Tuttu, mutta niin tuntematon Elba – saaren kuuluisin asukas oli Napoleon Bonaparte

Portoferraio.

Isola d’Elba, kertoo moottoritie Via Aurelian tievarsiopaste. Hmm…eikös se ole saari, jossa Napoleon Bonaparte oli karkotettuna. Autoni nokka on kohti Milanoa, mutta uteliaisuuteni herää. Tunnin kuluttua istun laivassa, joka vie minut Elban saarelle. Suunnittelemani pikavisiitti muuttuu viiden päivän mielenkiintoiseksi tutkimusretkeksi.

Elba on kaikille tuttu koulun historian tunneilta, mutta muuten Italian kolmanneksi suurin saari on jäänyt tuntemattomaksi. Suomalaiset matkanjärjestäjät eivät järjestäjä matkoja Elballe. Autolla liikkuville Elba on helppo kohde: laivoja kulkee mantereen ja saaren välillä tiuhaan.

Vain tunnin laivamatkan päässä

Ajan Piombinon satamaan seuraamalla opasteita Porto ja Biglietti. Satamaterminaalissa on turistitoimisto. Saan perusinfon Elban saaresta sekä tiedon, miten päästä autolla perille. Laivayrittäjiä on parikin, mutta hinnat ovat molemmilla melko samoja. Vuoroja kulkee Useita päivässä. Matka kestää vain tunnin.

Ostan yhdensuuntaisen lipun Moby Line -varustamon lippuluukulta. Hinta määräytyy viikonpäivän mukaan, sunnuntaisin paluulähdöt takaisin mantereelle ovat kalleimmat. Elban saari näkyy mantereelle, onhan matkaa vain noin kymmenen kilometriä.

Kartasta katsottuna Elba muistuttaa rosoista kalaa uimassa avomerelle, 18 kilometriä leveä pyrstö sojottaa kohti mannerta. Saarella on pituutta vain 27 kilometriä. Silti se on Toscanan rannikon suurin saari. Muut ovat Gorgona, Capraia, Pianosa, Montecristo, Giglio ja Giannutri. Yhdessä nämä muodostavat kansallispuiston, Parco nazionale dell’Arcipelago Toscanon. Vain Elba ja Giglio ovat avoinna matkailijoille.

Maanpaossa ollut Napoleon virkistää matkailua

Ennen minua Elballa ovat asuneet etruskit, ligurit, foiniikkialaiset, kreikkalaiset, roomalaiset, lombardit, pisalaiset, genovalaiset, Toscanan herttuat, espanjalaiset, britit ja ranskalaiset. Kukin vuorollaan, jättäen saarelle merkit omasta aikakaudestaan. Napoleon on tuonut eniten kuuluisuutta Elballe, vaikka hän viihtyi saarella vain kymmenen kuukautta.

Elban suurin kaupunki on pohjoisrannikolla sijaitseva Portoferraio. Lahdenpohjukassa sijaitseva luonnonsatama on myös useimpien mantereelta tulevien laivojen määränpää. Kaupungin ykkösnähtävyys on kaikki se, mikä liittyy Napoleon Bonaparten lyhyeksi jääneeseen vierailuun.

Kuka olisi uskonut, että vuonna 1804 Ranskan vallankumouksen jälkimainingeissa keisariksi kruunattu Napoleon ja voitosta voittoon kulkenut pienikokoinen suurmies tulisi kymmenen vuotta myöhemmin karkotetuksi Elballe.

Vuotta aikaisemmin Napoleon oli kärsinyt tappion Leipzigin taistelussa. Venäjä, Itävalta ja Preussi pakottivat Napoleonin luopumaan kruunustaan. Fontainebleuan sopimuksella Napoleon sai pitää keisarin arvonimen, mutta hänet määrättiin maanpakoon Elban saarelle. Ranskan hallitus lupautui maksamaan hänelle myös tietyn rahasumman. Hän sai ottaa mukaansa liki tuhat jalkaväen ja ratsuväen sotilastaan.

Keisari nautti saarelaisten suosiosta

Napoleon saapui Elballe huhtikuussa vuonna 1814. Vastaanotto oli suureellinen torvien soidessa ja kanuunoiden pauhatessa. Napoleonille ei kelvannut Portoferraion raatihuoneelta luovutettu asunto. Ylelliseen elämään tottunut keisari asettui Palazzo dei Muliniin. Sekään ei vastannut Pariisin olosuhteita, mutta oli luksusta Elballa liki 200 vuotta sitten.

Museoksi muutettu Palazzo dei Mulinin löytäminen Portoferraion vanhankaupungin sokkelikosta vaatii hieman etsimistä. Löydän perille, kun seuraan ranskalaista turistiryhmää. Heille Napoleon on yhä myyttinen hahmo, jonka elämä kiinnostaa.

Palazzo dei Mulinin sijainti kaupungin yläpuolella on hieno. Huoneet ovat Napoleonin aikaisessa asussaan. Yhdessä huoneessa on arvokas Napoleonin kirjasto, jonka hän siirrätti Ranskasta Elban saarelle. Keskellä on juhlasali, josta pääsee keisarin lempipaikkaan, puutarhaan. Sypressien ja pinjojen välistä avautuu näköala kauas merelle.

San Martinon keisarillinen kesähuvila

Napoleonille ei riittänyt yksi ainoa asuinpaikka, vaan hän rakennutti itselleen kesäasunnon San Martinon laaksoon, muutaman kilometrin päähän Portoferraiosta. Lähes jokainen keisarista kiinnostunut matkailija vierailee myös täällä.

San Martinon parkkipaikalta johtaa puistomainen käytävä kohti klassisin pylväin koristelua palatsia. Sen rakennutti Napoleonin jälkeen itävaltalainen prinssi Anatole Demidoff. Se toimii osana Napoleon-museota. Keisarille kuulunut huvila sijaitsee palatsin takana rinteessä.

Napoleon-intoilijoiden lähes pakollisiin kohteisiin kuuluu vierailu Madonna del Monte -pyhiinvaelluskirkossa. Se sijaitsee saaren länsipäässä yli 600 metrin korkeudessa Marcianan kylän yläpuolella. Paikan erikoisuus piilee siinä, että kirkon vieressä oli Napoleonin erakkomaja. Toisinaan keisari pakeni sinne suunnittelemaan paluutaan Ranskaan. Kerran mukana oli jopa salainen rakastajatar, puolalainen kreivitär Maria Waleska ja heidän yhteinen poikansa Alexander.

Lopulta Elban saari kävi maanpaossa olevalle keisarille liian pieneksi. Talvella vuonna 1815 Napoleon livahti tukijoukkojensa kanssa mantereelle ja nousi vielä kerran 100 päivän ajaksi valtaan. Waterloon taistelun jälkeen hänet karkotettiin lopullisesti St. Helenan saarelle. Elba liitettiin osana Toscanan suurherttuakuntaan, kunnes vuodesta 1860 saari kuului Italian yhdistyneeseen kuningaskuntaan.

Luonnonkauniit maisemat

Elba voi ylpeillä upeilla rannoillaan. Kioskit myyvät toinen toistaan hienoimpia valokuvia saaren rannoista. Todellisuudessa monet uimiseen soveltuvat rannat ovat eristyksissä vaikeakulkuisen matkan päässä. Usein laskeudutaan jyrkästi alas kukkulan rinteitä. Kauneimmille postikorttirannoille pääsee vain veneillä.

Saareen länsipäässä sijaitseville Cavolin, Fetovaian ja St. Andrean rannalle pääsee helposti, mutta parkkipaikoista on krooninen pula. Palvelut pelaavat, mutta aurinkovarjon ja kahden rantatuolin vuokraaminen on tyyristä.

Osa matkailijoista tutustuu Elbaan patikoiden. Koska saari on varsin vuoristoinen, on se melko vaativa kokeneellekin kulkijalle. Länsipäässä sijaitseva Monte Capanne nousee 1019 metriin. Kasvillisuus on subtrooppinen, mutta maaperän vähäravinteisuuden ansiosta melko niukkaa. Keltaisena kukkiva värihernepensas esiintyy runsaslukuisimpana. Tiuha macchia-pensaikko peittää rinteitä. Vuosisatojen aikana maastoon on syntynyt polkujen verkosto. Matkailuneuvonnasta ja kirjakaupoista saa patikoitsijoille tarkoitettuja karttoja.

Lähellä Marcianan kylää erikoinen häkkihissi, Cabinovia, vie halukkaita ylös Monte Capannen huipulle. Patikoitsija voi tehdä matkan kävellen ja yhdistämällä retkeen yhdensuuntaisen hissimatkan. Hyvällä säällä Monte Capannen laelta näkee aina Korsikaan asti.

Mielenkiintoisimmat kohteet

Portoferraio

Verrattuna muihin Elban pikkukaupunkeihin saaren pääkaupungissa Portoferraiossa on ison kaupungin tuntua. Elämä keskittyy sielläkin lähinnä lahdenpohjukassa sijaitsevaan satama-alueeseen. Pienten kalastusveneiden seassa on eri puolilta Eurooppaa saapuneita huviveneitä.

Porteferraion kaupunkikuvaa hallitsee kukkulan laelle rakennettu 1600-luvun Medicien linna. Kaupungin päänähtävyys on Napoleonin Palazzo dei Mulini, keisarin yksityinen teatteri ja arkeologinen museo. Perjantaisin aamupäivällä Portoferraion linja-autoaseman lähellä pidetään saaren suurimmat markkinat.

Palazzo dei Mulini

San Martino

Napoleonin kesähuvila sijaitsee lyhyen automatkan päässä Portoferraiosta. Seuraa opasteita.

Medicien linna

Napoleonin teatteri (Teatro Vigilante)

Arkeologinen museo (La Linguella)

Marciana Marina

Mariciana Marinan vanhan kalastajasataman ympärille on kehittynyt vilkas pikkukaupunki. Kesällä 2000 asukkaan kaupungin asukasluku kaksinkertaistuu lomailijoiden ansiosta. Sijaintinsa puolesta Marciana Marina sopii hyvin majapaikaksi. Sieltä on helppo tehdä retkiä eri puolille saarta. Hyviä uimarantojakin on lähistöllä useita.

Marciana Marinasta voi tehdä retken vuoriston Marciana Alton ja Poggion keskiaikaisiin kaupunkeihin.

Porto Azzurro

Molalahden pohjukassa lepäävä Porto Azzurro on Elban hienostunein kaupunki. Se oli aikoinaan eliitin lomaviettopaikka. Vaikka glamour on poistunut, on kaupungin yleisilme palmuineen ja kukkaistutuksineen yhä tyylikäs.

Porto Azzurron yläpuolella on espanjalaisten 1600-luvulla rakentama linnoitus. Sen sisälle on vaikea päästä ja ulospääsy on vieläkin vaikeampaa, sillä se toimi nykyisin vankilana. Porto Azzurron lähellä on kukkulakaupunki Capoliverin, kaivosmiesten asuinpaikka.

Rio Marina

Elba on tunnettu antiikin ajoista lähtien runsaista mineraalivaroistaan. Rautamalmia louhittiin jo etruskien aikana. Saaren itärannalla sijaitseva Rio Marina edustaa kaivoskaupungin perinteitä. Halukkaat voivat tutustua kaivosalueeseen kumipyöräjunan kyydissä. Rio Marinan ympäristössä on Elban hedelmällisimmät maat. Viininviljelyä on harjoitettu jo vuosisatojen ajan. Saaren oma Moscato on viineistä kuuluisin.

Paikasta toiseen

Autolla

Välimatkat ovat lyhyet, mutta tiet ovat kiemuraiset. Jo yhden päivän aikana ehtii näkemään paljon. Saaren länsiosaa kiertävä maisematie on koettava. Jyrkkään vuorenrinteeseen louhittu tie on kapea, mutta näkymät ovat kerrassaan upeat. Varovasti ajava turisti saa nopeasti paikallisen autoilijan kiinni takapuskuriinsa. Ei kannata hermostua, sillä ohituspaikkoja ei juurikaan ole.

Bussilla

Paikallisbussilla liikuttaessa ei tarvitse murehtia parkkiongelmista. Bussilippu on halpa. Se kannattaa ostaa tupakkakioskista. Kuljettajalta ostettaessa joutuu maksamaan 50 senttiä lisää sekä saa osakseen paikallisilta syyttäviä katseita matkan viivyttämisestä. Portoferraion ja Marciana Marinan välillä kulkee busseja puolen tunnin välein. Yhdensuuntaisen matkan hinta on 4 euroa. Portoferraion linja-autoasemalta voi jatkaa 10 minuutin välein bussilla vanhaankaupunkiin.

Yhdensuuntainen lippu: Andata

Paluulippu: Ritorno.

ELBAN FAKTAT

Sijainti: Tyrrhenanmeressä, Toscanan länsirannalla Italiassa, 10 kilometriä mantereelta.

Koko: Pituus 27 km, leveimmillään 18 km, pinta-ala 224 km².

Rantaviivaa: 147 km.

Asukkaita: 31 000.

Suurin kaupunki: Portoferraio, 11 000 as.

Ilmasto: Subtrooppinen, vuoden keskilämpötila 16,5 astetta, kuuminta heinä-elokuussa.

Miten Elballe pääsee: Esimerkiksi lentäen Pisaan, josta voi jatkaa junalla Piombinoon. Sen jälkeen autolautalla Piombinon satamasta Elballe, laivamatka kestää tunnin.

Laivayhtiöitä: Moby Line (www.mobylines.com), Toremar (www.toremar.it).

Lisätiedot:

www.isoladelba.it

www.elba.it.

San Martino. Napoleonin kesähuvila.
Palazzo dei Mulini.

SISÄLLYSLUETTELO

ETUSIVU