Tullimuseo paljastaa salakuljettajien erikoisimmatkin kikat

UUSIMAA / HELSINKI (Suomenlinna) – Ihmisen mielikuvitus on rajaton. Tämä tulee selväksi, kun ihmettelee Tullimuseon kokoelmiin kuuluvia salakuljettajien omintakeisia ratkaisuja. Esimerkiksi pirtua on yritetty tuoda Suomeen hyytelömäisessä muodossa, valkovenäläisen kemistin ideoimana.

Tai miltä kuulostaa seuravanlainen keino. Pirtulasti voitiin upottaa tarvittaessa veteen. Siihen oli kiinnitetty suolapussi ja korkinpala. Kun suola oli vedessä liuennut, korkki nousi naurun päässä pintaan ja trokarit pääsivät hakemaan arvokkaan lastinsa takaisin turvaan.

Suomenlinnan Tullimuseo sijaitsee hieman syrjässä. Susisaaressa sijaitsevaan museoon kannattaa kuitenkin poiketa, sillä Tullin historiasta kertova näyttely on mielenkiintoinen. Tiloissa on myös vuosittain vaihtuva näyttely. Sisäänpääsy on ilmainen.

Suomella oli oma tullilaitos jo Venäjän vallan aikana. Tulliraja takasi, että tavaraa ei salakuljetettu Suomesta Venäjälle. Vielä 1900-luvun alkuvuosina oli suunnitelma Suomen tullin liittämiseksi osaksi Venäjän tullilaitosta. Suunnitelma haudattiin lopullisesti siinä vaiheessa, kun Suomi itsenäistyi.

Tullimuseo on perustettu jo vuonna 1930, mutta nykyisellä paikallaan se ollut vasta vuodesta 1992. Museon perustamisen aikaan tullitoiminnassa tapahtui suuria muutoksia. Merellä rajavartioiti siirtyi Merivartiolaitokselle. Ulkomaankauppaan tuli uusia säädöksiä. Samoihin aikoihin päättyi myös Tullia suuresti työllistänyt alkoholin kieltolaki.

Suomenlinnan Tullimuseo sijaitsee Hamilton-Polhem-kurtiinissa. Rakennuksella on kalsea menneisyys, sillä siinä sijaitsi aikoinaan linnoituksen vankila. Tänne sijoitettiin muun muassa 1850-luvulla Suomen vaarallsien sarjamurhaajan erityisselli. Rakennus kuului myös vuoden 1918 jälkeiseen Suomenlinnan punavankien vankilana.

Tulliverotus on Suomelle merkittävä tulonlähde. Tullimaksujen ohella Tulli on kantanut muitakin veroja. Yksi vanhimmista on tupakkavero. Kiistellyin lienee autovero. Moni muistaa vielä, miten pelikortitkin olivat leimaverollisia. Tulli tuottaa noin kolmanneksen valtion verotuloista.

Tullimuseo kertoo myös, miten Tulli huolehtii suomalaisten kuluttajasuojasta. Maahan tulevien tuotteiden tuoteturvallisuuden tutkiminen on yksi Tullin tehtävistä. Laboratoriossa tutkitaan aineiden koostumuksia. Suomeen yritetään tuoda kansainvälisten tuotemerkeistä tehtyjä väärennöksiä. Tulli tehtävän on ottaa haltuunsa havaitsemansa tuoteväärennökset.

TULLIMUSEO

Osoite: Suomenlinna B 20 D, Helsinki.

KARTTA

Lue lisää

ETUSIVU

SISÄLLYSLUETTELO

Yhteistyössä

Suomi on täynnä toinen toistaan kiehtovampia tutustumiskohteita.
Salatut Museot on vieraillut lukemattomissa kotimaisissa museoissa, suurissa ja pienissä. Ja lisää kertyy. Monet ovat piilossa pölyisten teiden päässä, mutta osa löytyy ihan nurkan takaa. Tämän sivuston avulla niiden löytäminen on helpompaa.