VARSINAIS-SUOMI / TURKU – Jokaisessa eurooppalaisessa kaupungissa oli aikoinaan vakituinen teloituspaikka. Se sijaitsi yleensä kaupungin ulkopuolella, usein kukkulan laella. Sopiva paikka oli vilkkaan kulkuväylän varrella, jonne kuolemaan tuomittujen tuulessa huojuvat ruumiit näkyivät hyvin.
Kaupunkiin tulevalle matkamiehelle näky ja lahoavien ruumiiden tuoksu olivat oiva todiste, siitä että seudulla ylläpidetään järjestystä.
Turun hirttopaikka oli keskiaikaisen kaupungin laidalla, Kerttulinkadun ja Kaarinankadun risteyksessä, nykyisen Kerttulimäen päällä. Siihen aikaan paikkaa kutsuttiin Hirttopuumäeksi. Se oli käytössä 1600-luvulle asti. 1800-luvulla kuolemantuomiot muuttuivat Siperiaan karkotuksiksi.
Myös Suurtorilla Raatihuoneen edessä toimeenpantiin teloituksia miekalla tai kirveellä, etenkin jos kysymyksessä oli tärkeämpi henkilö. Koska Turku oli provinssikaupunki, kuljetettiin merkkihenkilöt Tukholmaan telotettaviksi.
Teloitus vaati vankkaa ammattitaitoa ja monipuolista osaamista, vaikka ei työtä arvostettukaan. Osaavista pyöveleistä oli puutetta, sillä ammatti oli yhteiskunnan alimmalla oksalla. Ammattiin päädyttiin usein olosuhteiden pakosta, vaikka tiedossa oli ankea elämä yhteiskunnan sylkykuppina.
Halveksinnasta huolimatta työn tärkeys ymmärrettiin.
Tehtävään kelpasi vain kristitty kansalainen, mutta sitä ei katsottu sopivaksi ammatiksi kirkonmiehille tai naisille. Pyövelin tuli olla tehtävässään taitava. Vaikka esimerkiksi kuuluisuuden mestaus saattoi olla suuri spektaakkeli, oli teloitus normaalisti mahdollisimman yksinkertainen tapahtuma. Improvisaatio oli kielletty ja sovittuja menettelytapoja oli noudatettava.
Useimmat pyövelit olivat keskiajan pätkätyöläisiä. Jokaisesta tehtävästä maksettiin erikseen. Pienen palkan takia monilla pyöveleillä oli sivutoimia, joita muut eivät suostuneet tekemään. Näitä olivat muun muassa yleisten käymälöiden ja katujen puhdistaminen, eläinraatojen hautaaminen ja kulkukoirien lopettaminen.
Pyövelin avustajina saatettiin käyttää teurastajia, koska katsottiin että heillä oli ammattinsa puolesta siihen edellytyksiä ja teurastajan ammatti oli jo muutenkin ala-arvoinen. Myös perheenjäsenet, usein vaimokin saattoivat avustaa teloituksissa. Käytännössä harva nainen suostui elämään aviossa kauhistuttavana pidetyn olennon kanssa.
Kukaan ei halunnut naapurikseen pyöveliä, ei edes hautausmaalla. Jo pelkästään pyöveliin koskettamista vältettiin. Hän sai istua yksin kapakassa omassa pöydässään, mikäli yleensä pääsi sisälle. Kirkossakin pyövelille varattiin paikka takarivistä. Mestaajan asunto oli tavallisesti kaupungin laidalla, usein lähellä mestauspaikkaa.
Pyövelillä oli kaksi tärkeää tehtävää: kuolemanrangaistuksen täytäntöönpano ja ruumiinrangaistuksen toteuttaminen. Mestausmenetelmien kehittelyssä on ihmisillä riittänyt mielikuvitusta. Yleisin on ollut hirttäminen, joka syrjäytti ristiinnaulitsemisen.
Kirves ja mestauspölkky-yhdistelmä kuului roskaväen teloittaminen. Paremmalle väelle, kuten aatelisille, kunniakkaampi tapa oli pään irti lyöminen miekalla.
Kovimpia rangaistuksia olivat elävältä nylkeminen, sisäelimien repiminen tai neljällä hevosella kappaleiksi repiminen. Siellä missä oli vettä lähettyvillä, mestattiin hukuttamalla. Kerettiläiset poltettiin roviolla, koska samalla koko yhteisö vapautui tulella harhaoppisuuden saastasta. Naiset mieluummin haudattiin elävältä kuin hirtettiin.
Lähde: Keskiajan pyövelit, Hannele Klemettilä, FT
Hirsipuumäen muistomerkin on suunnitellut Esko Hillilä. 1990-luvun alussa paljastetun muistomerkin laatassa on teksti, jossa kerrotaan mäen olleen kaupungin teloituspaikka keskiajalta 1700-luvun loppuun. Vieressä sijaitsee Kerttulin lukio.
HIRTTOPUUMÄKI
Osoite: Kerttulinmäki, Kerttulinkadun ja Kaarinankadun risteyksessä, Turku.
Kerttulin lukio.
