoksemalla. Vai miltä kuulostaa, kun ennen ja jälkeen jokaista 1,5 tunnin harjoitusta ohjelmassa oli viiden kilometrin lenkki. Joukkue harjoitteli viikolla kaksi kertaa päivässä. 1990-luvulla SM-liiga olikin maailman kovin kiekkosarja NHL:n jälkeen.
Eräs harjoittelumuoto oli rankka käsipallon ja koripallon yhdistelmä, jossa pelivälineenä oli viiden kilon kuntopallo. Se piti kuljettaa maalina toimineeseen traktorinrenkaaseen. Kaksi vastaan kaksi pelattiin, mutta muuten säännöt olivat vapaat. Ilman kiekkovarusteita kun pelattiin, mustelmilta ei voitu välttyä.
Jursinovia kiehtoi nuorten pelaajien kehittäminen. Heidän kohdalla kuri ja metodit olivat vieläkin tiukemmat. Ennen joukkueen yhteisiä aamuharjoituksia, oli nuoriso-osastolle varattu oma tunnin ”vapaaehtoinen” harjoitus, mutta aniharva uskalsi laistaa ylimääräiset treenit. Eipä siihen aikaan ollut vielä Pelaajayhdistystä vaatimassa lakisäätieisiä vapaapäiviä ja kesälomia.
Kerrotaan, miten kerran jääharjoituksissa Jursinovin viheltäessä pilliinsä, yksi innokas pelaajanalku ampui vielä yhden ylimääräisen kiekon. Sanktio kurittomuudesta tuli välittömästi ja nuorukainen sai poistua kesken harjoitusten pukukopin puolelle. Syystäkin kyseinen koltiainen, kakkosvalmentajan oma poika ja tuleva Montreal Canadiensin pitkäaikainen kippari Saku Koivu on todennut Vladimirin Jursinovin olleen hänen peliuransa tärkein valmentaja.
Jursinovin viiden ensimmäisen kauden aikana TPS ylsi joka kerta finaaliin, mutta mestaruuksia tuli vain kaksi. Viimeisellä kaudellaan 1997-1998 venäläinen valmensi joukkueensa runkosarjan parhaaksi, mutta kevät päättyi suureen pettymykseen. TPS putosi jatkossa jo varhaisessa vaiheessa.
Jursin aikana joukkueen runko oli pysynyt melko samana, joten tiukan valmentajan kovat metodit alkoivat olla monelle pelaajalle liikaa. Jursinov olisi itse halunnut jatkaa kuudennenkin kauden jälkeen, mutta seura totesi, jo riittää. Edustusjoukkueen peräsimeen palasi Jortikka. Edessä oli toinen kolmen mestaruuden putki.
