Mikko Hyyrynen lopetti oman peliuransa 40-vuotiaana syksyllä 2017 (vas. kuva). Harrastusmielessä pelit jatkuvat yhä ikämiessarjassa (oik. kuva Tiina Pirilä). Kuten näkyy, vaikka kuvien välillä on eroa jo muutama vuosi, ei kaveri ole muuttunut miksikään.
Tämä on nähty ennenkin. Kulmalippu saa kyytiä, kun TPS:n Mikko Hyyrynen tuulettaa tekemänsä maalin merkiksi. Tällä kertaa edellisestä persoonallisesta tuuletuksesta on mennyt jo tovi, nimittäin Hyyrynen lopetti peliuransa muutama vuosi sitten. Lopetus oli sitäkin komeampi, sillä syksyllä 2017 TPS varmisti nousunsa takaisin liigatasolle.
Nyt oli kyse Palloliiton organisoimasta Regions’ Roots Cupista, joka on tarkoitettu Vitosessa ja sitä alempana pelaaville joukkueille. TPS M35 juhli Cup-voittoa Helsingin Olympiastadionilla. Erityistä oli se, kun Hyyrynen lopetti uransa vasta 40-vuotiaana, niin nyt hän pelasi nuorempien 35-vuotiaiden ikämiesjoukkueessa. Viimeksi Hyyrynen on pelannut Olympiastadionilla 1990-luvun lopulla Lappeenrannan Rakuunoiden paidassa Suomen Cupin pikkufinaalissa.
Tuliko tuttu tuuletus spontaanisesti?
– Olihan siinä vanhan muistelua. Tuohon paikkaan se tuuletus olikin pakko tehdä. Siinähän on samalla se juju, kun johtoasemassa voit pelata aikaa tuulettamalla kulmalipulla mahdollisimman kaukana keskiympyrästä. Tosissaan pelattiin cupvoitosta, kertoo Mikko Hyyrynen hymyssä suin.
Lappeenrannassa jalkapallon opit saanut Hyyrynen on edustanut raitapaitoja useiden vuosien ajan, ensimmäisen kerran jo 2000-luvun alkuvuosina. Silloinkin hän oli nostamassa turkulaisia pääsarjaan. Toisen kerran Hyyrynen siirtyi Tepsiin kaudella 2012.
Kun peliura tuli päätökseen Turun Palloseurassa, Hyyrynen ei pudonnut tyhjän päälle. Pelaamisen ohella hän oli hoitanut uranjälkeiset suunnitelmansa kuntoon. Hyyrynen on opiskellut ammattivalmentajan UEFA A tutkinnon ja toiminut TPS:ssa monissa eri valmennustehtävissä.
Viimeisin tehtävä oli TPS Juniorijalkapallo ry:n valmennuspäällikkö. Se jäi kuitenkin toistaiseksi viimeiseksi, sillä seura yllättäen ilmoitti, että Hyyrysen ensi vuoden optiota ei käytetä. Itse asiassa työsuhde ja kuusitoista vuotta kestänyt tepsiläisyys päättyi ennen aikaisesti.
Kuinka paljon harmitti, kun sait tiedon töiden päättymisestä ja mitä ajattelet nyt?
– Harmitti silloin kovasti ja harmittaa nyt yhtä paljon. Jo kesällä huomasin, että valmennuspäällikön työni ei tule seurassa jatkumaan. Toimenkuva olikin jo muokkaantunut viime vuosien aikana huippuvaiheen osalta. Onhan se surullista, kun jouduin aistimaan sen rivien välistä. Olisin toivonut, että asioista olisi puhuttu suoraan ja rehellisesti. Niiden, jotka tekevät päätöksiä, olisin toivonut päätöksille myös perusteluja. Tosin nyt jälkikäteen voin todeta, että en olisi voinut muutenkaan jatkaa samalla toimenkuvalla samoissa olosuhteissa. Mutta ei minulle seuran puolesta tarjottu muutakaan tehtävää.
Hyyryseltä työ jäi kesken.
– Olin vajaa kolme vuotta valmennuspäällikkönä, mutta käytännössä vain alle 15-vuotiaiden valmennuspäällikkönä. En päässyt vaikuttamaan niin sanotussa huippuvaiheessa. Ja matkan varrella oli paljon asioita, jotka olivat minusta täysin riippumattomia. Sen verran haluan puolustautua, kun puhutaan esimerkiksi pelaajakehityksestä edustusjoukkueen suuntaan. Aina löytyy ulkopuolelta huutelijoita, kenellä ei lopulta ole mitään tietämystä asiassa.
Entisaikoina pelaaja siirtyi sujuvasti junioripolkua pitkin nuoremmista ikäluokista vanhempiin. Parhaimmat siirtyivät lopulta seuran edustusjoukkueeseen. Nyt seuroissa on iso määrä erilaisia vakansseja ja titteleitä. On toiminnanjohtajaa, valmennuspäällikköä, talenttivalmentajaa, akatemiavalmentajaa, juniorivalmennuspäällikköä jne. Ulkopuoliselle nykyiset seuraorganisaatiot ja niiden tehtävät kuulostavat vierailta.
Onko ”päälliköitä” jo liikaa eli tarvitaanko heitä oikeasti kaikkia?
– Jos on kyse ammattimaisesta huippuorganisaatiosta, niin kyllä tarvitaan. Tietysti olisi tärkeää, että ”päälliköt” myös valmentavat. Nykyisin iso osa edellä mainituista toimii TPS:ssa OTO-periaatteella, ei siis päätoimisina. Esimerkiksi Ilveksessä, jolla on Tampereen alueella juniorijalkapallossa monopoliasema, on alle 15-vuotiaiden valmennuspäällikkö ja kahden vuoden välein ikäluokkavastaavat, joilla on omat useammasta valmentajasta koostuvat OTO-valmennustiimit. Ja esimerkiksi Hongassa on yli 30 päätoimista valmentajaa. Valmentajien kokonaismäärä tietysti riippuu junioripelaajien yhteismäärästä.
Turkuun on tullut vuosien saatossa juniorisarjoissa useita SM-mitaleita. Toisin on nyt.
Miksi SM-sarjoissa turkulaisjunioreiden menestys on tyrehtynyt?
– Pääkaupunkiseudulla pelaajamassa on paljon suurempi ja se määrä kasvaa koko ajan. Juniorijalkapallon pyörittäminen on muuttunut ammattimaisemmaksi. Niinpä pelaajat saavat entistä laadukkaampaa valmennusta. Turun alueen ongelma on huomattavasti pienempi pelaajamäärä ja se on jakautunut useampaan ”koriin”.
– Kilpailussa sinällään ei ole mitään pahaa, mutta parhaat pelaajat eivät ohjaudu välttämättä samaan paikkaan. Turussa seurojen toiminta on laadukasta, mutta muualla toimitaan vähintään yhtä laadukkaasti. Tosiasia on, että me lännessä tulemme perässä. Kun puhutaan kokonaisuudesta, niin idässä ja pohjoisessa tullaan vielä enemmän perässä.
TPS:n pelatessa Ykkösessä oman seuran kasvatin on haastetta nousta seuran edustusjoukkueeseen. Veikkausliigan FC Interissä haaste on vieläkin kovempi.
Mihin katoavat turkulaiset lupaavat pelimiehet?
– Pitää olla hieman ”hullu”, että jaksaa treenata eikä antaa periksi. Kovan työn tekeminen on kuitenkin kaikkein ratkaisevinta. Moni talentti on mennyt hukkaan, kun ei ole ollut valmis tekemään riittävästi duunia. Myös, jos ei itse näe seurassa selvää etenemismahdollisuutta, valitsee helposti jonkin toisen tien. Tässä varmasti molempien seurojen, TPS:n ja Interin, olisi syytä katsoa peiliin.
Pelaajan innosta sitoutua ammattimaiseen harjoitteluun, on kyse myös seurojen tarjoamasta mahdollisuudesta.
– On helppo huudella, miksi pelaaja ei halua sitoutua riittävästi ja harjoitella ammattimaisesti. Pitää myös kysyä, ovatko seurat luoneet sellaisen ympäristön, että se olisi ylipäätään mahdollista.
Ja lopuksi se kaikkein tärkein kysymys. Pesti Palloseurassa päättyi kohdallasi hieman ennen aikaisesti, vaikka palkka juoksee vielä marraskuun loppuun asti.
Mitkä ovat jatkosuunnitelmasi?
– Elämä on kuljettanut minua. En edes aikoinaan suunnitellut, että minusta tulisi Veikkausliigapelaaja. Olen saanut tehdä sitä, mistä olen tykännyt. Kaikki on kuitenkin aina laitettu sata prosenttisesti siihen, mitä olen tehnyt. Sen tiedän, että haluan olla jatkossakin liikunta-alalla. Taskussani on muun muassa liikunnanneuvojan tutkinto ja ammattivalmentajatutkinto, joten itselläni on pätevyys tehdä erilaisia töitä liikunnan alalla. Jalkapallo olisi kuitenkin jatkossakin ykkösvaihtoehto. Parasta olisi motivoituneiden nuorten pelaajien kehittäminen. Osaan myös sopeutua ympäristöön, missä tavoite ei ole olla niin ammattimainen, esimerkiksi lasten valmentaminen.
