Unkarin värikäs historia

Unkarin pääkaupungissa Budapestissa huokuu keisarillisen Habsburg-dynastian mahtipontisuus. Maria Teresian rakennuttama palatsi hallitsee yhä Budan Linnavuorta.

Keisari Frans Joosefin puoliso Elisabet eli Sissi rakasti Unkaria, ja unkarilaiset vastaavasti palvoivat keisarinnaa koko sydämestään.

Vielä tänä päivänäkin Sissin olemassaolon näkee katujen, hotellien ja siltojen nimissä. Siellä täällä on sympaattisen keisarinnan patsaita, rintakuvia ja muotokuvia.

Unkarin historia on ollut poikkeuksellisen värikäs. On jopa syntynyt sellainen mielikuva, että ennen kansainvälisen sodan alkua oli kysyttävä: Ovatko unkarilaiset mukana? Jos ovat, niin saa aloittaa.

Unkarin yli tuhatvuotisen historian aikana viholliset ovat vyöryneet toinen toisensa jälkeen yli helppokulkuisen pustan. Turkkilaiset ja Itävallan Habsburgit pitivät Unkaria vuosisatojen ajan tiukassa otteessa. Vastaavasti unkarilaiset syyllistyivät 1800-luvun lopulla vähemmistökansojensa väkivaltaiseen unkarilaistamiseen.

Nykyinen Unkari edustaa vain pientä osaa Vanhaa Unkaria, sillä häikäilemättömän unkarilaistamispolitiikan tuloksena ja Habsburg-dynastian romahtamisen seurauksena Unkari menetti 2/3 alueistaan ja puolet asukkaistaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

Roomalaisajasta madjaarien saapumiseen

Ajanlaskun alussa roomalaisten valta ulottui Unkarin tasangoille asti. Roomalaiset perustivat Aquincumin kaupungin n. 100 jKr. nykyisen Budapestin alueelle. Heidän valtansa kesti 400-luvulla alkaneisiin kansainvaelluksiin asti. Monet germaanikansat vyöryivät Pannonian alangon yli Attilan ja hunnien jälkeen, kunnes suomensukuiset madjaarit vaelsivat ruhtinas Árpádin johdolla Unkarin tasangoille vuonna 896.

Unkarin ensimmäinen kristitty kuningas oli 1000-luvulla Árpád-dynastiaan kuulunut Pyhä Tapani (István), joka loi perustan Unkarin valtiolle. Árpád-suvun sammuttua maassa alkoi pitkä vieraan vallan kausi. Ranskalaiset Angevinit ja puolalaiset Jagiellot hallitsivat Unkaria aina turkkilaisten tuloon asti.

Unkarin kuuluisin kuningas oli 1400-luvun Matias Corvinus (Korppi), kuuluisan Hunyad-suvun vesa, jonka aikana Budasta kehittyi yksi Euroopan komeimmista kaupungeista. Hänen kuolemansa jälkeen Jagiellot palasivat valtaan, kunnes osmannit hyökkäsivät Unkariin.

Turkkilaisvallan alta Habsburgien vallan alle

Soliman II voitti unkarilaiset Mohácsissa vuonna 1526. Tästä alkoi 150 vuotta kestänyt turkkilaisvallan aika. Budan kirkot muutettiin moskeijoiksi.

Kristityt valloittivat Unkarin alueen takaisin vuonna 1686, jonka jälkeen alueet liitettiin kiinteäksi osaksi Habsburgien valtakuntaa. Unkarilaiset kapinoivat keisarivaltaa vastaan 1700-luvulla Ferenc II Rákóczin johdolla, mutta tuloksetta.

Seuraava kapina nousi vuonna 1848, jolloin kaikkialla Euroopassa syntyi voimakas kansallismielisten aatteiden aalto. Habsburgit tukahduttivat unkarilaisten vallankumouksellisen kevään Venäjän armeijan avustuksella.

Kaksoismonarkian syntyminen

Vuonna 1867 valtakunnan natistessa liitoksissaan Habsburgit joutuivat kuitenkin myöntymään sovitteluratkaisuun: Itävalta-Unkarin kaksoismonarkian muodostumiseen. Sen perusteella Unkari sai oman parlamenttinsa. Yhteisiä olivat vain mm. ulkopolitiikka ja sotaväki.

Sen aikaisten valtiomiesten, kuten Ferenc Deákin ja Lajos Kossuthin nimet ja patsaat ovat näkyvästi esillä Budapestissa; samoin kansallisrunoilija Sándor Petőfin, jonka kirjoittama runo on Unkarin kansallishymni.

Buda ja Pest yhdistettiin vuonna 1873.

1900-luvun Budapest

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Unkarista tuli Trianonin aluejaon perusteella Tynkä-Unkari. Saadakseen alueitaan takaisin Unkari liittoutui toisessa maailmansodassa natsi-Saksan kanssa ja joutui maksamaan kovan hinnan väärästä valinnasta. Budapestissa käytiin verinen vapautustaistelu puna-armeijaa vastaan. Sodan jälkeen Unkari oli pinta-alaltaan entistä pienempi ja tiukasti Neuvostoliiton valvonnassa

Koko Itä-Euroopassa tapahtunut 1980-luvun poliittinen muutosprosessi johti myös Unkarissa kommunismin kaatumiseen ja maa lähti kohti markkinataloutta. Vuonna 2004 Unkari liittyi Naton ja Euroopan unionin jäseneksi.

Budapest on sekoitus itää ja länttä

Kommunistisen Budapestin aika kesti 40 vuotta. Aika jätti omat merkkinsä unkarilaisuuteen ja Budapestin arkkitehtuuriin. Toisen maailmansodan tuhot on suurimmaksi osaksi korjattu, mutta monet vanhat aristokraattiset rakennukset ovat jääneet vähemmälle huomiolle.

Vanhempi väki pukeutuu yhä itäeurooppalaisesti ja puhuu vain unkaria. Museoiden kassoilla ja metrojen lipunmyynnissä näkee vielä iäkkään rouvan hymyttömät kasvot. Unkarin kieltä taitamaton turisti saa usein ihmetellä, kun kyltit ja opastaulut ovat vain paikallisella kielellä.

Monien mielestä Habsburg-hallinnon ykköskaupungissa Wienissä kaikki on tylsän puhdasta ja kiiltävää. Budapestin paikoitellen hieman nuhjuinen ja ajan tuoma pinttyneisyys tekee Unkarin Tonavan kaunokaisesta mielenkiintoisemman kohteen.

Eräät Budapestin pikanteista ominaisuuspiirteistä juontavat juurensa turkkilaisvallan ajalta, jolloin madjaarien pääkaupunki oli islaminuskoisten osmannien valloittama. Idästä tulleita pelottomia turkkilaisia pelättiin ja samalla ihailtiin. Turkkilaiset työnnettiin takaisin, mutta osa osmannien kulttuurista jäi pysyvästi Unkariin, kuten kahvi, paprika ja kylpylät.

Mukaan Euroopan unioniin

Nyky-Unkarilla ja Budapestilla on vahvasti Euroopan unionissa. Uuden aikakauden alku näkyy Budapestissa. Länsimaiset henkilöautot ovat korvanneet itäeurooppalaiset Trabantit ja Ladat, joskin niiden näkeminen Budapestin äänekkäässä liikenteessä ei ole harvinaista. Bussiliikennettä hoitavat vielä vanhat luotettavat Ikarukset.

Kauppojen valikoimat ovat kuin missä tahansa Länsi-Euroopassa konsanaan. Itse asiassa Budapestin uusin todellinen hyperostoskeskus Westend City Center on alallaan Euroopan suurin. Katettujen tilojen suojissa on yli 400 merkkiliikettä ja kymmeniä ruokapaikkoja. Mallia on otettu suoraan Amerikasta. Ostoskeskuksessa kuhisee nuorempaa kännykkäkansaa, joka pukeutuu trendikkäästi ja istuu juppikahviloissa.

Kaiken tämän länsimaisen näyn seassa myy kadun kulmassa kukkakimppuaan kehityksen kelkasta pudonnut eläkeläinen. Osa mummoista joutuu jopa kerjäämään henkensä pitimiksi. Näkyypä tämän päivän Budapestissa asunnottomiakin, jotka viettävät yönsä jalkakäytävien syvennyksissä paksujen peittojen alla.

Olemme sukulaisia

Suomalaisen turistin kelpaa lomailla Unkarissa ja Budapestissa. Hinnat ovat suomalaisittain kohtuullisia ja nähtävää sekä koettavaa on monipuolisesti. Unkarilaiset ovat tietoisia sukulaisuussuhteestamme. Usein Budapestin kadulla luulee kuulevansa suomen kieltä. Kun kuuntelee tarkemmin, huomaa että kyseessä olikin veljeskansan kieli. Se kuulostaa suomelta, mutta sanakaan siitä ei ymmärrä.

Milloin matkustaa

Budapestiin voi matkustaa kaikkina vuodenaikoina. Tammi-helmikuussa saattaa kuitenkin olla melko kylmä. Pakkasta ei välttämättä ole kovin paljon, mutta pustalta puhaltava kylmä viima saa budapestiläiset pukeutumaan lämpimästi. Keskikesän helteillä on vastaavasti usein tukahduttavan kuumaa.

Kevät ja alkukesä sekä syksy ovat Budapestissa nautinnollista aikaa. Katukahvilat avataan jo aikaisin keväällä ja niissä tarkenee istua myöhään syksyyn. Jos kylmyys kuitenkin kangistaa jäseniä, voi pistäytyä lämmittelemässä Budapestin kylpylöiden termaalialtaissa. Kylpyläelämys on Budapestin ikimuistoisempia kokemuksia. Suosittelen lämpimästi.

Lisätietoja

www.budapestinfo.hu

www.visithungary.com

SISÄLLYSLUETTELO

ETUSIVU