Turkulaisen salibandyn värikäs historia – poika Jarno Johansson peri pelimiehen geenit isä Kari Johanssonilta

– Joo, mutta salibandy oli siihen aikaan ihan eri laji. Harrastin kilpailumielessä muitakin lajeja ja olinhan pelannut koko ikäni eri mailapelejä.

Näin vaatimattomasti toteaa Jarno Johansson erikoisesta saavutuksestaan. Hän nousi nopeasti alasarjoista salibandyn liigapelaajaksi ja ylsi jopa maajoukkueen porteille. Eletään 1990-lukua, kun salibandyn suosio lähti voimakkaaseen kasvuun.

Urheilulliset saavutukset eivät yllätä, kun tietää Jarnon liikunnalliset taustat ja perityt geenit. Jos poika Johansson on ollut salibandyn turkulaisia lajipioneereja, on isä Kari Johansson ollut eräs suomalaisen jääkiekon uranuurtajista. TuTon ja TPS:n pitkäaikainen hyökkääjä oli urallaan SM-sarjan parhaita maalintekijöitä. Kari Johansson edusti Suomea 1960-luvulla kahdesti MM-kisoissa, Wienissä ja Tukholmassa sekä kerran olympialaisissa, Grenoblessa.

Kari kuului siihen tutolaisten ryhmään, joka syksyllä 1975 siirtyi Turun Palloseuraan. Fuusiojoukkue juhli kauden päätteeksi Suomen mestaruutta. Isä Johanssonin peliura päättyi vuonna 1984, mutta hän jatkoi vielä sen jälkeen valmennustehtävissä. Johansson pelasi pääsarjatasolla yhteensä 361 ottelua, joissa syntyi lähes yhtä monta tehopistettä. Suomen mestaruuden lisäksi hän saavutti yhden SM-hopean ja kolme SM-pronssia. Tilastoihin ikuistettiin 57 maaottelua.

Meriittiensä ansiosta Johanssonin pelipaita, numero 16, on ripustettu Kupittaan jäähallin katto-orsille. Taannoin Tuton 70-vuotisjuhlaottelun yhteydessä ”Jonnin” pelipaita ilmestyi Urpo Ylösen ja Seppo Lindströmin paidan viereen.

– Pikkupoikana isän peliuran aikana tuli paljon pyörittyä halleilla, mutta isä ei missään vaiheessa työntänyt minua minkään erityisen lajin pariin. Hän ei ole myöskään koskaan valmentanut minua. Jääkiekkoa pelasin muutaman vuoden, mutta koska aloitin sen myöhemmin kuin muut, tunsin jääväni vähän jalkoihin.

Jarnon lajiksi valikoitui jalkapallo. Myös sitä oma isä oli pelannut nuoruudessaan Turun Tovereissa.

– Olen pelannut koko lapsuuteni ja nuoruuteni jalkapalloa. Hannuniitun nappuloista aloitin. Nappulaliigasta siirryin ensin TuToon ja vuonna 1988, kun olin B-juniori-ikäinen, Timo Sinkkonen pyysi minua mukaan Turun Palloseuraan. Kasassa oli tasokas ikäryhmä, sillä joukkueessa pelasivat muun muassa Petteri Nummelin, Jasse Jalonen, Petteri Viljanen ja Olli Kangaslahti. Voitimme B-junioreiden Suomen mestaruuden.

Ylioppilasvuonna Aurajoen urheilupainotteisessa lukiossa Jarnon jalkapallon harrastaminen jäi vähemmälle. Tavoitteellinen opiskelu oli etusijalla. Liikuntatunneilla uusi trendilaji, sähly, tuli entistä tutummaksi.

– Liikunnanopettajamme Hannu Rautala antoi meidän oppilaiden pelata, mitä halusimme. Niinpä pelasimme siihen aikaan paljon sählyä.

Sähly oli vankistanut asemaansa suosittuna lajina myös yliopistomaailmassa. Salibandy jalostui nopeasti sählystä omaksi lajikseen. Suomen Salibandyliitto perustettiin vuonna 1985. Muutamaa vuotta myöhemmin Åbo Akademin opiskelijavetoinen Idrottsklubben Academia, IKA, oli ensimmäinen turkulainen Salibandyliiton sarjoihin osallistunut seura.

– Armeijan jälkeen syksyllä 1993 aloitin opiskelut lääketieteellisessä. Innostuin myös salibandystä ja liityin raisiolaiseen SCR-nimiseen seuraan. Se oli lähinnä jalkapalloseura, mutta valmentajamme Kari Kannisto ilmoitti yhden joukkueen salibandyn nelosdivariin. Se taisi olla kaudella 1993-1994 alin sarjataso.

Koska Idrottsklubben Academia oli yliopiston alainen, joukkueen pelaajat halusivat perustaa oikean salibandyseuran. Sen nimeksi tuli IKA SBS, Ikään Kuin Akateeminen Salibandyseura. Joukkue aloitti 2. divisioonasta syksyllä 1989, mutta nousi ensin 1. divisioonaan ja lopulta ensimmäisenä turkulaisena joukkueena Salibandyliigaan keväällä 1994.

– Keväällä 1994 olin pelaamassa yliopiston sählysarjaa Iskerissä. Salibandyn turkulainen pioneeri Janne Aho oli silloin paikalla ja hän pyysi minua mukaan IKA:aan. Joukkuehan oli samaisena keväänä noussut Salibandyliigaan.

Näin synnynnäinen pelimies ja maalintekijä Johansson nousi alasarjoista suoraan pääsarjatason liigapelaajaksi – eikä pelkästään kolmosketjun täytemieheksi, vaan heti joukkueen parhaimmaksi pisteidentekijäksi. Maaleja syntyi ensimmäisellä liigakaudella lähes maali per ottelu. Taito tehdä maaleja oli ilmiselvästi periytynyt isältä pojalle.

Laidalla pelanneen lahjakkaan turkulaisen taidot noteerattiin laajemminkin.

– Pääsin näyttämään taitojani viikonlopun ajaksi maajoukkueleirille. Minua ei kuitenkaan valittu. Olisihan se ollut katastrofi, jos minut olisi valittu vuoden pelaamisen jälkeen maajoukkueeseen.

IKA SBS:n tarina tuli päätökseen joukkueen tippuessa heti ensimmäisen liigakauden jälkeen pääsarjatasolta.

– IKA:ssa oli ihan hyviä pelaajia, mutta rinkimme oli liian pieni. Jos joku loukkaantui, meillä ei ollut laittaa uutta tilalle. IKA:n tarinan päättyessä jatkoin TPS:ssä. Pelaaminen sopi mainiosti vastapainona opiskelulle.

Kesällä 1995 kolme seuraa, IKA SBS, XL ja Team Bundys yhdistyivät TPS Salibandyksi. Kolmen seuran yhdistäminen osoittautui kuitenkin ennakoitua vaikeammaksi. Eri seurojen parhaat pelaajat muodostivat TPS Salibandyn ykkösjoukkueen. Todellisuudessa joukkueen sisälle muodostui kolme erillistä kuppikuntaa.

– Olimme toistemme kilpailijoita samassa joukkueessa. Se ei ollut tervettä. Joukkue olisi pitänyt viedä ensin jonnekin metsään yhdessä ”painimaan”, luomaan joukkuehenkeä.

IKA:n sarjapaikan perinyt TPS Salibandy putosi heti sarjaporrasta alemmaksi 2. divisioonaan.

TPS nousi nopeasti takaisin 1. divisioonaan, mutta pääsy liigatasolle osoittautui mahdottomaksi. Johansson jatkoi pistetehtailujaan ollen ensimmäinen tepsiläinen, joka rikkoi sadan pisteen rajan. Lääketieteen opiskelut etenivät siihen tahtiin, että se muutti myös Johanssonin peliurasuunnitelmia.

– Valmistuin lääkäriksi ja sain töitä Raumalta. Jaksoin vielä syksyn 1999 reissata Rauman ja Turun väliä, eli jatkoin pelaamista TPS:n divarijoukkueessa. SBS Porin liigavalmentaja Jari Vahtera oli pyytänyt minua jo useamman kerran Poriin. Siirto sinne tapahtui lopulta luontaisesti, sillä saimme molemmat, puolisoni ja minä, töitä Porista.

Johansson pelasi kevään 2000 SBS Porin liigajoukkueessa. Kausi päättyi jälleen putoamiseen. Jarnon pelit olivat sujuneet kuitenkin hyvin, sillä kevään otteluissa syntyi vielä kuusi maalia.

– Seuraavalla kaudella pelasin SBS Porin kakkosjoukkueessa, mutta kauden 2000-2001 jälkeen työkuvioiden ja pelaamisen yhdistäminen kävi liian vaikeaksi. Oli helppo tehdä lopettamispäätös, kun perheeseen syntyi samanaikaisesti esikoinenkin.

Urheilu ei ole jäänyt liikunnallisessa perheessä. Johanssonin kolme poikaa on ohjattu urheilun pariin. Isä on ollut mukana muun muassa TPS:n kortteliliigan vetäjänä.

Jälkipolvi tiedostaa isän ja isoisän saavutukset urheilussa, mutta poikia ihmetyttää eräs tilastoihin merkattu yksityiskohta. Molemmilla herrasmiespelaajilla jäähyjen määrä on hämmästyttävän pieni. Isä Jarnon kohdalle on merkitty kuudessa vuodessa yhteensä vain kymmenen jäähyminuuttia. Perheen pojan toteamus, ethän sä iskä ole saanut siellä mitään aikaiseksi, vaatii selityksen.

– Se on luonnekysymys. Pappa sekä minä olimme taitopelaajia. Kiekko tai pallo otettiin pois vastustajalta näppäryydellä ja juonikkuudella.

Poika Johansson valitsi lajikseen salibandyn. Isä Johansson muistetaan jääkiekosta. Kuva: Anssi Koskinen, Tuto Hockeyn arkisto
Kari Johanssonin pelipaita on nostettu Kupittaan jäähallin kattoon.
IKA SBS oli Turun ensimmäinen salibandyn liigaseura. Pelaajat kokoontuivat muistelemaan vuosikymmeniä sitten saavutettua liigapaikkaa. Jarno Johansson on eturivissä oikealla. Kuva: Anssi Koskinen

ETUSIVU

Yhteistyössä

Jälkipeli kurkistaa kulissien taakse.
Nostaa esiin urheilun arjen sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, jotka harvemmin saavat julkisuutta. Yli lajirajojen. Herkullisimmatkaan tarinat eivät katoa, vaan löytyvät Jälkipeli-sivuilta. Kerro oma ehdotuksesi, niin Jälkipeli tulee paikalle!