Valikko Sulje

Turkulaisen salibandyn värikäs historia (osa 1) – Antti Vääri muistelee

TBS, Gremlins, Hepojoen Dynamo, Functio Laesa, Penalty Boys, TKR, Hansa Devils…Antti Vääri nähnyt ja kokenut aitiopaikalta turkulaisen salibandyn kehityksen. Hän oli paikalla, kun Turkuun avattiin ensimmäinen salibandyhalli.

TBS, Gremlins, Hepojoen Dynamo, Functio Laesa, Penalty Boys, TKR…Olihan niitä lukematon määrä. Yhteistä näille kaikille oli uusi trendilaji salibandy, joka kolmisenkymmentä vuotta sitten vakiintui Turkuun.

Sähly tuli Suomeen Ruotsista jo 1970-luvulla. Opiskelumaailmasta laji levisi nopeaan tahtiin koko maahan ja etenkin koulujen liikuntatunneille. Monet seurakunnatkin innostuivat uudesta lajista järjestäen suosituksi tulleita sählykerhoja.

Sählystä jalostui nopeasti salibandy. Suomen Salibandyliitto perustettiin vuonna 1985. Sitä ennen salipallolle piti kehittää iskevä nimi. Lajin pioneeri Pekka Mukkala päätti, että ”salibandy” on sopiva kansainvälinen nimi.

Turussa salibandy lähti kasvuun 1990-luvun alkuvuosina. Ensimmäiset pelit oli pelattu yliopistonmäellä Iskerin pienessä salissa. Sieltä laji levisi nopeasti huolimatta, että täysimittaisista kentistä kaukaloineen oli puutetta.

Eräs salibandyn pioneeri Turun alueella, Antti Vääri, ei suuremmin esittelyjä kaipaa. Silloinen nuorimies tarttui oikeaan salibandymailaan ensimmäisten joukossa.

– Olin Urheilu-Hansassa töissä ja sinne tuli ensimmäiset salibandymailat myyntiin syksyllä 1991. Prostickeja, varreltaan valkoisia, missä oli vihreä tai pinkki lapa. Sähly oli tullut minulle tutuksi muun muassa jo yläasteella, kun liikunnanopettaja Veijo Wahlsten pyöritti luokkien välisiä sählyturnauksia. Innostuimme työpaikallani lajista ja pian varattiin ensimmäiset salivuorot. Suhteilla ja Liedon Parman avustuksella pääsimme Liedon urheilutalolle pelaamaan lepakkovuoroilla. Myöhemmin saimme vuoron Ilmaristen koululta. Koko ajan tuli lisää porukkaa.

Turussa ei ollut 1990-luvun alussa ainuttakaan kunnon salibandykenttää, kunnes Itäiselle Rantakadulle Wärtsilän entiseen teollisuushalliin sellainen ilmestyi. Moni muistaa Janne Roinisen ja Janne Ahon pyörittämän Sipihallin. Molemmat olivat XL-nimisen joukkueen puuhamiehiä.

Aleksi Randell, silloinen urheilukaupan myyjä, keksi meille nimen Hansa Devils. Ilmoittauduimme mukaan Sipisarjaan. Joukkueessamme oli hyviä pelimiehiä. Hansa Devilsin nimellä pelasimme vain hallisarjaa, ei liiton sarjoja. Kun toiminta päättyi Sipihallissa, siirryimme Raunistulan Salibandy Centeriin vuonna 1994.

Sipihalli poikkesi koulujen perinteisistä saleista, koska siellä oli mattopinta. Hallista tuli nopeasti suosittu, sillä salibandyn harrastajat huomasivat, miten matto on parempi kuin parketti. Pelaaminen oikeassa kaukalossakin oli uutta.

– Parketti kelpasi aluksi hyvin, kun ei oikein ollut tietoa paremmastakaan alustasta. Mutta olihan sen aikainen pelaaminenkin ihan erinäköistä kuin tänä päivänä.

Monet kaveriporukat innostuivat lajista siinä määrin, että halusivat perustaa oman seuran. Osalle riitti osallistuminen harrastesarjoihin, joista legendaarisin oli Turun Salibandy Centerin hallisarja. Ne joukkueet, jotka halusivat pelata Salibandyliiton alaisia sarjoja, perustivat virallisia yhdistyksiä.

Elettiin aikaa, kun joukkueen nimen keksimisessä käytettiin hulvatonta mielikuvitusta. Jos ehdotettu nimi meni läpi yhdistysrekisteristä, se kelpasi myös Salibandyliitolle. Moni seura turvautui englanninkieliseen ilmaisuun. Kun lajin oma identiteetti oli vielä vaatimaton, saatiin uskottavuutta käyttämällä esimerkiksi NHL:stä tai NBA:sta johdettuja nimiä. Lopputuloksena oli usein erikoisia nimihirviöitä. Esimerkiksi vehmaalainen UHV Bulls yhdisti nimensä koripallomaailmasta (Bulls) ja ruotsin kielestä Unihockey Vehmaa (UHV).

Osa niistä seuroista, jotka hamusivat päästä toiminnassaan eteenpäin, ymmärsivät vaihtaa myöhemmin nimensä parempaan kuosiin. Esimerkiksi Ciders vaihtui Wirmoksi. Sen sijaan Wankers siittiöllä koristetulla logollaan on yhä olemassa.

– Hansa Devils oli sen verran hyvä joukkue, että halusimme päästä pelaamaan virallisia liiton pelejä. Samanaikaisesti muutama turkulainen joukkue liittyi perusteilla olleeseen TPS Salibandyyn. Meitäkin pyydettiin, mutta se vaihtoehto ei kiinnostanut. Mika Tunturi pyöritti Mikaelin seurakunnan harrastejoukkuetta, Revolution Team. Syntyi ajatus yhdistää Hansa Devils ja Revolution Team. Ensimmäisessä hallituksen kokouksessa hyväksyttiin nimi FBC Turku. Piti aloittaa kahdella joukkueella, mutta joukkueita tuli nopeasti lisää.

Salibandy Centerin perustivat parivaljakko Jani Rantanen ja Peter Eriksson.

– Rantanen oli SM-sarjassa pelanneen TuNMKY:n naisten salibandyjoukkueen päävalmentaja. Seurassa oli myös poikajuniorijoukkueita. Myöhemmin Namikan naiset siirtyivät FBC Turkuun ja osa poikajunnuista meni Tepsiin. Näin Namikan salibandytoiminta Turussa päättyi kokonaan. Ehkä seurassa todettiin, miten vaaraton, mutta trendikäs pikkuveli kasvaakin nopeasti isommaksi.

Rantasen ja Erikssonin ylläpitämä Virusmäentien salibandyhalli tuli tarpeeseen. Salibandyn suosio kasvoi kovaa vauhtia. Hallin kolme kenttää olivat kovassa käytössä. Muutamassa vuodessa halli ajautui kuitenkin talousvaikeuksiin.

Luukkosen Heikki osti konkurssipesästä kaikki kaukalot ja myi ne eteenpäin. Luukkonen omisti hetken ajan Turun kaikki salibandykaukalot. Muistan, kun kävimme purkamassa kaukalot kesken Janne Tähkän salibandyleirin.

Salibandy Centerin lopettaminen aiheutti heti salipulan.

– TPS pelasi Nunnavuoren ahtaassa salissa. FBC Turku siirtyi vuodeksi Naantaliin.

Tauon jälkeen TPS Salibandy alkoi hallinnoimaan Virusmäentien hallia. Käytännössä vuonna 1999 perustettu Turun Pallosalit Oy vastasi toiminnasta. Muutaman vuoden jälkeen osakeyhtiöltä loppuivat rahat ja Turun Pallosalit ajautui konkurssiin. Sen jälkeen kaarinalainen Kilosport Oy jatkoi hallin toimintaa, mutta ei saanut sitä kannattavaksi. Paremmin ei mennyt seuraavallakaan yrittäjällä, Toni Järveläisellä. Nykyisin hallin nimi on Salibandy Areena ja sen toiminnasta vastaa FBC Turku.

– Olimme seurana pakkoraossa. FBC Turku oli kasvanut niin suureksi, että kentistä alkoi olla pulaa.

Kysytään vielä ”Petsku” Erikssonilta, mistä syntyi idea salibandyhallin perustamiselle.

–  Itse olin Raision kauppaoppilaitoksessa (92-94). Rantasen Jani oli miettinyt hallia jo pitkään. Jani kävi viheltämässä meidän kauppisten pelejä ja syksyllä 1993 kyseli, olisinko kiinnostunut lähtemään hänen kanssaan yhteiseen salibandyhalliyritykseen. Sinänsä hauskaa, koska olin ajatellut lähteä yrittäjäksi (Kesport kauppias), mutta muutamien iltojen ja laskelmien jälkeen päädyin tähän osuudella 50-50.

Oliko siihen aikaan muita sopivia kiinteistöjä tarjolla?

– Jani oli tutkaillut valmiiksi halleja ja sellaisia missä ei olisi välitolppia tai muita esteitä. Ei ollut lähistöllä yhtäkään. Yhden ja kahden kentän hallia emme olisi halunneet.

Millaisia etukäteen vaikeasti arvioitavia ongelmia tuli eteen?

– Epävarmuus ylipäätään saadaanko pelaajia. Iso tila maksaa ison vuokran ja sähkö sekä vesi + vakuutusmaksut olivat suuria. Koko yhtiö perustettiin velkarahalla ja halusimme tietenkin myös ne kuoletettua, ja lisäksi myös elämiseen tarvittiin rahaa.

Oliko talousvaikeuksien taustalla yksinkertaisesti se, että hallia on vaikea saada kannattavaksi?

– Laji oli niin nuori, ettei lajitreenaaminen ollut kuin kahdeksan kuukautta. Eli neljä kuukautta halli oli käytännössä tyhjänä. Lisäksi ymmärrettävästi päivävuorot olivat vähissä, sillä laji oli uusi. Kaupunki ei lähtenyt mitenkään mukaan. Mielestäni hintataso salivuoroille oli kuitenkin oikea, eli sitä emme olisi voineet korottaa.

Turun Salibandy Center, nykyinen Salibandy Areena, avattiin elokuussa 1994. Raunistulassa sijaitsevalla hallilla on ollut merkittävä asema turkulaisessa salibandyssä. Liki kolmekymmentä vuotta myöhemmin pelit jatkuvat yhä samassa paikassa.

ETUSIVU