UUSIMAA / LOHJA – Elettiin aikaa, jolloin Suomi sijaitsi muualla kuin nykyisin. Mannerlaattojen liikkuessa sijaintimme oli vuosimiljoonia sitten päivätasaajan leveysasteilla. Lämmin trooppinen ilmasto synnytti geologisia muodostumia. Niitä Lohjalla on hyödynnetty teollisesti jo 1800-luvun lopulla.
Särkisalolainen merikapteeni Karl Forström sai luvan vuonna 1897kalkin polttamiseen Tytyrin Törmän avolouhoksessa. Vuonna 1925 siirryttiin Ojamon louhokselle, kunnes palattiin takaisin Tytyrin louhokselle. Ojamon kaivos lakkautettiin vuonna 1965.
Vaatimattomasti alusta kehittyi vuosien myötä eräs Suomen suurimmista yrityksistä, Oy Lohja Ab. Aluksi kaivettiin avolouhoksessa, mutta 1947 siirryttiin osittain maan alle. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin kaivuu on tapahtunut kokonaan maan alla, on edetty yli 300 metrin syvyyteen.
Lohjanjärven ja kaupungin alle on muodostunut yli 60 kilometriä pitkä kaivoskäytävienverkosto. Ja lisää tulee. Kalkkikivivarat riittivät vielä vuosikymmeniksi. Parhaimmillaan kiveä on louhittu miljoonan tonnin vuosivauhdilla. Kaivoksen omistaja on tällä hetkellä Nordkalk Oy. Tytyrin kaivoksessa toimii myös Koneen hissilaboratorio.
Tytyrissä jatkojalostetaan myös muualta tuotua kalkkikiveä. Sitä tuodaan Virosta, Norjasta ja Ruotsista Inkoon satamaan, josta tuontikivet siirretään autokuljetuksena Lohjalle.
Kalkkikivipohjaisia tuotteita käytetään muun muassa rakennus- ja paperiteollisuudessa, maataloudessa ja ympäristönhoidossa, kuten jätevesien puhdistuksessa. Ennen nostoa maanpinnalle kalkkikivilohkareet murskataan pienemmäksi ja maanpinnalla suoritetaan lopullinen hienomurskaus. Alhaalla maan uumenissa on yhä nähtävä vinohissi, jonka avulla lohkareita nostettiin aikoinaan ylöspäin.
Alkuaikoina työntekijöitä ja työvälineitä kuljetettiin alas kuiluissa kattilanmallisella kippahissillä, joka toimi sähkömoottorin voimalla. Pitkään ainoa työväline oli pora. Toisen maailmansodan jälkeen alkoi koneellistuminen. Koneiden avulla oli mahdollista louhia suurempia määriä nopeammalla tahdilla. Samalla myös kaivomiesten määrä väheni.
Koneellistumisen myötä meteli kaivoksissa kasvoi. Sen seurauksena erityisesti porareiden kuulo heikkeni. Varsinaiset kuulosuojaimet tulivat käyttöön vasta 1960-luvun lopussa. Alkuaikoina porattiin ilman vettä, joten ilmassa oli paljon kivipölyä. Myöhemmin sitä estettiin syöttämällä vettä porakoneen terään. Vesi sitoi pölyn itseensä. Vesisuihkut otettiin käyttöön vasta 1970-luvulla.
Porien aiheuttama tärinä aiheutti valkokätisyyttä. Pintaverenkierto heikentyi ja kädet muuttuivat kylmässä valkoisiksi. Myöhemmin, kun porakonetta ei tarvinnut enää käsin poratessa tukea, hävisi myös valkokätisyys kaivosmiesten ammattitaudeista.
Kaivoksen seiniä louhittaessa pora osuu usein vesisuoneen. Osa kaivokseen tulevasta vedestä on pohja- ja pintavettä. Osa on kaivotoiminnassa käytettyä vettä. Pumppujen avulla vesi johdetaan aina maanpinnalle asti. Se kelpaa juomavedeksi ja loput pumpataan Lohjanjärveen.
Tytyrin kaivosmuseoon pääsi vierailemaan ensimmäisen kerran 1988. Opastetuilla kierroksilla laskeudutaan 80 metrin syvyyteen. Kalkkikaivoksen viileillä ja kosteilla käytävillä pääsee aistimaan mainareiden työolosuhteita. Oppaat kertovat kaivosmiesten työstä. Kaivoskäytäviin sijoitetut vanhat työkoneet, valokuvat ja piirrokset valaisevat kaivoksen arkea. Pysyvä näyttely, Kivestä elämää, kertoo lohjalaisen kaivostyön historiaa ja nykypäivää. Myös lapset on erityisesti huomioitu. Todennäköisesti juuri perheen pienimmille vierailu syvällä maan alla peikkomaisissa tunnelmissa on ikimuistoinen kokemus.
Ulkosäästä ei tarvitse välittää, sillä maan alla on tasainen muutaman asteen lämpötila. Kevyesti lämmintä vaatetta ylle ja hyvät kävelyjalkineet jalkaan. Kypärän saat museolta. Opastettujen kierroksien aikana kävellään vajaa kilometri. Alas kaivoskuiluihin laskeudutaan kaivoksen pikahissillä.
TYTYRIN ELÄMYSKAIVOS
Osoite: Tytyrinkatu, Lohja.
